OMAN USKONNON OPETUS SÄILYTETTÄVÄ NYKYISELLÄÄN

Kukaan meistä, KUKAAN, ei halua elää tai kasvattaa lapsiaan yhteiskuntaan, jossa on täysin epäintegroituneita, dialogiin kyvyttömiä niininaana eettistettyjä houkkajoukkoja, help, mä muutan johonkin sivistysvaltioon turvaan. Sosiaaliset olot ovat epävakaita, on silkkaa typeryyttä kuvitella, että vanhemmat pystyvät huolehtimaan identiteetin kulttuurillisesta integraatiosta yhteiskunnassamme, joka poliittisilta osin ei muutenkaan tue erilaisten pienverkostojen mutkatonta toimintaa.

Oikeasti, vielä ei ole sellaista perustelua löytynyt jolla uskontoa pitäisi minkään järjen mukaan opettaa koulussa lapsille, ehkä uskontohistoriaa lukuun ottamatta. Koulun tulisi opettaa elämässä hyödyttäviä faktoja, ei vaaleanpunaisia pilvenhattaroita.

Kyllä minun mielestäni uskontoa saa ja pitääkin opettaa oman tunnustuksen puitteissa. Nykyinen järjestelmä vielä noudatettavan opetussuunnitelman alla on aika lailla vesittynyt, jos kriteerinä on kunnon Katekismus-opetus. Mutta se kuuluu koteihin ja kirkolle, jos vain varsinkin kodeissa vanhemmat antavat opetusta lapsilleen. Suomessa kun vain on niin, että tämä luterilainen usko on tuottanut kansan enemmistön ja lähivuosisatojen vallitsevan maailmankatsomuksen ja kulttuurivaikutteet. Uskonnonopetuksessa pedagogit omat mielestäni aivan oikein suunnitelleet pienten lasten opetukseen elementtejä, jotka kertovat Jumalasta turvallisena Isänä ja Jeesuksesta lasten ystävänä, paimenena ja Vapahtajana. Iän myötä opetuksessa on voitu avata ja syventää uskon perusdogmien rationaalisia ja mysteerisiä ulottuvuuksia. Tämä kaikki on toiminut niin, että myös eettisiä pohdintoja, elämän lakia, hyvää elämää, anteeksiantamusta on oppilas voinut työstää - tai saanut siihen ainakin mahdollisuuksia - iän myötä (alakoulu -> yläkoulu). Herätkää ihmiset. Asiat henkilöityvät ja henkilö sitoutuu asiaan, käsitteisiin, dogmaan, oppiin. Jos luterilaista uskontoa ja kristillistä uskoa opetetaan liian löyhästi, ulkoapäin ja etäältä, tuetaan vain lasten maailmankatsomuksellista, vakaumuksellista ja eettis-sosiaalista sitoutumattomuutta, irrallisuutta ja entisestäänkin pirstaloituvaa elämää. Pidetään nyt vielä olemassaolevasta uskonnonopetuksesta kiinni. Uskonnonopettajat ovat kuitenkin pedagogeja, eivät demagogeja. Jokaisen meistä on hyvä kuulla synnistä, armosta ja oikeudenmukaisesta tuomiosta viimeistään murrosiän kynnyksellä. Se tuo oppilaiden elämään tervettä perspektiiviä, vaikka oppilas valitsisikin oppositiokannan saamaansa opetukseen.

Maailmassa on niin paljon opittavaa, että ei pitäisi tuhlata aikaa uskontohöpötyksille.

Ei uskonnon opetusta voi vähentää, se tuntuu aivan väärältä ratkaisulta. Siitä ei ole mitään pahaa aiheutunut, hyvää vaan, joten miksi muuttaa sitä? Säilytetään uskonnon opetus ennallaan, siitä ei koidu kellekään mitään haittaa.

#21: Rocío Cortés - [email protected]

#80: Nina Ojanperä -

Ristiretket, noitavainot...