SÄHKÖN SIIRTOHINTAA JA MUITA SIVUKULUJA ON ALENNETTAVA !
SÄHKÖN SIIRTOHINTAA JA MUITA SIVUKULUJA ON ALENNETTAVA ! / Tiedotteet / Loppukirin paikka ! / Kommentit
|
Vieras |
#109.09.2015 17:10Hallitus ei osaa kuin riistää, ryöstää ja rosvota. |
|
| |
|
Vieras |
#210.09.2015 05:46Aivan, ei ole reilua, että pienituloiset joutuvat monessa maksamaan sen minkä suurempituloisetkin, kuten nyt esim.sähkölasku+siirto! |
|
| |
|
Vieras |
#310.09.2015 06:28Minä en hyväksy että meidän pitää maksaa sähkönsiirrosta, erilaisista veroista ja jopa arvolisäverosta. Ennen maksettiin vain pelkästä sähköstä kulutuksen mukaan,verot kuuluu maksaa tuloista eli sähkölaitoksen itse omista tuloistaan ei sähkönostajan ja arvonlisävero maksetaan saadusta voitosta joka ei kuulu kuluttajan maksaa koska kuluttaja ei myy sähköä eikä näin ollen ole velvollinen maksamaan sähkölaitosten arvonlisäveroja. Sama pätee myös vesilaskuihin josta nykyisin maksamme huoippuhintoja järkyttävine tasauslaskuineen. Aiheetta ja liikaa maksetut on palautettava asikkaille. |
|
| |
|
Vieras |
#410.09.2015 09:27No tietysti. :( |
|
| |
|
Vieras |
#510.09.2015 22:47Pittäähän "ii-paid pakolaisen" saada virtaa puhelimeen. Joo, ei nyt hei olla huolissaan miten vanhukset, työttömät, lapsiperheet ja eläkeläiset pärjää. Ei vttu ei olla rasisteja ei, vaan väkisin tulee. |
|
| |
|
Vieras |
#622.01.2016 18:22Tälle tolkuttomalle verojen kiristykselle pitäisi jo lopultakin panna piste. |
|
| |
|
Vieras |
#709.02.2016 20:10Ne poliitikot, jotka edistivät ja sallivat valtiollisen sähkönsiirron omistuksen myynnin yksityisenä monopolina ulkomaisille omistajille ovat syyllistyneet epäisänmaallisempaan toimintaan kuin vakoilu vieraan valtion hyväksi. Onko tämä seurausta korruptiosta vai pelkästä fundamentalisisesta uusliberalismiin höyrähtämisestä. Onhan sulaa hulluutta myydä miljoonia tuottava yritys, oli se sitten julkkishallinnollinen tai yksityinen. Fortumin sikailut johtajien ylisuurien palkkojen maksusta ym. jatkui näin sikamaisella kaupoilla. Kauppa on purettava sillä perusteella, että mielenhäiriöiset isänmaan myyjät olivat toimijoina. Ketkä ovat tämän hamkkeen tekijöitä. Nimet esiin ja puoluekannat myös. |
|
| |
|
Vallan vahtikoira |
#8 Köyhät kyykkyyn15.02.2016 04:05Mistä näitä psykopaatteja hallituksen syövereihin oikein siunaantuu, joilla ei ole muuta järjen paikalla, kun ahneus? Rahaa on saatava omaan laariin, hinnalla millä hyvänsä. Omaan napaan tuijotettelijoita on valitettavasti liian paljon ja eläköityvät psykopaatit pitävät kyllä huolen, että se kaverin kaverin poika tai tyttö pääsee edelleen hyvälle pallille, päättämään uusistä koijauksista oamaan pussiin puhaltamisesta.Eikös tätä sanota "hyvävelitoiminnaksi" toiselta nimeltään? Rahaa menee rahan luokse. Rehellisestä pelistä ei ole kyse, vaan ns. valtapelistä, koska minulla on isompi vene! |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Lapin hyvinvointialueen ylimmän johdon epäluottamus
2495 Luotu: 25.02.2026
Kustavintien leventäminen pyöräilyyn sopivaksi - Saariston rengastien reitti
296 Luotu: 24.02.2026
KUNNON KUNTOSALI KOKONNIEMEN LIIKUNTAKESKUKSEEN PORVOOSEEN
129 Luotu: 22.02.2026
Adressi Saaren koulun säilyttämisen puolesta
1093 Luotu: 16.02.2026
Pelastetaan Nuottasaari, Itä-Helsingin helmi
431 Luotu: 19.11.2025
KANSALAISADRESSI Tyrvään kirkon kulttuurihistoriallista arvokkuutta kunnioittavan ja vaikean taloustilanteen huomioivan peruskorjauksen puolesta Sastamalan seurakunnan kirkkovaltuustolle
375 Luotu: 29.01.2026
Pihkalan talosta kylätalo - ei asuntoja
105 Luotu: 24.02.2026
Sudentullin alueen kulttuuriperintö ja luontoarvot on säilytettävä
387 Luotu: 11.02.2026
Loppu rasismille - yhdessä vahvempia!
2125 Luotu: 17.03.2025
Adressi: Bussiliikenteen käynnistäminen Vääräjärventiellä – hyödynnetään jo rakennettu infrastruktuuri
76 Luotu: 18.02.2026
Pidetään Torppis Torppiksena – Vetoomus tuntijaon autonomian säilyttämiseksi
213 Luotu: 12.02.2026
Raatti on säilytettävä uimahallina
1992 Luotu: 28.01.2026
Leppävirran terveyskeskuksen vuodeosaston toimintaa tulee jatkaa
479 Luotu: 15.02.2026
Bevara Kyrkoby skola i Helsinge som lågstadieskola
1666 Luotu: 10.02.2026
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2949 Luotu: 05.05.2024
Alueen luonto ja arvokkaat maisema-alueet eivät kestä uutta 110 kV voimalinjan ilmajohtoa Kiilasta Seutulan läpi Keimolaan – Parempi reitti tai maakaapeli on kestävä ratkaisu!
1370 Luotu: 25.01.2026
Katulinjauksen VE2 vastustus Kuopio, Neulamäki, Mottitie-Konkelokuja välille.
48 Luotu: 26.02.2026
VETOOMUS LASTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUJEN SÄILYMISESTÄ JA KEHITTÄMISESTÄ LEPPÄVIRRAN KOULU-JA PALVELUVERKKOSELVITYKSESSÄ
210 Luotu: 20.02.2026
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
519 Luotu: 31.12.2024
Adressi Petteri Orpon hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan
586 Luotu: 05.02.2026