Adressi Suomen susikannan elvyttämiseksi sekä säilyttämiseksi.
Ota yhteyttä adressin tekijään
Ronja Ryövärintytär#277 Feb 25, 2009, 16:50
"susien puolustajat taas vähättelevät asiota! kyllä ne sudet vahinkoa aiheuttaa vaikka ne ei nyt välttämättä ole ihmisen kimppuun käyneet aikoihin!"
Samaa voi sanoa sitten susien vihaajista. Yleensä niitä vahinkoja liioitellaan suuresti, mistä syystä myös lehtiin pääsee mitä kummallisimpia "uutisia". Jopa peräti siitä, kuinka sudet söivät hirven, mikä on aivan luonnollinen asia, eikä uutisaihe.
Ja mitä vahinkoihin tulee, niitä olisi mahdollista ennaltaehkäistä, mutta enpä nyt taas ala samaa jauhamaan, kun kaikki on luettavissa tässä keskustelussa taaksepäin.

Michail Jaction#278 Feb 25, 2009, 18:02
Niin, koirahan ei osaa etsiä muuta ravintoa kuin ihmisten jätteitä, siis ei esim. hiiriä, myyriä tai raatoja. Tämä oli sarkasmia.
Viime vuonna susi hyökkäsi hirvihaukussa olleen koirani kimppuun. Koiralla oli noin kuukauden vanhat susiliivit. Koira löytyi pahoin raadeltuna liivit riekaleina. Ainakaan ne liivit eivät toimineet. Tämä ei ollut sarkasmia.
Voisit nimetä noita lähteitä vähän tarkemmin.

This comment has been removed by the person who wrote it.
Michail Jaction#280 Feb 26, 2009, 06:59
Itse olen puhunut kannan pienentämisestä, en tuhoamisesta.
Iiro Wasen#281 Feb 26, 2009, 11:37
Jactionille
Ihmiskanta vain kasvaa ja jotkut haluavat susikannan pienemmäksi.
Michail Jaction#282 Feb 26, 2009, 15:26
Niin myyräkantakin. En näe pointtiasi.
Iiro Wasen#283 Feb 26, 2009, 18:12
Jactionille
Sinä tiedät oikein hyvin mitä tarkoitan, etenkin kun olen maininnut sen aikaisemmin keskusteluissa jossa sinäkin olet ollut.
Michail Jaction#284 Feb 26, 2009, 21:36
Suomen ihmiskanta ei juurikaan kasva.
Tuosta susien liikkumisesta paikasta toiseen: jahti-lehden numero 1/2009 kertoo seuraavaa:"Talvella 2007 Venäjältä vaelsi Suomen poikki Ruotsiin susiuros, jota ryhdyttiin kutsumaan Pessinkiksi. Tämä uros pariutui Gävleborgin läänissä asustaneen susinaaraan kanssa. Viime syksynä suoritetut susien ulosteiden DNA-tutkimukset paljastivat, että susipari on saanut jälkeläisiä." Eli: mahdollisesti ihmisten kimppuun hyökkävät sudet voivat helposti tulla myös Suomeen. Jos kanta kasvaa entisestään, varsinkin haja-asutusalueilla Suomen kansalaisten turvallisuus voi vaarantua, sillä Suomessa ei riitä ruokaa tämänhetkisille susille.

Iiro Wasen#285 Feb 26, 2009, 21:42
Jactionille
"Suomen ihmiskanta ei juurikaan kasva."
Saisinkos sitaatin tästä väitteestä, etenkin sen takia koska tunnen hyvin monta perhettä joissa on yli kolme lasta, joka kyllä vaikuttaa minun mielestäni kasvamiselta.

Ronja Ryövärintytär#286 Feb 26, 2009, 22:18
Tuo Gävleborgin susi asusti myös suomessa jonkin aikaa, kunnes palasi takaisin sinne ruotsin puolelle ja sai pentueen. Olipa tosi pelottavaa varmaan sinusta, Michail. Tunnut pelkäävän varjoasikin, kun niin vöyhkäät tuosta asiasta.
Ja sanon VIELÄ KERRAN, että terve susi ei ihmisen kimppuun hyökkää. Venäjällä mahdolliset susihyökkäykset on aiheuttanut joko koira tai rabiesta sairastava yksilö. JOS rabiesta sairastava susi tulisikin suomen puolelle, niin meillä edelleenkin syötetään niitä raatoja joissa on rokotukset kyseistä tautia vastaan. Toisekseen, rabies tappaa, eli sairas susi tuskin kovin pitkälle pötkii tuli se sitten rajan yli tai ei. Joten en todellakaan käsitä Michailin hermoheikkoutta tässä susiasiassa. Elämässä on paljon vaarallisempia asioita ja sanonpa vain (älä nyt ala pelkäämään kovin pahasti, MIchail) että kotiinsa on moni kuollut. ;)
Michail, vielä tuosta hukkaliivistä. JOS sellainen tapaus olisi sattunut, minä tietäisin siitä. Jos en ole kuullut asiasta, kuten nyt, niin on aika pimennossa pidetty asia sekin ollut. Olisi hauska tietää, missä päin tällainen tapaus sattui ja oliko se hukkaliivi ihan oikea hukkaliivi ja oliko se toiminnassa, sillä ensinnäkään, eihän se pelkkä päällepukeminen mitään auta. Epäilen tarinoitasi, Michail. Joillakin susivastaisilla ihmisillä on tapana tarinoida ja koettaa saada itselleen enemmän uskottavuutta joillakin saduilla, joten ymmärrät varmasti jos tivaan hiukan lisätietoja!

Michail Jaction#287 Feb 27, 2009, 07:42
Keskimääräinen kasvu on silti hyvin pientä.
Ronja. Edelleen, se rabiesta sairastava susi voi tulla myös Suomeen. Tuskin ne kuolevat aina ja heti ylittäessään itärajan.
Hukkaliivien toimivuus tuli testattua Venäjän puolella. Se saattoi olla virhe, ovathan ne Venäjän sudet ihan eri asia kuin Suomen sudet. Suomen sudet ovat niin kilttejä, etteivät ne hyökkää liivitetyn koiran kimppuun. Eikun joo, kyllä ne hyökkäävät liivillisten kimppuun täällä Suomessakin, tosin hidasti se liivi sutta sen verran että ehdin pelastamaan vanhemman koirani. Nuorempi jäi valitettavasti sinne Venäjälle.

Ronja Ryövärintytär#288 Feb 27, 2009, 17:38
"Edelleen, se rabiesta sairastava susi voi tulla myös Suomeen. Tuskin ne kuolevat aina ja heti ylittäessään itärajan."
Totta kai voi tulla rajan yli rabiesta. Mutta turhaan siitä on kuitenkaan pelkoa lietsoa, kun suomessa rabiestapauksia on ehkä n. yksi kahdessa tai viidessä vuodessa. En siis millään ymmärrä tuollaista kauhistelua ja pirujen maalailua, kun suomessa todellakin osataan pitää tuo rabies kurissa. Se ei ole meillä tässä maassa mikään ongelma eikä tulekaan olemaan, kun asiaa hoidetaan niin hyvin! Eli miksi siis siitä niin kauheasti koetat lietsoa pelkoa?
Tässä pieni tietoisku rabieksesta: "Jos taudinkulkua ei estetä rokottamisella heti pureman jälkeen, kuolema on käytännöllisesti katsoen väistämätön jonkin ajan kuluessa oireiden alkamisesta – ainoastaan kettujen ja lepakoiden tiedetään parantuneen raivotaudista"
Eli rabiesta sairastava eläin ei todellakaan elä viikkotolkulla, kuten saan sinun kauhisteluista sellaisen kuvan, että näin kuvittelet.
"Hukkaliivien toimivuus tuli testattua Venäjän puolella. Se saattoi olla virhe, ovathan ne Venäjän sudet ihan eri asia kuin Suomen sudet. Suomen sudet ovat niin kilttejä, etteivät ne hyökkää liivitetyn koiran kimppuun. Eikun joo, kyllä ne hyökkäävät liivillisten kimppuun täällä Suomessakin, tosin hidasti se liivi sutta sen verran että ehdin pelastamaan vanhemman koirani. Nuorempi jäi valitettavasti sinne Venäjälle."
Totta kai ne testattiin sit venäjän puolella, ettei asiasta ole mitään tietoja, muuta kuin sanomisesi! Kuinka yllättävää. Itse voisin kaivaa pari linkkiä sinulle jos jaksan, jossa näet vähän parempaa kuvaa asiasta. Veikkaanpa että sinä vain koetat taas mustamaalata eri asioita noilla sepostuksillasi.

Ronja Ryövärintytär#289 Feb 27, 2009, 17:48
Tuossa linkki, jossa puhetta petovahinkojen estämisestä, mainitaan myös hukkaliivi:
http://www.helijarvinen.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=154&Itemid=45
Sitten tässä toinen linkki, sivulta 9 alkaa juttua susista ja hukkaliivistä:
http://www.spj.fi/pdf_sivut/nettipystis5_2006.pdf
Muita linkkejä asiaan liittyen:
http://lotta.yle.fi/motweb.nsf/sivut/ohjelma?opendocument&pageid=Content11170930292
http://www.karttaikkuna.fi/is_innosuomi_20051125.pdf
HUOM! Nää osoitteet menevät kahdelle riville, joten joudut luultavasti kopioimaan ne ja laittamaan otsikkolaatikkoon, että toimivat!!

Michail Jaction#290 Feb 27, 2009, 18:45
Aika alakanttiin oli tuo susikannan koon arvio eräässä antamassasi lähteessä, susia on muka vain 150. Kyllä niitä on ainakin se 200. Eikä siinä mitään jos ne olisi siroteltu tasaisesti ympäri Suomea, mutta kun ne ovat yleensä 2-10 laumoissa. Ja kun useampi lauma asettuu samalle alueelle, kuten tänne kolme laumaa, ongelmia alkaa syntyä.
Käyttämäni hukkaliivit eivät toimineet sähköllä, nuo linkeissäsi olleet sähköiset saattavat olla parempia.
Vielä kun saisin lähteitä noista rabiesiin liittyviin väitteisiisi.

Iiro Wasen#291 Feb 27, 2009, 19:21
Jactionille
Sentään Ronjalta löytyy niitä sitaatteja sinä taas et ole vähään aikaan mitään osoittanut millään. Sinun kannattaisi alkaa hankkia niitä tai olla ihan vain hiljaa.
Ronja Ryövärintytär#292 Feb 27, 2009, 21:02
Michail, ota huomioon vuosiluku kun on ne tekstit kirjoitettu. Valitettavasti ei taida mikään olla ihan tämän vuoden, joten se 150 sutta on ihan oikea luku siellä.
Mitkä ne sellaiset hukkaliivit on, jotka ei sähköllä toimi? Pyhällä hengelläkö ne karkottaisi nälkäisen suden? :)
Vai haluat lähteitä rabiesväitteistä? Laita googleen hakusanaksi rabies ja lue sieltä. Siellä niitä lähteitä on vaikka millä mitalla.
Totta, mitä Iiro sanoo. Sinulla ei tunnu noita lähteitä olevan missään..olisi ihan hauska saada saduillesi hiukan tukea, jos meinaat kuulostaa uskottavalta..

Michail Jaction#293 Feb 27, 2009, 21:53
Sellaiset sähköttömät hukkaliivit ovat länsinaapurin keksintö. Perustuvat moninkertaiseen kudokseen ja laajaan peittävyyteen. Eivät tosin karkota sutta mitenkään.
Aluksi voisitte googlata Will Graves-nimisen henkilön, sitten vaikkapa wolves in russia. "Tarinoitteni" tuloksia on kyllä valokuvina: kymmeniä hengiltä raadeltuja koiria, kuvia susien tappamista pikkuserkuistani sekä myös kuolleista susista. Valitettavasti ne ovat kotonani albumeissa ja koneen kiintolevyllä, sekä muutamien tuttujeni tiedossa. Väittämieni todistaminen oikeaksi on siis lähes mahdotonta, mutta ei niitä voi todistaa vääriksikään. Ainakaan niin ei ole vielä tehty.

Michail Jaction#294 Feb 27, 2009, 22:03
Täällä olisi myös vähän niistä rabies-susista, tosin Amerikan puolelta: http://www.aws.vcn.com/wolf_attacks_on_humans.html
Ronja Ryövärintytär#295 Feb 27, 2009, 22:19
Niin, eli sinä puhut jostakin paksusta topatusta liivistä hukkaliivinä ja minä sähköisestä, suomalaisen keksimästä asiasta, ja sanot ettei minun puhumani hukkaliivi toimi, vaikket edes tiennyt millainen se on!?
Sinä nyt jaksat venäjän tai yhdysvaltojen susista ja rabieksesta jauhaa..mikset koeta puolustella puheitasi suomalaisilla lähteillä, kun niitäkin on tarjolla ja suomalaisista susista puhutaan!?

Michail Jaction#296 Feb 28, 2009, 07:05
Tässä suomalaisessa on sellainen ongelma, että niitä ei vielä ole oikein tarjolla. Toiseksi se ei ainakaan kuvien perusteella suojaa koiran vatsaa yhtä hyvin.
Suomalaisissa lähteissä on sellainen ongelma, että Suomessa susi on toistaiseksi tyytynyt hyökkäämään kotieläinten kimppuun. Ronja ym. susien puolesta puhujat tunnutte pitävän hyökkäystä ihmisten kimppuun mahdottomana, eihän näin ole Suomessa käynyt. Ja jos lukisit antamani sivun, siellä kerrotaan susilauman hyökkäyksestä kahden miehen kimppuun. Koska kyseessä on lauma, ei hyökänneillä susilla ilmeisesti ollut rabiesta.

Ronja Ryövärintytär#297 Feb 28, 2009, 20:05
"Tässä suomalaisessa on sellainen ongelma, että niitä ei vielä ole oikein tarjolla. Toiseksi se ei ainakaan kuvien perusteella suojaa koiran vatsaa yhtä hyvin."
teillä susien vastustajilla tuntuu olevan se käsitys, että susi ei ole ongelma, jos niitä on vähän, mutta mitä suurempi kanta on, sen "vaarallisempia" ne ovat. Minä taas sanon, että kannan koolla ei ole merkitystä siihen kuinka "vaarallisia" tai "vaarattomia" ne ovat. Sitä paitsi, susi käy takapäähän tai kaulaan kiinni yleensä ensimmäisenä, miksi siis suojata vatsa? Ja jos siitä saa kylkeen, kaulaan tms puremalla sähköiskun, miksi jatkaa puremista?
"Suomalaisissa lähteissä on sellainen ongelma, että Suomessa susi on toistaiseksi tyytynyt hyökkäämään kotieläinten kimppuun. Ronja ym. susien puolesta puhujat tunnutte pitävän hyökkäystä ihmisten kimppuun mahdottomana, eihän näin ole Suomessa käynyt."
Ei edelleenkään "mahdottomana" vaan pelkästään hyvin epätodennäköisenä. Varsinkin, kun puhutaan terveistä yksilöistä. Sairaat yksilöt ovat asia erikseen.
"Ja jos lukisit antamani sivun, siellä kerrotaan susilauman hyökkäyksestä kahden miehen kimppuun. Koska kyseessä on lauma, ei hyökänneillä susilla ilmeisesti ollut rabiesta."
Jos tarkoitat sitä yhdysvaltalaista linkkiä, niin kyllä selasin sen pikaisesti lävitse.

Michail Jaction#298 Feb 28, 2009, 20:37
Suurempi kanta -> suurempi todennäköisyys ihmisten ja susien välisiin kohtaamisiin. Eikö se ole päivänselvää? Jos susikanta vielä kasvaa tästä, niille riittää vähemmän evästä, ne nälkiintyvät ja niiden vastustuskyky heikkenee ja niistä tulee todennäköisemmin sairaita ihmisten kimppuun hyökkääviä yksilöitä. Eikö tämäkin ole selvää? Ja jos luet sen amerikkalaisen linkin, voit havaita että ne terveetkin sudet hyökkäävät ihmisten kimppuun.
Ronja Ryövärintytär#299 Mar 02, 2009, 18:30
Penteleen netti, kun ei meinaa aina toimia! Onneksi kopsasin kirjoittamani tekstin ennen kuin lähetin sen..ei tartte pitkää tekstiä uudestaan alkaa kirjottamaan..
"Suurempi kanta -> suurempi todennäköisyys ihmisten ja susien välisiin kohtaamisiin. Eikö se ole päivänselvää?"
En oikein usko. Ihmiset kaupungistuvat entistä nopeammin nykymaailmassa, jolloin ei myöskään kovin useat liiku enää luonnossa. Periaate on ihan ok tuossa, että mitä enemmän eläimiä, sen useammin tapahtuu "törmäyksiä" ihmisten ja eläinten välillä, mutta en siltikään oikein mene vannomaan että se noin suoraviivaista olisi. Ja mitä sitten, jos ihminen luonnossa liikkuessaan näkisi villieläimiä? Monelle se on kokemus sekin, mutta sinä tunnut pelkäävän villiä luontoa..ehkä sinun ei siis kannattaisi siellä liikkua sitten..;)
"Jos susikanta vielä kasvaa tästä, niille riittää vähemmän evästä, ne nälkiintyvät ja niiden vastustuskyky heikkenee ja niistä tulee todennäköisemmin sairaita ihmisten kimppuun hyökkääviä yksilöitä."
Heh, tuohon et usko itsekään! Ensinnäkin, sapuskaa susille riittää aivan taatusti tässä maassa, vaikka kanta kasvaisi tuplakokoon nykyisestä! Ikinä maailmassa ei ole petoeläin omassa ekolokerossaan tappanut omia saaliseläimiä sukupuuttoon...paitsi ihminen...Susikantamme on todella heikko tällä hetkellä, joten muutenkin voisit heittää nuo turhat murheet romukoppaan. En todellakaan voi käsittää tuota hirveää pelkoa joka tekstiesi läpi kuultaa.
"Ja jos luet sen amerikkalaisen linkin, voit havaita että ne terveetkin sudet hyökkäävät ihmisten kimppuun."
Lukiko siellä tilanteet, missä näin on tapahtunut? Kerropa, koska en lue englantia kovin hyvin. Amerikassa susilla on paljon vaivoja, pelkkä kipukäyttäytyminen voi johtaa hyökkäykseen, eli ei tarvitse ihmisen ulospäin nähdä, onko kyse sairaasta yksilöstä vai ei. Voin veikata, että siellä tuskin kuitenkaan susi on syömällä syönyt ihmisiä, vai mitä. Sitähän sinä kuvittelet, että susi ottaisi ihmisen ravinnonlähteekseen, vai kuinka? Tätä iänikuista hysterianlietsontaa, jota teikäläiset ovat vuosikymmeniä harrastaneet, hokevat aina sitä samaa, että susi syö pian ihmisen ja kohta, ei enää mene kauaa, susi hyökkää suomessa ihmisen kimppuun jne. Te hoette tuota vuosikymmenestä toiseen, ja vaikkakin ulkomailta joskus tulee uutisia sellaisesta tapahtumasta, ette edes kulmakarvaanne kohota sille kysymykselle, että miksi näin tapahtui, mikä eläimellä oli että se teki näin, mitä ihminen teki ennen hyökkäystä jne? Kaikki nämä asiat ja pari muuta ovat asian ydin, ei se, että joku eläin joskus hyökkäsi ihmisen kimppuun. Tilanne pitää olla selvillä!! Käsitätkö?

Michail Jaction#300 Mar 02, 2009, 21:49
Mies oli lapioimassa poikansa kanssa pihalla, kun heidät yllättäen ympäröi susilauma. Miehen vaimo näki tilanteen ikkunasta, muttei voinut auttaa. Sudet söivät molemmat miehet hengiltä. Lähde tuntuisi kumoavan kaikki Ronjan esittämät väitteet susien käyttäytymisestä. Ilmeisesti Ronjan mielipide perustuu yleistykseen: näin susi yleensä käyttäytyy. Kyseessä on kuitenkin villieläin, jonka toimia ei voi täysin varmasti ennakoida. Enkä minä edelleenkään pelkää sutta, pelkään vain mitä se voi tehdä lähimmäisilleni.
| This discussion has been closed. |
susi muussia