Tampereen jouluvalot säilytettävä
Adreesi avoinna sunnuntaihin 1.2.2015 saakka
Kuvioiden remppauksesta
2010 taloyhtiöiden seinissä olevia vaijerikiinnityksiä vahvistettiin. 2012 valokuvioiden lamput vaihdettiin kaikissa valokuvioissa led-lamppuihin, perusteluna led-lamppujen pitkäikäisyys ja vähäinen energiankulutus. Samassa yhteydessä ilmeisesti tehtiin kunnossapitotöitä, jos ei tehty, niin melkoisen kädetöntä toimintaa. 2013 sääolosuhteiden vuoksi rikkoutuneita led-lamppuja vaihdettiin parempilaatuisiin, ilmeisesti siinä yhteydessä olisi voitu myös tehdä kunnostus/korjaus/uudistustöitä kuvioiden rakenteisiin.
Jos kuviot nyt vain surutta romutetaan - tai niitä on poisotettaessa käsitelty kuin romutukseen meneviä - niin voisi nopeasti ajatella, että koko led-lamppujen vaihtoon käytetty työ ja led-lamppujen energiansäästö ei vain ole millään muotoa maksanut itseään takaisin.
Kaupungissa on paljon työkokeilupajoja ym. joille mielekkään tekemisen tarjoaminen on hankalaa, ja jotka mielellään ottaisivat vastaan oikeasti merkityksellistä työtä. Huonokuntoisten valokuvioiden rakentaminen uusiksi, ja rakenteen modernisointi, olisi hyvin helposti järjestettävissä oleva työ. Materiaalihankinnoissakin olisi hyvin helppo saada alueen yrityksiä osallistumaan toimintaan.
Saattaisipa joku rakennetyöttömänä/-eläkkeellä oleva kokenut insinöörikin lähteä mukaan funtsimaan kuinka kuvion saisi säilytettyä kätevämmin ripustettavalla rakenteella.
Monesti ne kaupungin tunnelmalliseksi tekevät asiat ovat vähän vanhanaikaisia ja perinteisiä, mutta niistä pitää siksi ehdottomasti pitää kiinni. Rakennetuista miljöistäkin kauneimpia ovat omaan silmääni (ja kaiketi monen muunkin mielestä) vanhat ympäristöt kuten Näsipuisto ja Hämeenpuisto, Finlayson, Juhannuskylä ja Ojakatu. Ennen on osattu ja siitä osaamisesta syntyy kaupunkimainen tunnelma tänne meidän pienelle Tampereellekin. :) Nykyäänhän kauhistellaan sitä vanhojen kauniiden rakennusten hävitysvimmaa, joka Tampereellakin takavuosikymmeninä riehui, ei nyt päästetä valoviikkojen kuvioita saman vimman uhreiksi.
Tänä talvena olleet valoteokset,joita oli heijastettu keskustassa joidenkin rakennusten seiniin,olivat vain kalpea varjo nykyisistä jouluvaloista ja jäivät suurimmalta osalta edes huomaamatta,sillä niin mitättömiä ne olivat.Tampere ei enää tunnu perinteitä arvostavan,kovia arvoja kylläkin.