Tornion ensihoito- ja sairaankuljetusten laatu on säilytettävä
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re:
Näin kertoo henkilö joka luulee itsestään liikaa ja korvaa kaikki vuosien kokemuksen omaavat. Ikävä että näitä eksyy ensihoitoonkin.
Re:
Totta ! Kukaan ei ole korvaamaton ensihoidossakaan ! MGeen aika on osoittanut sen todeksi Torniossa. Hommat on pelannut ihan hyvin, ilman näitä " huippuammattilaisiakin ". Kysynkin, mistä saadaan tulevaisuudessa ammattitaitoista työvoimaa, jos nuoret ja vähemmän kokemusta omaavat joutuvat tällaisen loanheiton kohteeksi ? Tämä panettelu on ollut ihan hirveää, hatun nosto ämgeen väelle, että ovat sen kestäneet.
Re: Re:
Noin vuosi sitten tapahtunut Torniossa... Noin 80 vuotias mies tilasi ambulanssin, oireena puhe sammaltaa, tois puolen heikkoutta, tuntopuutoksia... sitten kun se ambulanssi vihdoin tuli, totesivat miehen olevan humalassa. Kehoittivat miehen panemaan nukkumaan, käskivät seuraavana päivänä tilata ambulanssin jos oireet jatkuvat. Seuraavana päivänä omaiset löysivät potilaan huonossa kunnossa, tilasivat ambulanssin, pot. kuljetettiin vihdoinkin LPKS:n , missä suoritettiin heti liuotus aivoinfarktin hoitoon. Tilanteessa ollut lääkäri oli sitä mieltä että olisi pitänyt tulla edellisenä päivänä, että aivovauriot olisi pysyneet mahdollisimman pieninä. Siis ilman tutkimuksia.... pane nukkuun... normaalisti kiireellinen siirto LPKS:n ja ennakkoilmoitus, CT ja liuotus. ONKO NÄMÄ NIITÄ HUIPPUAMMATTILAISIA TORNIOSSA????
Re: Re:
MG:llä ei ole huippuammattilaisia , ainakaan Torniossa , valitusta kuuluu sieltä ja täältä. No vuonna 2013 asiat alkaa olla järjestyksessä.
Vaitiolovelvollisuus?
Näinköhän..
#1205: Lokaa, panettelua eiku TOTTA KENTÄLTÄ - Re: Re:
Jännä lääkäri ollu länskässä, jos on seuraavana päivänä liuottanu aivoinfarktin... Liekköhän tottakaan koko juttu? Minen ymmärrä, miten jotku vaan jaksaa valittaa ja keksiä p***aa toisista, eikö ois helpompaa antaa kaikkien tehdä omat hommansa. Taikka sitten käydä sanomassa asiansa ihan kasvotusten, tuoltahan nuo Tornion ensihoidon työntekijät löytynevät palolaitokselta. Jos ei uskalla, tai ei oo sanoilleen perusteita, niin helppoahan se on täällä huudella.
Re: Vaitiolovelvollisuus?
#1209: - Vaitiolovelvollisuus?
Pettyneitten omaisten kertomaa.
Tiedätkös
Re:
Kaikki ovat korvattavissa, Juha , Matti ja kaikki muutkin ensihoidossa ja muissakin ammateissa työskentelevät. KUKAAN EI OLE KORVAAMATON !!!
Re: Re:
Mikä oikeus sinulla on täällä nimimerkin takaa viitata tiettyihin henkilöihin, jotka todennäköisesti eivät enää aikoihin ole edes lukeneet tätä keskustelua. Aiemmin heillä kuitenkin oli aitoa rohkeutta ottaa omalla nimellään kantaa ensihoidon asioihin, ei työntekijöiden tekemisiin tai tekemättä jättämisiin. Nyt tämä keskustelu on aikoja sitten lähtenyt ihan väärille urille ja perusasia on unohtunut.
Re: Re: Re:
#1215: puntti tutisee - Re: Re:
Mistäs sen nimimerkin löysit ?
Re: Näinköhän..
Itsekkin ihmettelen että aivoinfarkti liuotetaan seuraavana päivänä, jota ei TODELLAKAAN tehdä ! keksittyjä juttuja tai ainakin laitettu hurjasti lapin lisää
Re: Re: Re:
#1205: Lokaa, panettelua eiku TOTTA KENTÄLTÄ - Re: Re:
Oletko ollut keikalla kun noin tarkasti tiedät kaikki oireet ja tapahtumatiedot vai satuitko lukemaan systolesta hyvän jutun
Jee
Re:
tarkoittaako 'ylhäältä johdettu malli' jotain puoliuskonnollista hihhulimeininkiä? tietynlainen hurmoshenkinen lahkomeininki on kyllä aistittavissakin mg:n touhussa.
| This discussion has been closed. |