Uudelle elektroniikalle 300% vero
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Uudelle elektroniikalle 300% vero.
|
Hannu Miettinen Vantaa |
#1 Ajatteleppa seuraavaa06.03.2008 21:07Ihmiset tilasi sitten ulkomailta kaikki tavaransa. Ei tullilla ole aikaa jokaikistä telkkaria syynätä. Kaikkein huonoin juttu olisi, se että tämä lakimuutos kohdistuisi myös tietokoneen, kameroiden ja muiden laitteiden osiin, en allekirjoita. |
|
| |
|
Sakarias Lehtomäki Adressin tekijä |
#209.03.2008 12:35Jos asia on muka tullin resursseista kiinni, niin elektroniikkaveron kautta saaduista ylimääräisistä varoistahan voidaan kustantaa myös lisätyövoimaa tulleihin. Lisäksi pistokokeissa löydetylle uudelle elektroniikalle voitaisiin asettaa sen verran mojova sakkorangaistus, ettei kukaan yritä salakuljettaa uutta elektroniikkaa tullin ohi. Veroprosentissa voidaan toki joustaa esimerkiksi varaosien ja tarvikkeiden kohdalla, jotta käytön, korjauksen ja huollon kutsannukset saataisiin painettua riittävän alas verrattuna uuden ostamiseen. "Tarvikkeiksi" ei kuitenkaan tulisi laskea kovin monimutkaisia komponentteja, jotta veroa ei yritettäisi kiertää hankkimalla laitteet osina ja kokoamalla itse. |
|
| |
|
Michail Jaction Jurmaa |
#311.04.2008 17:48Muuten hyvä idea, mutta tietotekniikan kehityksessä jäätäisiin jälkeen. Lisäksi uusi elektroniikka kuluttaa vähemmän energiaa kuin vanha. Toki laitteita tulisi käyttää väh. 5-10 vuotta ennen uuteen vaihtamista. |
|
| |
|
Heikki Raunio Pori |
#413.04.2008 12:55Mitä muita tapoja olisi saada ihmiset käyttämään laitteitaan pidempään kuin hintaohjaus? Tulee mieleen taannoiset televisionvaihtajaiset: täysin toimivia laitteita hylättiin ja modernimpia sähkösyöppöjä kannettiin koteihin. |
|
| |
|
hitler Vieras |
#5 Haista scheisse27.01.2011 11:34[sarkasmi]Olen aina halunnut että suomi olisi kehityksessä afrikan tasolla ja luulen tämän adressin edesauttavan tätä kehitystä.[/sarkasmi] Jumalauta ensin tapellaan vituttavien verojen takia joista 90% menee maahanmuuttoon ja kansanedustajien lomakassaan ja sitten joku jääräpäinen selvästi itseään täynnä oleva kansalainen haluaisi nostaa veroja sadoilla prosenteilla. Mietitkö ollenkaan tuota kirjoittaessasi mitä haittaa veroista olisi? Suomen yksi tärkeimpiä vientituotteita on Nokian puhelimet ja mitä tapahtuisi jos hinta nousisi 300 prosentilla? Maahantuojat menisivät konkurssiin koska kenelläkään ei ole varaa maksaa järjettömiä summia uudesta peräsuristimesta jonka hinta on 20 euron sijaan yht'äkkiä vajaan satasen ja myynti ulkomaille loppuisi eikä ihmisillä olisi varaa kuin naapurilta ostettuun commodoreen joka sekin maksoi vajaan tonnin, kehitys tippuisi vuosikymmenillä eikä yrittäjillä olisi enää motivaatiota yrittää myydä laitteita kun niitä saa kaikkialta muualta yli 3 kertaa halvemmalla. Tämä kaikki vain siksi että saataisiin täytettyä terapiantarpeisen herra sakariaksen toive paremmasta suomesta jossa verot kukkivat ja inflaatio komeilee täydellisyyttään. |
|
| |
|
Vieras |
#6 hmmm...27.01.2011 23:30Onneksi meillä on eu ja vapaa tavaran liikkuvuus. Eli tilataan elektroniikka saksasta tai muualta euroopasta. Lisätään tällä työttömiä kodinkonemyyjiä? |
|
| |
|
Insinööri |
#7 Tässä ei ole mitään järkeä19.07.2014 09:34Nyt on tainnut tämä adressi tullu kirjoitettua hieman tokkurassa ilman ajatusta. Pikemminkin verotusta tulisi keventää maahantuonnissa, koska maamme on pieni ja kulutuslaitteiden hinnat muutenkin korkeahkot. Ruvetaan niitä nyt sitten korottamaan niin sitten ei naapurin yksihuoltajan lapset saa enää luureja soittaa äidilleen ja mummot jää kokonaan ilman kontaktia. Aiemmin mainittu tavaroiden pitäminen vuosikausia kiihtyisi, firmat menisi nurin ja maan talous tekis katastrofin -> mentäis lamaan. |
|
| |
|
Tuntipalkka 400e |
#8 Sähkötekniikan ammattilainen12.12.2014 14:16Tässä uransa alkuvaiheella noi pikkuvikaiset elektroniikkalaitteet on ihan kätevä käydä hakemassa sieltä roskista oman labran pöydälle. Yleensä vartin vaivalla tämä laite menee kaupaksi Ebay:ssa tai Huutonetissä 50-100e. |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
18079 Luotu: 15.07.2023
Anna Davidin jäädä – Pysäytä Suomessa kasvaneen lapsen karkotus
1509 Luotu: 17.12.2025
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
17810 Luotu: 31.12.2012
Vetoomus S-ryhmälle israelilaisten tuotteiden palauttamiseksi myyntiin! / Vädjan till S-gruppen om att återinföra israeliska produkter i sortimentet
22222 Luotu: 21.11.2025
Karsikon Lemmikkihotellin uudet toimitilat Joensuun keskusta-alueelle tai sen läheisyyteen
1761 Luotu: 07.11.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
1701 Luotu: 17.03.2025
Vastustamme Rymättylän seurakunnan lakkauttamista
636 Luotu: 13.12.2025
Suojellaan Muuramen Härkövuoren vanha metsä
420 Luotu: 18.12.2025
Pelastetaan Nuottasaari, Itä-Helsingin helmi
298 Luotu: 19.11.2025
Carea Koulun Säästäminen Kouvolan Kuusankoskella
547 Luotu: 15.12.2025
Tohlopin yhteisöllisen saunatoiminnan puolesta – Turvataan edullinen ja kaikille avoin lähiliikuntapaikka!
817 Luotu: 31.10.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
23472 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
7911 Luotu: 27.09.2024
Kannanotto Saloisten kirkon ympäristön kaavaan. Saloisten pappilan rakennusten säilyttäminen alkuperäisellä paikallaan Pappilanmäellä.
82 Luotu: 11.01.2026
Tampereen ei pidä myydä Kaupinojan, Kaukajärven ja Suomensaaren yleisiä saunoja
329 Luotu: 23.11.2025
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
2944 Luotu: 17.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
2001 Luotu: 11.10.2025
EI JOOGAA SEURAKUNTAAN!
834 Luotu: 31.03.2023
Adressi Tammenahjon koulun säilyttämiseksi
809 Luotu: 29.09.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2739 Luotu: 15.07.2023