Adressit.com

VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE

Ota yhteyttä adressin tekijään

Susia ei Suomessa tarvita.#4801 Oct 30, 2012, 08:09

Sudet pois Suomesta

Sudet pois ja halvalla alle viisi euroa per. Susi
Marko Lind#4802 Nov 02, 2012, 04:07
Onko susialueiden ihmisillä enää mitään oikeuksia - taas järkyttävä tapaus:
http://markolind1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/123249-onko-susialueiden-ihmisilla-enaa-mitaan-oikeuksia-taas-jarkyttava-tapaus

"Lähes kaikki mitä susiensuojelijat ovat julistaneet ovat osoittautumassa valheiksi. Meille valehdeltiin, että susi olisi ihmiselle vaaraton ja karttaisi ihmisiä ja jopa kouluissamme susiensuojelijat käyvät edelleen vastuuttomasti kertomassa näitä valheita. Viimeaikaiset uutiset todistavat jotakin päinvastaista. Meille valehdeltiin (ja valehdellaan yhä), että maassamme on susia vain parisataa kun niitä todellisuudessa on paljon enemmän (eräiden arvioiden mukaan reilusti yli puolet enemmän), meille valehdeltiin, että susipopulaatiossa ei olisi vaarallisia suden ja koiran risteymiä mutta "jostakin syystä" niitä aina silloin tällöin putkahtaa julkisuuteen mukamas olemattomasta koirasusikannasta, meiltä pimitettiin tietoja kuinka paljon sudensuojelu maassamme maksaa, meitä huiputettiin hyväksymään sudensuojelu tekaistuilla argumenteilla ja vääristyneillä mielikuvilla - me suomalaisina nielimme valheen ja vastustimme totuutta jota sudesta kyllä olisi ollut saatavilla jos vain olisimme tahtoneet sitä etsiä. Meitä huiputettiin lähes mestarillisesti luonnonsuojelullisiin arvoihin vedoten ja me luulimme olevamme susia suojellessamme hyvällä asialla vaikka todellisuudessa työnsimme veronmaksajina miljoonia euroja luonnonsuojelujärjestöjen rikastuttamiseksi sekä susialueiden ihmisten turmioksi. Me väitimme suojelevamme elämää vaikka todellisuudessa veimme elämän susialueiden ihmisiltä. Jos me väitämme olevamme viisaita niin silloin emme ole vieläkään heränneet todellisuuteen! "
suutunut asukas suojelulle#4803 Nov 02, 2012, 07:24

TIETOA LEHTIIN

Nämä Markon kirjoitukset pitää saada useampaan päivä-viikkolehteen, jotta monet ihmiset lukisivat nämä. Näin monet saisivat tietoa siitä, kuinka meitä kuse**taan. Varmaan monen mielipide muutuu, kun se "susipussi" otetaan päästä pois ja saa totuudenmukaista tietoa susista.
Sushukka#4804 Nov 02, 2012, 12:52

Tässä teille totuutta:

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/303829/Ylaneen+susien+DNA+osoitti+lauman+luonnon+tuomaksi

Lopettakaa se vouhkaaminen koirasusista tai eläinpuistoista vapautetuista susista!

Ja tämä se jaksaa jauhaa:
http://markolind1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/115897-meilla-on-vain-koirasusia-vastine-metsastaja-lehden-artikkeliin

Melkoinen heppu kun on muka viisaampi kuin DNA-testi ja vuosikausia susitutkimusta tehneet alan ammattilaiset. Voi Marko parka, luulisi sinunkin "suurena" metsästäjänä tietävän että susien turkeissa on suuriakin värieroja, riippuen myös vuoden ajasta.
Sushukka#4805 Nov 02, 2012, 12:56

Re: TIETOA LEHTIIN

#4803: suutunut asukas suojelulle - TIETOA LEHTIIN

Marko Lindin kirjoituksia ei taideta ihan kaikkiin lehtiin huolia koska ne ovat täynnä susivihaa ja virheellistä tietoa. Eikä kukaan susivihaajakaan jaksa loppuun asti lukea sellaista paatoksellista höpöhöpö propagandaa...

joooooooooo#4806 Nov 02, 2012, 14:17
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012110216280146_uu.shtml

Nyt kaikki lukemaan tuo juttu, jos ette ole jo lukenee. Siinä susisuojeliat näette! Tämä on asiaa! Kaatolupia ja pian!
jooooo#4807 Nov 02, 2012, 14:19

Re: Susivihaajat hoi!

#4799: Silmälääkäriin... - Susivihaajat hoi!

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012110216280146_uu.shtml

Onko toi luonnollista? Kerroppas se kun niin paljon susista näytät tietävän!

Todisteita kiitos#4808 Nov 02, 2012, 16:50

Re: Re: Susivihaajat hoi!

#4807: jooooo - Re: Susivihaajat hoi!

Kyseessä on vain yhden metsästäjän versio tapahtuneesta. Missä kuvalliset todisteet? Petoyhdyshenkilöt ovat aiemminkin tulkinneet koiran jäljet susien jäljiksi...

Vieras#4809 Nov 02, 2012, 18:07

Todisteitako?

Olisitko ollut valmis maksamaan salaakaadetun susen hinnan jos mies olisikin täräyttänyt karvaturria kohti ja tuonut sulle TODISTEEN. Lapsellista jorinaa. No,olkootpa sudet villejä tai suojelijoiden sylikoiria, niin liikasuurta kantaa pienemmäksi. Ps. jossakin muualla Finlandiassa koko lauman juoksu olisi loppunut siihen.
Taddeus#4810 Nov 02, 2012, 21:35

Valkeus

Hyvä Marko Lind, kertoisitko kantasi salametsästykseen ja metsästysrikoksiin?Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
Jeesuksen nimessä ja veressä, olkoon armo teidän kanssanne.

NYT RIITTÄÄ - projekti#4811 Nov 02, 2012, 22:00

2.11.2012 annettu tiedote:

Suurpetofoorumi Kaakkois Suomessa: suurpetokantojen hoitoa koskeva sidosryhmätilaisuus 24.10.2012. Luumäen Taavetissa. Yhdistyksenä annoimme oman panoksemme tuossa tilaisuudessa:

(asiasta uutisoi Luumäen- lehti 1.11.2012)

"Imatralainen Marko Lind kritisoi suomalaista petopolitiikkaa kapea-alaisesta näkökulmasta muistuttaen varsinkin suden ja karhun olevan vain osa venäläistä populaatiota. Sami Niemi vakuutti, että myös rajan ylittävät pedot otetaan huomioon kannanhoitosuunnitelmissa.

Lind edustaa puheenjohtajana valtakunnallista Suurpedot ja Luonto ry:tä, jonka mukaan petokannat Suomessa ovat aivan liian suuria. Varsinkin susikannan pitäisi yhdistyksen mukaan olla Suomessa vain noin 50 yksilöä.

Päivän päättyessä Marko Lind ojensi yhdistyksensä kokoaman adressin, jossa noin 16 500 allekirjoittajaa vaatii muutosta vallalla olevaan susipolitiikkaan, maa- ja metsätalousministeriön neuvottelevalle virkamiehelle Sami Niemelle"

Kuva 1 artikkelista
http://suurpedotjaluontory.nettisivu.org/files/2012/04/LUUM%C3%84KISF11.jpg

Kuva 2 artikkelista
http://suurpedotjaluontory.nettisivu.org/files/2012/04/LUUM%C3%84KISF2.jpg

Vieras#4812 Nov 03, 2012, 00:40

Re: Tässä teille totuutta:

#4804: Sushukka - Tässä teille totuutta:

Paneppas lukien tuo ylempi teksti oikein ajatuksella. Kaadosta kaksi viikkoa nk. dna-tuloksiin. Toisin sanoen tulokse olivat jo valmiina ennen kaatoa. Ne oli samoja näytteitä, kuin mitä oli lähetetty Waynen tutkimuksiin jo vuosia aiemmin. Edelleenkin nk. metsäsuden ja sisäsiittoisen bokserinartun dna:t ovat erotettavissa vain kahden emäsparin osalta eli ovat 99,99999992 prosenttisesti samaa alkuperää. Älkää sotkmeko tiedettä uskomuksiinne.

Vieras#4813 Nov 03, 2012, 00:42

Re: Valkeus

#4810: Taddeus - Valkeus

Voi Taddeus. Sanassa kaikki on ihmiselle annettu.

Metsästäjänainen#4814 Nov 03, 2012, 21:10

Re: Re: Re: Susivihaajat hoi!

#4808: Todisteita kiitos - Re: Re: Susivihaajat hoi!

No hei haloo, on vähän selittelyn makua. Eiköhän kuule ollut ihan oikeita ja aitoja susia. Kyllä ne jälet lumesta tunnistaa. Meinaatko että, jos kerran tai pari on erehtyneet niin aina erehtyvät? Siinä on mustaa valkoisella. Mitä enää valehtelet.

 

Kaikille susisuojelioille siinä todistetta.

 

Ja kaikille mesässä liikkujille, muistakaa AINA ilmottaa susi havannoista. Näin alkaa ilmetä se todellinen kanta.

 

Kauheinta tässä asiassa on, että joutuu odottamaan, että sudet tappavat ihmisen ja sitte vasta tapahtuu.

 

Markolle kysymys, milloin aiheesta järjestetään mielenosoitus vai onko jo järjestetty? olisi hieman huomiota herättävää mennä helsingin keskustaan metsästyskoirien kanssa, olen sitoutunut mukaan ja saan mukaan varmasti lisääkin porukkaa, jos näin käy.

Vieras#4815 Nov 03, 2012, 21:55

Susi syö sentäs vaan nälkäänsä.....

Tämäkin ystävällismielinen ihmisiä välttävä tiikeri syö vain nälkäänsä 2 lasta viikossa. Muuten välttää ihmistä. Älkää siis julmat murhan himoiset metsästäjät tappako metsän eläimiä.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288513390169.html
Vieras#4816 Nov 03, 2012, 22:00

Re: Susi syö sentäs vaan nälkäänsä.....

#4815: - Susi syö sentäs vaan nälkäänsä.....

 

Voi tuhannesti anteeksi vihersivistyneet homot ja lesbot... Se olikin leobardi. Häpeän, että kutsuin sitä tiiekriksi.

 

Ja metsästäjänainen. Ei mikään muutu vaikka jonkun maalaisen lapsi joutuu susilauman uhriksi. Nämä hihhulit antaa tiedotteen, että pari häiriintynyttä sutta ja ne ammutaan nopeasti, sitten sama touhu jatkuu. Hyvässä lykyssä ampujat joutuvat oikeuteen, koska ovat näiden viheraktivistien mukaan ampuneet väärät susiyksilöt. Näin varsinkin jos ammutuilla susilla on panta kaulassa. Koska pannoitetut malliyksilöthän eivät voi aiheuttaa häiriötä......

 

TARTEE SUSIEN SYÖDÄ JOKU HOMO ENNENKUIN VIHREÄT HERÄÄVÄT, ETTÄ SUDET OVATKIN SUVAITSEMATTOMIA!!!

Taddeus#4817 Nov 04, 2012, 16:45

Valkeus

Hyvä Marko Lind, kertoisitko kantasi salametsästykseen ja metsästysrikoksiin?Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.
Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa,Jeesuksen nimessä ja veressä, olkoon armo teidän kanssanne.

Vieras#4818 Nov 05, 2012, 07:07

Re: Valkeus

#4817: Taddeus - Valkeus

 

Jumala sanoi, että "homot juoskoot vaikka mereen"

KÄSI SYDÄMMELLÄ#4820 Nov 06, 2012, 07:48

Olisiko nyt

aika marssia vihreillä Talvivaaran kaivokselle ja vaatia se suljettavaksi niin pitkään, että altaat eivät vuoda. Tämä, jos mikä menee susihomman edelle. Näyttäkääpä nyt sitä VOIMAA, kun sitä teillä on, niin ettei uskottavuus mene.Niin ja TADDEUS kärkeen kaapu päällä ja Mooseksen sauva kouraan. Kumikengät tosin jalkaan, sillä remmikengissä paleltuu varpaat. Kyllä siellä alaleuka herroilla väpättää! Samalla laskekaa susien jäljet. Siellä on nyt uutta lunta!
Vieras#4821 Nov 06, 2012, 19:42
Susiuskovaiset valehtelivat taas. Kuten aina totuus tulee myöhemmin ilmi. Kamala asua paikkakunnalla jossa kpää juoksuttaa isoja koiria vapaana. Olisi susille töitä käydä niitä harventamassa, vai mitä?



http://www.laitilansanomat.fi/uutiset/411040.html
Vieras#4822 Nov 07, 2012, 15:51
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012110716300250_uu.shtml

Taas tehtiin susia pelkäävien kylän ämmien ja ukkojen toimesta puudeleista susihukkia. Yritättekö nyt hakea tappolupia koirille kun tämäkin tapaus teitä niin pelotti?
Vieras#4823 Nov 07, 2012, 17:20

-Mitenkäs, kun tuola naapurikunnassa olivat sudet jo aiemmin tappaneet hevosen laitumelle. Oliko siis susivihaa ja perätöntä epäillä TÄSTÄKIN hevosen ahdistelusta susia??

 

-Piirittivätkö metsästäjän 4 koiraa Eurassa?

-Entä oliko Virroilla parin metrin päässä portaissa hampaitaan näytellyt susi koira?

-Mitenkäs nämä kymmenet syödyt koirat ja kotieläimet pelkästään TÄNÄ SYKSYNÄ, oliko silloinkin asialla koirat?

-Entäs Köyliössä valaistulla kävelykadulla hihnassa kuljetettavan labradorin noutajan kaulaan hyökännyt, oliko sekin koira?
Samat sudet vierailivat myös koulun pihassa.

-Entä tämä:

http://www.karjalainen.fi/fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/15330-susi-vei-ajokoiran-talon-portailta



HERÄTYS!!! SUSIONGELMA ON TODELLINEN JA VAARALLINEN!!
Kun yksi kymmenistä tämän syksyn vaaratilanteista IHMISELLE onkin koirien aiheuttama, ei se mitätöi sietämätöntä tilannetta oikeille luonnonsuojelijoille eli maaseudun asukkaille.

Ei kukaan ihminenkään voi raadella ja tappaa toisten kotieläimiä saamatta rangaistusta. Miksi sudet voivat?

Diipadaapaa#4824 Nov 07, 2012, 18:26

Re:

#4823: -

Ei ole mitään todisteita siitä, että Köyliössä koiran kaulaan hyökännyt olisi susi! Missä puolueettomat todistajat? Karvanäytteet? Valokuvat? Kyllä mä ainakin menisin väliin vaikka norsu yrittäisi hyökätä mun koiran kimppuun. Eikä ole homma eikä mikään napata kamerakännyllä kuvaa. Vaan eipä ole koskaan puolueettomia todisteita noista hyökkäyksistä....