Vesistöjen puolesta - Stop Talvivaara
Vesistöjen puolesta - Stop Talvivaara / Tiedotteet / TULE MUKAAN - TALVIVAARAN TARINASSA RATKAISUN HETKET / Kommentit
|
Vieras |
#123.05.2016 13:52Turhaan olen odotellut tietoja kaivoksen bioliuotuksen mikrobitoiminnasta ja mikrobien kasvuympäristön, "mikromiljöön", olosuhteista. Olen kirjoittanut mielipideartikkeleita lehtiin ja jopa keskustellut tänä keväänä Pääministerin kanssa asiasta Jyväskylässä, mutta mitään ei ole kuulunut. Vähintä, mitä Terrafame voisi tässä asiassa tehdä, olisi nimetä puolueettomien ympäristömikrobiologien ja -bioteknikkojen ryhmä arvioimaan bioliuotusprosessin tilaa ja ehdottamaan jatkotoimia, mikäli ne olisivat ylipäänsä mahdollisia. |
|
| |
|
Vieras |
#223.05.2016 20:22Kun Perää ei saatu vankilaan, niin yritetään saada Kari Pääkkönen tai sitten molemmat maailmaa kiertämään ja oppimaan miten kaivos suletaan |
|
| |
|
Vieras |
#325.05.2016 01:55Komeasti tulee menemään läpi tämäkin asia! Lännen Media kysyi kansanedustajilta, pitääkö valtion antaa kesäkuussa rahaa valtio-omisteisen Talvivaaran kaivoksen toiminnan jatkamiseen. Kyselyyn vastasi 54 hallituspuolueiden kansanedustajaa. Yhteensä 11 keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen kansanedustajaa haluaisi tehdä lopun julkisten varojen käyttämisestä Talvivaaraan. Vastanneista edustajista 27 puolestaan kannatti lisärahoitusta. Oppositiosta kyselyyn vastasi 32 kansanedustajaa, joista vain kaksi suhtautui myönteisesti lisärahoitukseen. Kaikkiaan kysymykseen vastasi 86 kansanedustajaa. Kymmenet edustajat pitivät aihetta niin arkana, etteivät halunneet ottaa kantaa lainkaan. STT Loppua emme tule näkemään kai koskaan.. Luonnon raiskaaminen on hallitukselle kuin elämäntehtävä. Vain raha puhuu.. Missä on moraali? |
|
| |
|
Vieras |
#410.06.2016 23:08Aikoinaan uraania vesistössä oli tarpeeksi tämän adressin signeeraukseen.. pitäisi olla nykyäänkin. |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa.
Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman?
Muita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Stäng inte Aftonro eller Fridhem
2 361 allekirjoitusta
2 361 Allekirjoitukset / 30 päivää
16.06.2026
Pelastetaan Patun elämäntyö ja Tullikamari
1 482 allekirjoitusta
1 482 Allekirjoitukset / 30 päivää
17.06.2026
Pelasta Kivikon metsä
833 allekirjoitusta
682 Allekirjoitukset / 30 päivää
04.06.2026
Rädda bäddavdelningen i Pargas - Allekirjoitus Paraisten vuodeosaston puolesta
632 allekirjoitusta
632 Allekirjoitukset / 30 päivää
18.06.2026
Ei vastatoimia, ei hiljentämistä — Tuemme Helsinki Pride -yhteisön työntekijöitä
597 allekirjoitusta
597 Allekirjoitukset / 30 päivää
21.06.2026
Vastustamme Hollolan kierrätysalueen sijoittamista kuntakeskuksen eteläpuolelle Aikkalaan
1 076 allekirjoitusta
553 Allekirjoitukset / 30 päivää
04.05.2026
Adressi Laajavuoren yhtenäisen metsäalueen säilyttämiseksi
398 allekirjoitusta
398 Allekirjoitukset / 30 päivää
21.06.2026
Kansalaisadressi Hamina-Virolahti Museotien (tien 3513) kunnon puolesta.
374 allekirjoitusta
374 Allekirjoitukset / 30 päivää
02.07.2026
Mutalan koulun jatkoaika on investointi Joensuun tulevaisuuteen
640 allekirjoitusta
344 Allekirjoitukset / 30 päivää
03.06.2026
Kauniin keskustan puolella – vastustamme Kauppahallin korttelin pilaamista ylimitotetuilla rakennuksilla!
1 115 allekirjoitusta
310 Allekirjoitukset / 30 päivää
21.05.2026
Oikeutta Dinalle
783 allekirjoitusta
291 Allekirjoitukset / 30 päivää
18.05.2026
Kujalan teollisuusalueen asemakaavahanke A-2975 on pysäytettävä
269 allekirjoitusta
269 Allekirjoitukset / 30 päivää
15.06.2026
Kasakkamäen koulu säilytettävä – lakkautusperusteet arvioitava uudelleen
1 021 allekirjoitusta
252 Allekirjoitukset / 30 päivää
19.05.2026
Säilytetään Meriluodon silta kevyen liikenteen siltana!
247 allekirjoitusta
247 Allekirjoitukset / 30 päivää
17.06.2026
Lappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
1 632 allekirjoitusta
243 Allekirjoitukset / 30 päivää
13.04.2026
Vetoomus Pekka Ervast-temppelin vaahteroiden säilyttämiseksi
226 allekirjoitusta
226 Allekirjoitukset / 30 päivää
26.06.2026
Pysäytetään Etelä-Päijänteen troolauksen hallitsematon kasvu ja turvataan järven kalakantojen tulevaisuus
212 allekirjoitusta
212 Allekirjoitukset / 30 päivää
14.06.2026
Käpylän historialliselle alueelle ei tule täydennysrakentaa
200 allekirjoitusta
200 Allekirjoitukset / 30 päivää
25.06.2026
Luumäen kuntalaisia on kuultava ennen keskittämispäätöksiä
166 allekirjoitusta
166 Allekirjoitukset / 30 päivää
05.06.2026
Tuusulan lampaat laitumella - toiminnan jatkaminen nykymuodossa Tuusulan kunnassa
1 128 allekirjoitusta
166 Allekirjoitukset / 30 päivää
18.05.2026
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.