Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #1685

23.03.2013 16:41

Ihmeellistä, miten Suomestakin löytyy tällaista sakkia. Homousko sairaus? Vaikea ymmärtää, miten näin kehittyneessä maailmassa vaikuttavat näin arkaaiset asiat. Uskontoa pahempaa sairautta tämä maailma ei ole koskaan kohdannutkaan. Palvotte kuvitteellista Jumalaa, jonka olemassaoloa ei ole todistettu. Uskotte asioihin, jotka eivät ole todellisia. Eikö se ole mielen sairaus, hulluutta? Miksi ihmiset torjuvat esimerkiksi skitsofreenikot ja yleistävät heidät muille vaarallisiksi ja väkivaltaisiksi, kun he hyväksyvät uskonnoksi kutsutun harhan ja uskon asioihin, joille ei ole todisteita. Sinulle on puhunut Jeesus Kristus ja kertonut lopun ajoista? Hupsua, kuulostaa ihan skitsofreenikolta. Ja hehän ovat vain hulluja jotka pitää laittaa lukkojen taakse, eikö? Ihan niin kuin homotkin.

Toisin kuin homoudesta, uskosta voi "parantua". Siihen ei vaadita mitään muuta kuin rationaalisen ajattelun kykyä ja kykyä kyseenalaistaa. Uskonto ei saavuta mitään, se ei saa lentokonetta lentämään eikä paranna ihmisiä. Toisin kuin tiede.