Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Synti rikkoo Jumalan kuvaa meissä |
/ #5021 Re: Re: Re: Etsikää joku myy ryhmä kiusattavaksenne!!31.03.2013 12:23#5011: - Re: Re: Etsikää joku myy ryhmä kiusattavaksenne!! Ei todellakaan ole mistään tasa-arvosta kysymys. Jumala loi ensin miehen, sen jälkeen hänelle naisen avuksi, ettei miehen tarvinnut tuntea yksinäisyyttä. Hän teki Adamille sopivan avun; molemmat yhtä arvokkaiksi. Jumalan kuviksi Hän heidät loi. Mutta paholainen ryntäsi käärmeen muodossa paratiisiin. Keplotteli itsensä ensin Eevaa huijaamaan, jättäen Adamin rauhaan. Ja Eva lankesi. Mutta ei Adamkaan mikään ryhdikäs ollut - vaan lankesi Evan toimesta. Siksi ensimmäinen ihminen, mies nimeltään (vanha) Adam tai "aatu" aiheutti sen, että me kaikki olemme luonnostamme synnin orjia. Koko ihmissuku. Ja kun Aatusta ei ollut mihinkään, Jumala päätti armahtaa ihmiskuntaa lähettämällä avun ylhäältä lapsen muodossa, jolle annettiin nimi Jeesus. Hän on Uusi Adam, joka ei langennut. Ja on ainut Ihminen sekä Jumala. Jumala Jumalasta, Jumalan Poika, joka yksistään voi meidät pelastaa. Jos vain tahdomme ottaa Hänet vastaan omana pelastajanamme, kun Hän meitä kutsuu kuten eksyneitä lampaita. Hän ei tungettele kuten paholainen tekee. Mutta jos uskomme Häneen, että Hän voi meidät pelastaa tästä kurjasta sukukunnasta, on Hän uskollinen eikä petä. Mutta monet hylkäävät ja pilkkaavat, työntäen Hänet pois. Eivätkä tiedä mitä tekevät. - Ja se on uskomatonta ! Vaikka Hän kuoli puolestamme, ettei meidän tarvitsisi kuolla synteihimme eikä tulla tuomituiksi. Hän kantoi meidän syntitekomme ristille ja oli / on haavoitettu tekojemme tähden. Eikö se ole Rakkautta ihmistä kohtaan. Mutta jos joku väittää vastaan, tekisikö hän samoin. Ja jos tekisikin, ei hän olisi arvollinen Jumalalliseen pelastussuunnitelmaan, koska meistä kukaan ei ole pyhä eikä ilman syntiä. Siksi tarvitsemme ylösnousua tästä saastasta. Tarvitsemme pyhyyttä ja puhtautta, koska meissä ei ole sitä ! Tartu hetkeen ja ota Jeesus vastaan. Hän vetää sinut liasta ja synnin alta puhtaampaan, raikkaampaan. Kaikki tiedämme, että Valo tulee aina ylhäältä; ei alhaalta. Koko luomakunta on Valosta riippuvainen, jotta eläisimme ja kasvaisimme. Mutta jos elämme ilman valoa, alamme kitua kuin kasvit kellarissa, jotka epätoivoisesti etsivät valoa eivätkä sitä löydä. Jumala ei tarkoittanut meitä kellarieläjiksi eikä pimeydessä piileskelijöiksi - vaan ulos hengittämään raikasta ilmaa, kasvamaan, kehittymään Hänen Valossaan ja hoidossaan - armosiipiensä alla. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10221 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40682 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
840 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
571 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
533 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
635 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
110 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
89 Luotu: 13.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20787 Luotu: 20.03.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
59 Luotu: 15.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
807 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
48 Luotu: 12.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1691 Luotu: 01.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Lastenosteopatian puolesta
796 Luotu: 21.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
954 Luotu: 08.03.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2752 Luotu: 08.04.2024