Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
oraakkeli |
/ #7352 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kysymyksiä07.04.2013 15:15#7302: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kysymyksiä Kuulepas nyt. Minun ei ole ollenkaan vaikeata myöntää galluppien tuloksia oikeiksi. Minu n ei myöskään ole vaikeata myöntää ennustuksiesi oikeellisuuden todennäköisyys jonka mukaan avioliittolain avaamisen kannatus on nousussa. Haluankin suunnata huomiosi niihin syihin, josta tämä johtuu. Kyseessä ei suinkaan ole joukko 80- luvulla syntyneitä, synnynnäisen toleranssilahjan saaneet, äidinmaidossaan kriittisen tarkastelukyvyn vastaanottaneet, valveutuneet nuoret. Siinä tapauksessa minun pitäisi olla yksi heistä- tai 70- luvun oppupuolella syntyneenä ainakin melkein. Nuorelta sukupolvelta on riistetty oikeus vapaaseen ajatteluun.Näkymätön "poliisi" ohjeistaa ja johdattelee näitä lapsia ,nuoria ja opiskelijoita lausumaan, kirjoittamaan ja toimimaan poliittisesti oikein. Itse asiassa ihmisiltä ollaan viemässä pikkuhiljaa aatteen- sekä sananvapaus, saattamalla lainvoimaiseksi yhä uusia kieltoja: syrjinnän vastainen lakion tästä erinomainen esimerkki: Ei saa syrjiä siihen ja siihen ja siihen ja siihen, eikä sitten siihenkään perustuen ketään. Syrjintäperusteiden kirjavuus ja lukumäärällinen kauhistus lamaanuttaa yhteiskunnallisen opposition ja laitttaa sille suukapulan. Eihän täällä voi enää menestyä kuin yhdn väylän kautta: taipua uskomaan koululaitosten Kiva koulu- kampanjaa, Salattujen Elämien ynnä muiden vaikuttimien vilpittömyyttä ja pakonsanelemana rakentamalla maailmankuvansa näiden varaan. Kohta ollaan siinä pisteessä, että vapautumisen sijaan joudumme iljettävään teokratiaan jossaeriävllä meioiteillä ei ole tilaa. Ilmaisuvapaus on sitä anoastaan silloin kun tietyt valtiovaltaa myötäilevät kriteerit täyttyvät. Varoittavia esimerkkejä annan tässä 2kpl: krista gsiegfriedsin eurovisiokilpailun kappaleesta " marry me":sta noussut tajuton kohu- sen takia, että eräs ähkyfeministi väitti kappalettaja esitystä "seksistiseksi". Toinen tuore tapaus, jossa ilmaisunvapaus on kyseenalaistettu, on suomenruotslalaisen Radio x3:min tapaus, jossa Ruotsia myöten väitettiin x3 min juontajien käyttäneen liiaxn kärkevää kieltä ( kyseessä oli reipas hirtehishuumori jolla ei menty henkilökohtaisuuksiin). Käsittämätöntä kyllä täytyy ihmisten soveltaa tätä käänteistä "mediakriittisyyttä" elämänsä joka saralla ja tyytyäpalvelemaan yhteiskuntajärjestystä jossa erilaisuudella eienää ole oikeasti tilaa.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Maantien 468 peruskorjaus
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1526 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
1474 Luotu: 07.09.2025
Maantien 468 peruskorjaus
900 Luotu: 14.09.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
862 Luotu: 11.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1228 Luotu: 19.04.2025
PERUTAAN LEIKKAUKSET KAIKISTA KÖYHIMMILLE – NÄPIT IRTI TOIMEENTULOTUESTA
673 Luotu: 22.09.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
639 Luotu: 11.09.2025
Venetankkausasema Ristiinaan
549 Luotu: 20.09.2025
Suomirockmuseo Joensuuhun
480 Luotu: 16.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
404 Luotu: 07.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
259 Luotu: 11.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
1023 Luotu: 12.06.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
241 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21308 Luotu: 20.03.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
222 Luotu: 12.09.2025
Espoon sirkus- ja teatterikoulu Eskolle uudet tilat
214 Luotu: 15.09.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
192 Luotu: 28.08.2025
LAITEVAPAATA KASVURAUHAA NURMIJÄRVELLE
178 Luotu: 14.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
176 Luotu: 29.08.2025