Oikeutta eläimille
Peter Södergran Esbo |
/ #21 Allekirjoittaneelle03.12.2007 13:37"Silmiin osuu aika ajoin tietoja tapahtumista, jotka ovat eläinten oikeuksia loukkaavia." -Muista kuitenkin, jotta eläin on Vain eläin, eikä sillä (huomioi suomen kielen sana "se" ja vrt. henkilöstä käytettävään "hän") voi tulla olemaan samoja oikeuksia kuin ihmisillä. Eläimet ovat olleet, ovat ja tulevat aina olemaan ihmisen käyttötarpeiden alaisia olentoja. Itse näemmä tienaat rahasi koirien myynnillä - tuskin myisit omia lapsiasi. "Törkeintä ja tunnetuinta on kai espanjalaisten harjoittama härkätaistelu. Pois se liian julmana pelinä." -Onhan se ilkeän tuntuista ja näköistä, mutta kyseessä on kuitenkin: A) Toisen maan kulttuurisidonnainen tapa, johon suomalaiset byrokraatit tai viherpiipertäjät ynnä muut eivät voi millään ottaa kantaa - edes EU jäsenyytensä kautta B) Kyseessä on tosiaan HÄRKÄtaistelu (vrt. SONNI) eli kyseessä on jälkeläisien hankkimiseen kykenemätön eläin (kastroitu). Tämän vuoksi syömmekin HÄRÄN lihaa. Tämä eläin joutuu siis teurastettavaksi joka tapauksessa. Ilkeän näköistä se on silti, myönnän, mutta yhä edelleen tuskin laittaisit omaa lastasi tuon eläimen tilalle kidutettavaksi. "Toisena tulee mieleen englantilaisten ketunmetsästys. Snobbailevien herrojen leikkiä, apuna koiria, jotka raatelevat ketut. Pois se." -Tietänet varmaankin, jotta ketunmetsästys ON JO KIELLETTY Isossa-Britanniassa (v.2004). Myöhäänhän tämä on tapahtunut, mutta kuitenkin. Ottaen huomioon, että kettua on metsästetty jo vuosisatoja, voi päätellä senkin olevan kultturellinen tapa. Ketusta on ollut myös haittaa siirtomaissa, joten sen vuoksi ko. eläinlajin karsiminen on ollut jopa suotavaa - ja mikäs sen helpompaa kuin yhdistää se samalla harrastukseksi (joka ei kuitenkaan ole kovin yleistä maailmassa). Kyseistä tavanomaista kettulajia EI käytetä turkiksina, joten sen voitte unohtaa heti kättelyssä tulevista väitöksistänne. "Englannissa on myös vinttikoira-kilpailuja, joissa hävinnet lopetetaan. Pois se." -Tämä laji taasen on jo niin vanha, yli 4500 vuotta, jolloin sen lopettaminen ykskaks kuulostaisi peräti naurettavalta. Koiraihmisenä Sinun tulisi tietää, jotta koira RAKASTAA juoksemista, jahtaamista, kilpailemista - yhtä lailla kuin esteratsu hyppäämistä ja kilpailemista. Vinttikoirien ulkoinen olemus on jalostettu jahtaamaan nopeita eläimiä ja näin se on ollut jo tuhansia vuosia. Vinttikoirakisat ovat olleet ja ovat koirien metsästyskelpoisuus testejä. Jos eläin loukkaantuu pahasti, se tottakai lopetetaan eikä jätetä kitumaan. Kuten vallan hyvin tiedätte, että koirien kasvaimetkin ovat miltei mahdottomia parantaa. “Sitä harrastetaan pieneläin tappeluita, esim. kukkotappelut. Pois ne.” -Tähän yhdyn, sen verran outo tapa tuo on, kuten tappeleminen yleensäkin. “Eläinten pitää saada elää normaalia, niille kuuluvaa elämää. Elefantteja käytetään paljon työjuhtana, huskikoiria vetovaljakkona.” -Eläinten normaali elämä on juuri niille tarkoitettu. Käytän jälleen esimerkkinä esteratsua: Kun esteitä hyppäävän hevosen ikä ja/tai kunto tulee siihen pisteeseen, ettei siitä ole enää kilpailijaksi, se lopetetaan. Syystä, ettei esteitä kilpaillut hevonen kykene vain olemaan paikallaan ja “viettämään eläkepäiviä”, se tulee hulluksi ja pahansisuiseksi ja kärsii. Elefantit ovat jalostettu työjuhdiksi, mutta tietänet varmaan vallan hyvin senkin seikan, jotta kyseisiä eläimiä suorastaan palvotaan enemmän kuin keskivertokansalaisia esim. Intiassa. Siellä on elefanteille jopa omat vanhainkodit, kun taas ihmiset elävät ja kuolevat omassa surkeassa mökissänsä. Se taasen ei kuulosta järkevältä. Toivoisitko omille lapsillesi saman kohtalon? “Pitäisi olla kansainvälinen tarkastaja näille touhuille.” -Sellaisia on jo. “Kyllä me voimme tyydyttää esim. pelihimon tietokoneella loukkaamatta elävää luontoa. Listaan ilmitulleista eläinten oikeuksien loukkauksista voi lisätä apinan aivoista tehdyt tuhkakupit ja norsunluu korut, esineet.Tapa, jolla hevosia, härkiä siirretään laivaan, on raaka. Eläimiä saatetaan roikottaa jaloista jollain vinssillä lastiruumaan tukaluuteen. Pois petomaiset ihmiset tästä luomakunnasta!” -Kun eläin on kuollut, sille saa omasta puolestani tehdä, mitä lystää - vaikka niitä tuhkakuppeja (säästyypä luonto siinä, kun ei tarvitse kaataa puita saadakseen raaka-aineita) ja norsunluukoruja (eipä tarvitse valmistaa muovia). Asia on miltei samankaltainen kuin ihmisenkin ruumiille, esim. elintenluovutukset! Tiettyjä eläimiä teurastetaan kuitenkin hyödykkeeksi, kuten RUOKA. Esimerkkinä se kinkku, jonka me suomalaiset niin innolla pistämme poskeemme jouluna! Miksei siis myös käyttöesineitä - se on KIERRÄTYSTÄ, kehitystä ja ympäristönsuojelua parhaimmillaan. Hyötykäyttöä hyvät ihmiset. Otan kuitenkin esimerkiksi taas kerran hevoset: niiden ehdotonta teurastusta VAIN makkaraksi en hyväksi, mutta kun esim. hevonen lopetetaan, sille saa puolestani tehdä mitä hyvänsä. Periaatteesta en syö hevosen lihasta tehtyä salamia, sillä en voi joka kerta lähteä metsästämään ko. tuotteen alkuperää, jotta olisiko kyseinen Herkku tehty mielestäni oikealla tavalla. Ensin ihmiset, sitten muut. Näin se on ollut, näin se on oleva. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Oikeutta eläimille" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
155 Luotu: 20.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
527 Luotu: 15.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18263 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2012 Luotu: 04.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
36 Luotu: 19.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1066 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2067 Luotu: 05.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1340 Luotu: 06.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
698 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
497 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12828 Luotu: 15.07.2023
Mortin männikön puolesta
134 Luotu: 16.05.2024
Vetoomus Rovaniemen kaupungin tekniselle lautakunnalle Rovaniemen Wanhat Markkinat- tapahtuman aluevuokrien poistamiseksi
202 Luotu: 16.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
722 Luotu: 27.04.2024
KOY MÄNTYTIE 1 ASEMAKAAVAN SÄILYTYSVETOOMUS
383 Luotu: 14.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6434 Luotu: 29.11.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10510 Luotu: 13.12.2020
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1480 Luotu: 29.04.2024
Vesilahden sosiaali- ja terveyspalveluiden puolesta
374 Luotu: 23.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.