Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #17976 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re Vilkaisu peiliin vois väh28.07.2013 11:57En nyt ehdi niin tarkkaa analyysia tehdä sanamuodoista, joten siteeraan yliopiston oppimateriaalia: "Paavali oli koko elinaikansa kiistelty henkilö, joka purjehti ristiriitatilanteesta toiseen. Hänen kirjeensä ovat täynnä polemiikkia vastustajia kohtaan. Yhä uudelleen ja uudelleen hän joutui puolustamaan työnäkyään ja asemaansa apostolina. Paavalin lähtökohdat eivät olleet parhaat mahdolliset. ....Hän oli liittynyt liikeeseen ulkopuolisena, vieläpä entisenä vihollisena ja vastustajana. Hänen toimintansa valtuutus lepäsi pelkästään hänen saamansa ilmestyksen varassa, jossa ylösnoussut Jeesus oli kutsunut hänet viemään evankeliumia pakanoiden keskuuteen. Paavalin kiivaimmat vastustajat edustivat alkukirkon vanhoillista siipeä. Heille Mooseksen laki oli yhä elämän kulmakivi, ja he halusivat, että sen säädöksistä kuten ympärileikkauksesta, ruokatavoista ja rituaalisen puhtauden vaatimuksista pidettäisiin kiinni myös ei-juutalaisten kristittyjen keskuudessa. Tätä Paavali vastusti, syistä jotka olivat osin käytännöllisiä mutta ennen kaikkea periatteellisia. Käytännön syy oli se, että monet pakanat, jotka muuten olivat avoimia Paavalin julistukselle, vieroksuivat juutalaisia tapoja, etenkin ympärileikkausta. Tästä oli vaarassa tulla este Paavalin työn etenemiselle. Periaatteellinen syy oli se, että Paavali itse oli tehnyt elämässään täyskäännöksen kokonaan laille omistautuneesta ihmisestä kokonaan Kristukselle omistautuneeksi ihmiseksi. Tätä täyskäännöstä ei helpolla peruutettu. Vastakkain oli kaksi erilaista tapaa ymmärtää juutalaisten pyhien kirjoitusten merkitys. Niille juutalaiskristityille, jotka korostivat lain noudattamisen tärkeyttä, Raamattu oli Jumalalta saatu elämän pyhittämisen väline. Se kertoi, miten Jumalan kansan tuli elää, sen elämä olisi turvallista, hyvää ja siunattua. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna ajatus Jumalan tahdon mukaisesta elämästä lain ulkopuolella oli sisäisesti ristiriitainen. Paavalille Raamattu taas oli ennen kaikkea kokoelma Jumalan antamia lupauksia, jotka olivat alkaneet täyttyä Jeesuksen ylösnousemuksen myötä. Näiden lupausten piiriin kuului jokainen, joka otti evankeliumin sanoman vastaan, riippumatta siitä, oliko ympärileikattu ja elikö lain säädösten mukaan vaiko ei. Näitä vastakkaisia kantoja yritettiin sovitella niin sanotussa Apostolien kokouksessa."
http://www.helsinki.fi/teol/pro/_merenlah/oppimateriaalit/text/suomi/movement.htm |
|
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Lastenosteopatian puolesta
700 Luotu: 21.05.2025
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
693 Luotu: 16.05.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
910 Luotu: 16.05.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
362 Luotu: 22.05.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
601 Luotu: 13.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
388 Luotu: 11.05.2025
Namninsamling för hälsosäkra undervisningsutrymmen för Ekenäs högstadieskola
174 Luotu: 25.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
554 Luotu: 17.03.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
765 Luotu: 18.05.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
120 Luotu: 22.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
822 Luotu: 01.04.2025
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
113 Luotu: 19.05.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
484 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
561 Luotu: 04.05.2025
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
1615 Luotu: 23.09.2023
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
652 Luotu: 07.02.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1661 Luotu: 10.12.2024
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68712 Luotu: 15.02.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11316 Luotu: 13.12.2020
Mortin männikön puolesta
413 Luotu: 16.05.2024