Kotihoidon tuen jakaminen perheiden päätettäväksi

Poikine äiti

/ #19

30.08.2013 13:25

Minusta siinä esityksessä on järkeäkin, että myös isä saa koittaa olla kotona lapsia hoitamassa. Kun olen sitä hänelle ehdottanut, vastaus on ollut ettei missään tapauksessa sillä olemattomalla rahalla - näin se kummasti usein kaatuu naisten hartioille. Nyt joutuvat siis perheen arvot todelliseen puntariin. Onko kuitenkin näin, ettei kaikista isistä ole hoitamaan lastaan! Esityksessähän sanottiin että marraskuussa ratkaistaan yksityiskohdat yksinhuoltajien ym. kohdalta, joten vähän hätiköidyltä tuntuu tämä addressi.



No onhan se ollu tähänki asti mahdollista isän jäädä kotiin?