Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #22597 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Ammottavia aukkoja15.10.2013 13:06#22596: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Ammottavia aukkoja
Tuo on loukkaavaa provosointia. Raamatussa kertoo omasta alkuperästään: Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä. Tämän väitteen tueksi on monia todisteita, kuten esimerkiksi se, ettei kukaan ei ole kyennyt osoittamaan, että Raamattu olisi historiallisesti epätarkka. Raamatun kirjoittivat rehelliset, vilpitönsydämiset ihmiset. Heidän avoimuutensa ansiosta heidän kirjoituksistaan voi tunnistaa totuuden soinnin. Raamatussa on yksi keskeinen teema: Jumalan oikeus hallita ihmiskuntaa saatetaan kunniaan ja hänen tarkoituksensa toteutetaan hänen taivaallisen valtakuntansa välityksellä. Vaikka Raamattu on kirjoitettu tuhansia vuosia sitten, se ei sisällä epätieteellisiä näkemyksiä, jotka muinoin hyväksyttiin laajalti. Lisäksi historiallinen todistusaineisto ja tohtori Erkki Rannan tukimukset osoittavat, että Raamatun profetiat eli ennustukset ovat toteutuneet. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42332 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10325 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1009 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
651 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
570 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
128 Luotu: 16.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
645 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
101 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
87 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
55 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
802 Luotu: 21.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1698 Luotu: 01.05.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
35 Luotu: 18.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20798 Luotu: 20.03.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1142 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2756 Luotu: 08.04.2024
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
167 Luotu: 30.05.2025