Kansalaisopistojen rahoitus ja tulevaisuus on turvattava
Petri Rautiainen/Unionin Haudankaivajat |
/ #84 Re: Eikö politikkojen tarvitse noudattaa lakia?29.12.2013 12:11#76: Polkitiikkomme ovat suurimpia rikollisia,Herättys - Laittomuuden lapsi hallitsee Suomea ! Moni tapaus on osoittanut, että politikkomme kiertävät lakia ja salaavat monia päätöksiä kansalta, mikä on tullut ja tulee takaoven kautta kansan tietoon. Silti asiaan ei puututa millään tavalla. Kun puhutaan valtion ja kansanopistojen leikkauksista, tämä on vain yksi pieni osa valtion budjettia, millä on merkittävä osuus kansanopistoille. Hallitus ei ole koskaan perustellut leikkauspäätöksiään ja antanut tietoa siitä, mihin kyseiset leikkausrahat menevät. Jokainen asioita pidemmän päälle seurannut tietää niiden menevän eurooppalaisten pankkien ja eliitin hyväksi. Näille ei mikään riitä, kierre on loputon. Hallituksen toiminta on ollut kaikkea muuta kuin oman maan ja kansan etujen mukaista. Kansalaisopistojen ja oppilaitosten määrärahojen valtion tukien karsiminen vaikeuttavat nuorten ammattiin kouluttautumista ja moni uhaa syrjäytyä yhteiskunnasta, koska ei ole koulutusta. Jos sellaisen onnistuu saamaan, sitten ei ole koulutusta vastaavaa työtä. Ongelma on monimuotoinen, kaikkia ikäluokkia koskettava ja on väärä kohde säästää kansanopistoilta. Seuraavissa eduskuntavaaleissa kannattaa äänestää jotakin EU-vastaista puoluetta. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3689 Luotu: 27.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1457 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
437 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1830 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
377 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
140 Luotu: 29.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20461 Luotu: 20.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1537 Luotu: 10.12.2024
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
79 Luotu: 07.05.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1869 Luotu: 09.05.2022
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
559 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11347 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
687 Luotu: 13.03.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
598 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
27 Luotu: 08.05.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2511 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
494 Luotu: 09.04.2025