Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #28235 Re: Ajatonta vai aikaan sidottua Lutheria? Ja muitakin mietteitä asian tiimoilta13.02.2014 13:49Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. Matt.6:9-10
Kun Jumala kuulee nämä kolme ensimmäistä pyyntöä eli pyhittää nimensä meissä, hän asettaa meidät valtakuntaansa ja vuodattaa meihin armonsa, joka ryhtyy tekemään meistä hurskaita. Sama armo ryhtyy pian toteuttamaan Jumalan tahtoa, mutta silloin se kohtaa vastahakoisen Aadamin. Niinpä armo huutaa ihmisen sydämessä Jumalalta apua tuota Aadamia vastaan ja sanoo: "Tapahtukoon sinun tahtosi", sillä ihminen on itse itselleen raskas taakka. Kun Jumala tuon huudon kuulee, hän tahtoo auttaa rakasta armoaan ja jatkaa alkamaansa työtä. Siksi hän käy vakavasti ja voimallisesti pääveijarin, vanhan Aadamin, kimppuun, aiheuttaa hänelle kaikenlaista onnettomuutta, tekee hänen suunnitelmansa tyhjiksi, sokaisee ja häpäisee hänet kaikella tavalla. Näin tapahtuu, kun hän lähettää meille kaikenlaisia kärsimyksiä ja vastoinkäymisiä. Tätä tarkoitusta joutuvat palvelemaan pahat kielet, pahat, uskottomat ihmiset ja siellä, missä ihmiset eivät riitä, myös _erkele, jotta meidän tahtomme tukahdutettaisiin kaikkine pahoine taipumuksineen ja Jumalan tahto tapahtuisi. Päämäärä on se, että armo saisi omakseen valtakunnan ja että siellä vallitsisi vain Jumalan ylistys ja kunnia. (Martti Luther, Tienviittoja, sivu 15) |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42919 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10377 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1047 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
690 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
575 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
650 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
103 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
89 Luotu: 15.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
70 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
62 Luotu: 18.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
56 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
804 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1700 Luotu: 01.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
50 Luotu: 09.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20800 Luotu: 20.03.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2761 Luotu: 08.04.2024
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1143 Luotu: 16.05.2025