Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Regulator |
/ #35059 Kuukkelille tiedoksi16.05.2014 08:52#35052: Perisoreus Infaustus - Re: Etsitte Raamatusta selitykset omille ennakkoluuloillenne Se ,että liittoon menevät ovat eri sukupuolta ei mitenkään tee siitä ´ainutlaatuista´,koska niitä naimisiinmenijän kannalta toista sukupuolta edustaviahan on maailmassa miljardeja. Nykyaikana ulkomaalaisen kanssa naimisiin meneminen on paitsi paremmin mahdollista, myös enemmän todennäköistä kuin esim. vaikka v. 1770 (jonkun vertailuvuoden ottaakseni). Siihen aikaanhan liikkuvuutta ja liikkumismahdollisuuksia ei pahemmin ollut muilla kuin jollain aatelisilla ja kansan lukutaito (kenellä sitä oli) rajoittui varmaan johonkin Katekismukseen. Muita vertauksia siihen aikaan ei ole tässä tarpeen tehdäkään , niin paljon ovat ajat jo siitäkin muuttuneet - niistä raamatullisista ajoista nyt mitään puhumattakaan ... Homovihaa muuten ON maailmassa vaikka kuinka paljon ja sitä lietsotaan jatkuvasti lisää . Yleisimminhän sitä perustellaan juuri uskonnollisilla syillä ,joskin myös poliittisin syin ( lähinnä tosin vain jossain suljetuissa diktatuurimaissa.) Sitä että jokin asia on julkisuudessa esillä ja vaikka poliittisestikin agendalla vapaissa demokraattisissa maissa,ei siltikään voida nimittää miksikään ´kansan aivopesuksi´. Sellainen ei muuten onnistuisi niissä diktatuurimaissakaan-ei ilman niiden tehokkaasti valvottua ilmiantojärjestelmää ja toisinajattelijoille tarkoitettuja valtion pakkotyö ja/tai tuhoamisleirejä (kuten on .esim Pohjois-Koreassa) Minusta tuollainen "käsitysten murtaminen" on jo niin abstraktia kielenkäyttöä, että en katso olevan tarpeen lähteä arvioimaan sitä ovatko ´käsitykset´ kuin lakritsaa tai marmeladia, vai kuin terästä tai betonia joka valetaan johonkin ´muottiin´.Mielestäni tämän keskustelun tulisi nyt pysyä vain mahdollisimman konkreettisella tasolla, eikä mitään vertauskuvia siihen lähteä liian pitkälle kehittelemään.Nehän eivät yleensä kestä mitään kriittistä tarkastelua yhtään lähtöastelmaansa pidemmälle. Emme nyt siis puhu mistään taivaankappaleiden liikkeestä tai radoista, vaan siitä saavatko Suomessa samaa sukupuolta olevat henkilöt virallistaa juridisesti liittonsa samalla tavalla kuin eri sukupuolta olevat. Siitä tässä on kysymys,eikä mistään muusta . Lapsettomia heteroliittojakin on ,ettekä te täällä ole vielä kirjoitelleet mitään niitä vastaan. Ettekä sitä vastaan ,että myös ne ihmiset jotka eivät( sitä itse tietämättään tai sen täysin itsestään tietäen) jostain fyysisestä syystä johtuen kertakaikkiaan voi osallistua minkään suvun jatkamiseen saavat siltikin mennä naimisiin ja saavat liitolleen saman täyden tunnustuksen( ja halutessaan jopa saman siunauksen) kuin kaikki muutkin parit. Puhtaasti homoseksuaalin ihmisen pakottaminen yhdyntään vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa on jo sinänsä väkivaltaa, eikä onnistu ilman raiskausta tai aseella uhkaamista-eikä välttämättä sittenkään. |
|
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Lastenosteopatian puolesta
703 Luotu: 21.05.2025
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
708 Luotu: 16.05.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
928 Luotu: 16.05.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
366 Luotu: 22.05.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
605 Luotu: 13.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
388 Luotu: 11.05.2025
Namninsamling för hälsosäkra undervisningsutrymmen för Ekenäs högstadieskola
174 Luotu: 25.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
554 Luotu: 17.03.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
766 Luotu: 18.05.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
120 Luotu: 22.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
832 Luotu: 01.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
579 Luotu: 04.05.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
486 Luotu: 20.03.2025
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
115 Luotu: 19.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
657 Luotu: 07.02.2025
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
1616 Luotu: 23.09.2023
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20658 Luotu: 20.03.2025
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11316 Luotu: 13.12.2020
Mortin männikön puolesta
413 Luotu: 16.05.2024
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1662 Luotu: 10.12.2024