Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #38934 Re: Re: kansan terve elinvoimaisuus17.07.2014 11:00#38926: - Re: kansan terve elinvoimaisuus Ettei vaan olis sulta yksi kateissa, olet niin ahkerasti laittanut kaijojasi maailmalle! Espoon keskuspuistossa on huhuiltu viikon verran papukaija Roopen perään. Omistajaltaan karannut etelän lintu voi asiantuntijoiden mukaan selvitä kesällä myös Suomen luonnossa. http://img.yle.fi/uutiset/lahti/article5523044.ece/ALTERNATES/w580/2_papukaija... Omistajaltaan karannut Roope –papukaija lenteli noin viikko sitten omille teilleen Espoon keskuspuistossa Suurpellossa. Nopeasti ajateltuna kirkkaan vihreän amatsoni-papukaijan luulisi erottuvan Suomen luonnosta hyvin. Outo papukaija kuusen oksalla ei kuitenkaan ole niin harvinainen näky kuin aluksi luulisi. – Se ei ole millään tavalla tavatonta, sillä joka kesä ihmisiltä lähtee papukaijoja karkuun. Luin juuri, että esimerkiksi Stuttgartissa Etelä-Saksassa elää jopa pieni lisääntyvä siniotsa-amatsoni porukka, sanoo Korkeasaaren intendentti Kirsi Pynnönen-Oudman. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43161 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10428 Luotu: 09.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
714 Luotu: 14.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1080 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
620 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
96 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
93 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
90 Luotu: 15.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
105 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
655 Luotu: 06.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
682 Luotu: 04.05.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
35 Luotu: 18.06.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
51 Luotu: 09.06.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2765 Luotu: 08.04.2024
Bussilinja Metsämaalle takaisin
57 Luotu: 12.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1706 Luotu: 01.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20801 Luotu: 20.03.2025