Adressi kansanedustajienn lomien leikkaamisen puolesta.


Vieras

/ #5

05.09.2015 06:23

Nykyinen kansanedustajuus on kaukana lähtökohdistaan. Edustajilta tuntuu unohtuneen demokratian peruspilari: kansan edustaminen. Kansanedustajan toimen pitäisi olla luottamustoimi, jossa myös edustajat konkreettisesti tuntisivat päätöstensä ja leikkaustensa seuraukset. Pois kaikki jättipalkkiot, järjettömät sopeuttamiseläkkeet, kohtuuttomat kulukorvaukset ja muut etuudet ja kaikkinainen muukin omien etujen haaliminen. Mistä löytyisi se kansanedustaja joka todella edustaisi kansaa pienipalkkaisen työntekijän, työttömän, omaishoitajan tai vähävaraisen eläkeläisen tuloilla ja eduilla tai eduttomuuksilla? Nykyinen systeemi mahdollistaa niin totaalisen vieraantumisen enemmistökansalaisten arjesta, ettei päätösten vaikutuksia enää edes ymmärretä.