Adressi Sipilän hallituksen pakottavaa lainsäädäntöä vastaan
Sarde |
/ #315.09.2015 03:47Täytyy varmaan valittaa EU:hun tästä hallituksen toiminnasta, jos oikeasti meinaavat jyrätä ja me ei voiteta tätä hullua suunnitelmaa, mitä päättäjät aikovat tehdä. YLEISLAKKO pidemmäksi aikaa, jos nyt ei tuleva perjantai heitä millään tavoin puhuttele. Aivan meidän oikeuksien polkemista. eikö muka ns. fiksut keksi parempia ratkaisuja kuin tehdä melkein samat kuin Kreikka ja me ollaan kohta samassa jamassa noiden päättäjien takia. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
S-Ryhmän ensisijainen tehtävä on tarjota edullinen ruokakori
Suomi on pelastettava täydelliseltä tuholta!
Pelastetaan Helsingin Vanhankaupunginkosken historiallinen pato
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ei Hekan ylisuurille vuokrankorotuksille
2856 Luotu: 04.06.2023
Puollamme jää-monitoimiareenan rakentamista Lappeenrannan torialueelle
1394 Luotu: 31.05.2023
Vetoomus Länsinummen ja Itälän yhdistymiseksi Länsinummen koulun tiloihin
388 Luotu: 01.06.2023
Härkämäen päiväkodille väistötilat elokuuhun 2023 mennessä
311 Luotu: 02.06.2023
Tammelan koulukirkkojen puolesta
612 Luotu: 30.05.2023
Ei tuulivoimaa Kangasniemelle
551 Luotu: 19.05.2023
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
11065 Luotu: 20.10.2022
Päijänteen Mämminiemi säilytettävä veneilijöiden käytössä
1299 Luotu: 26.05.2023
Jyväskylän luontokoulu säilytettävä osana perusopetusta
558 Luotu: 26.05.2023
Vetoomus Komeetan koulun säilyttämisen puolesta
847 Luotu: 02.02.2022
Viherlaakson terveyskeskus takaisin
72 Luotu: 07.06.2023
Pitkäkatu 25:n kulttuurimiljöö kuuluu kaupunkilaisille
1868 Luotu: 29.01.2023
Laineenpuiston leikkikenttä Harjunpää
49 Luotu: 02.06.2023
Kivimaan koulun Tuunarille jatkorahoitus
165 Luotu: 29.05.2023
Säästäkää Gerbyn Metsä! Spara skogen i Gerby!
1710 Luotu: 04.10.2022
Hietaniemen rantaa tulee kehittää viheralueena ilman hotellia
1978 Luotu: 08.03.2023
Nokian Koukkujärventien länsipuolen metsät jätettävä luonnontilaan
656 Luotu: 16.05.2023
Ei tuulivoimaa Päijänteen erämaisiin maisemiin
294 Luotu: 17.05.2023
Ei enempää tuulivoimapuistoja lähelle Pohjanmaan rannikkoa
1594 Luotu: 23.02.2023
Ei Tuohirämeen ja Linnanharjun tuulivoimapuistolle
187 Luotu: 24.05.2023