Inarinsaamenkielistä oppimateriaalia saatava koululaisille - ADRESSI LUOVUTETTU
Harri Lätti Askola |
/ #5 En aseta vähäosaisia vastakkain13.12.2009 10:03Pakolaispolitiikan järkeistämisellä tarkoitan sitä, että pakolaisten elättämiseen käytettävä rahamäärä pudotetaan samalle tasolle kuin Suomen omien vähäosaisten saamat tuet. Sitä kutsutaan tasa-arvoiseksi kohteluksi. Lisäksi pakolaistouhuissa on paljon turhaa paperinpyörittelyä. Jos hommaa järkeistetään, saadaan säästettyä paljon rahaa, jonka voisi sitten ohjata esimerkiksi saamenkielisten koulukirjojen hankkimiseen. Eikä se vaatisi edes pakolaiskiintiön pienentämistä. Tuo on vain yksi malli. Toinen tapa olisi tietysti se, että kylmästi vain raapaistaan jostain lisää verorahaa. Minulle sekin sopii kyllä ihan hyvin, jos se menee Suomen unohdetuimmalle vähemmistölle. Tuo on kuitenkin sen verran tärkeä asia, ettei sitä pitäisi kaataa rahoituskysymykseen. Loppujen lopuksi tuollainen rahamäärä saataisiin kasaan vaikka jonkinlaisella keräyksellä, mutta minun mielestäni Suomen valtiolla on velvollisuus hoitaa tuo asia. Jos valtio katsoo oikeudekseen periä kansalaisilta veroa, on sillä myös velvollisuus huolehtia kansalaisten perustarpeista. Kaikkien kansalaisten. Ikään, sukupuoleen ja etniseen taustaan katsomatta. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Inarinsaamenkielistä oppimateriaalia saatava koululaisille - ADRESSI LUOVUTETTU" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
539 Luotu: 15.05.2024
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
297 Luotu: 21.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
266 Luotu: 20.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18308 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2027 Luotu: 04.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1089 Luotu: 12.05.2024
Mortin männikön puolesta
146 Luotu: 16.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2099 Luotu: 05.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
715 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6442 Luotu: 29.11.2023
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
62 Luotu: 17.05.2024
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
58 Luotu: 20.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12840 Luotu: 15.07.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10515 Luotu: 13.12.2020
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
42 Luotu: 19.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1347 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
731 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
502 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1065 Luotu: 04.05.2024
Kansalaisadressi: Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen tulee noudattaa lakia
34 Luotu: 22.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.