Sotaveteraani Hannes Hynösen muistoadressi


Vieras

/ #179

03.12.2015 08:18

Sotaveteraani Hannes Hynönen ja ikätoverinsa sekä naiset rintamalla ja kotona puolustivat pyyteettömästi, oman elämänsä ja terveytensä, koko tulevaisuuden uhraten, jotta heillä ja meillä jälkipolvilla olisi ITSENÄINEN ISÄNMAA. Isäni, jo silloin kolmen pienen lapsen isä, ja appeni olivat sodassa täydet viisi vuotta. Heille olen kiitollinen ihan joka päivä ja varsinkin nyt, kun taas on epävakaat olot. Enemmän olisi pitänyt arvostaa tuon ikäluokan tekoja eikä painaa lokaan, kuten pitkän aikaa sodan jälkeen tehtiin "tiettyjen ryhmien" toimesta ja jotka edelleen yrittävät "pinnan alla" nälviä ja häpäistä sodan käyneitä ja kokeneita ihmisiä. Itse olen yrittänyt vikisemättä tehdä suomalaisen yhteiskunnan eteen oman osani ja nykypolven olisi myös niin toimittava kaikessa itsekkyydessään. Sotaveteraaneille ja koko sen ikäluokan ihmisille on taattava elämisen ja olemisen kannalta heidän ehdoillaan ONNELLISET ELÄMÄNSÄ LOPPUVUODET. Kiitollisuudella, köyhissä oloissa kasvanut, elämässään hyvin pärjännyt, isin tyttö.