Itsensä työllistävien työttömyysturvaa ei saa heikentää!
Kaatri |
/ #614.12.2015 14:28Hieno homma. En ymmärrä miksi näin pitkään on katsottu, kun itsensä tyollistävät joustavat aktiiviset yrittäjät, ei tuntisopimuksella itseään myyvät, ei saa ihan samoja perus- ja sosiaalioikeuksia kuin kuka muukaan rahaa tienaava tai lapsia hoitava tai ihan vain tyoton. Hollannissa tämä yksityisyrittäjien jättäminen omilleen totaalisesti muuten sosiaalisesta yhteiskunnasta on johtanut erittäin lahjakkaitten ystävien elämän tuhoon monella osa-alueella, kun mikään ei toimi. Ei hammaslääkäri, ei vakuutusmaksun suorittaminen, ei edes velkasaneerausta saa samanlailla kuin yksityinen henkilo, vain kuristussopimusten kautta (ainoat tarjotut vaihtoehdot puhelinlaskun maksuun rahaongelmien tullessa on ollu; poista ateljee kustannuksista ja asu äidin luona, tai anna 500 arvoinen romuauto verottajalle, tämä ei tietysti auta tienaamaan yhtään penniä lisää ja on enemmän rankaisutoimenpide, kuin tuki omalle toiminnalle, samalla voisi laittaa henkilon leipäjonoon!!), puhumattakaan että lapselle ja lasten hoitoon olisi varatuu avustus pennikään yhtään mistään. Seuraukset on hyvän toiminnan lopettaminen, asunnottomuus, ihmissuhde ongelmat ja velkakoyhyys. Ne tulee kalliiksi, jos ei anneta ihmisten kärsiä ja kuolla kadulle, kun ei kaikki onnistu ilman sosiaalisia tukiverkkoja. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45696 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10633 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
829 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
375 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2332 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
253 Luotu: 18.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
225 Luotu: 01.07.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
222 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
214 Luotu: 13.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
212 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
180 Luotu: 30.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
141 Luotu: 07.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20904 Luotu: 20.03.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
123 Luotu: 23.06.2025