Ei 24-tunnin aikarajaa tupakan tuonnille
Tero Korhonen |
/ #87 Täysin typerää poraamista15.04.2016 11:33On tää nyt vähän (tai vähän enemmän) kummallista porua. Pitäkää mielessä, että tämä 24-tunnin aikarajoitus tupakan tuontiin ETA-alueen ulkopuolelta on vain osa tupakkalain uudistusta, jolla hallitus tähtää tupakoinnin vähentämiseen ja pyrkii siten vähentämään tupakoinnista aiheutuvia merkittäviä terveydenhuollon kustannuksia. Agendaan kuuluu tietysti myös tupakan pimeän kaupan vähentäminen, josta aiheutuu myös kuluja. Ei kuitenkaan edes murto-osaa siitä, joka aiheutuu tupakan aiheuttamista terveyshaitoista. Tuo addressi on suoraansanottuna niin päin metsää ja huolimattomasti laadittu, että vaikka siihen saataisiin koko Suomen kansan allekirjoitukset, eduskunta ei voisi ottaa sitä tosissaan ja se tippuisi pöydänkulmalta silppuriin, jos edes päätyisi paperille asti. Jos perustellaan sillä että "syrjäkylien asukkaita" syrjitään karsimalla etuja hankaloittamalla tupakantuontia Venäjältä, koetteko ennen tupakkalain uudistusta olevanne etuoikeutettuja verrattuna esimerkiksi keskisessä Suomessa asuviin "syrjäkylien asukkaihin"? Tasa-arvon nimissä ja syrjinnän estämiseksihän silloin tulee nimenomaan karsia teiltä tämä etu pois, koska siihen ei ole kaikilla mahdollisuutta. Summa summarum, helvetti soikoon mitä kuraa. Sain syövän kun luin tuon addressin, jonka tekijällä ei selkeästi ole jäänyt mieleen välimerkit, kappalejako tai edes suomenkieli. Ja jotta ei jää epäselvyyksiä: olen Kaakkois-Suomessa asuva keskituloinen mieshenkilö, joka käy Venäjällä tankkaamassa (ja ostamassa ne tupakat) kerran tai kaksi viikossa. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2035 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1029 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18201 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
458 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1963 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1322 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
703 Luotu: 27.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024