Kannabis lailliseksi

Tapio Peltonen
Turku

/ #147 Kannabiksen käyttömäärä ei riipu laillistamisesta

17.04.2007 12:02

Vastoin yleistä luuloa ainakin tähänastiset kokemukset muutoksista kannabispolitiikassa osoittavat siihen suuntaan, ettei kannabiksen käytön määrä tai yleisyys riipu sen laillisusasteesta. Esimerkiksi USA:ssa sellaisissa osavaltioissa, joissa kannabispolitiikkaa on höllennetty, käyttö ei ole kasvanut nopeammin kuin niissä, joissa sitä on kiristetty. Hollannissa pilveä poltetaan vähemmän kuin USA:ssa ja erityisesti nuorten kannabiksenkäyttö on paljon vähäisempää.

Näin ollen argumentit, jotka perustuvat väitteeseen "kannabis on vaarallista ja haitallista" eivät ole päteviä argumentteja laillistamista vastaan.

Jos kannabis laillistettaisiin, markkinoilla olisi yksi laillinen päihde enemmän. Entäs sitten?

On nimittäin myös niinkin, että jos kannabis laillistettaisiin, markkinoilla olisi yksi laiton päihde vähemmän.

Mielestäni se päihde, jonka kohdalla länsimaiden politiikka on toiminut viime vuosina onnistuneesti, on tupakka. Kyseessä on aine, joka aiheuttaa vähintään yhtä voimakkaan riippuvuuden kuin heroiini, se on laillista ja sen käyttö on silti vähenemään päin. Miksei voitaisi ottaa mallia tupakasta myös nykyisin laittomien päihteiden kohdalla?