Kärkkäinen boikottiin
Pyry |
/ #28 Re:23.11.2012 10:40En minä millään pahalla sano enkä piikitellä halua. Sori vaan. Anteeksi pyydän, jos liian suora olen. Pahalla en siis ollenkaan. Olen vaan luonteeltani suoraviivainen. Se on luonnekysymys. Fanaatikkoa minusta ei kyllä saa kirveelläkään. Voin pahoin heti, kun olen tekemisissä oikeisto- tai vasemmistofanaatikkojen kanssa. Heti yrjöttää heidän kiihkonsa. - Olen isäni lapsi. Hän oli koko ikänsä töissä rakennuksilla ja siinä maailmassa toimii vain suora ajattelu ja suoraan sanominen. Mikään muu ei kerrassan pelitä! Soisi kyllä suoraviivaisen ajattelun olevan muuallakin arvostettu, vaan eipä olekaan. - Sen verran kuitenkin vielä Lähi-itää, että faktojen kanssa on elettävä. Vaikka kaikki maailman turbo-/ökyrikkaiden öljymaiden tuhannet miljardit lyötäisiin pöytään, ei sekään muuttaisi faktoja piirunkaan vertaa.-- Juutalaisten kotimaasta lohkaistiin (laittomasti!) jo aikoja sitten pois Jordanian osuus. Israel ei kyllä mitään Jordanioita havittele eikä tarvisekaan. Israel haluasi vain elää rauhassa edes sillä pikkuriikkisellä alueeella, joka sillä nykyisin on. Mutta sekään ei riitä maailman ökyille, sillä vimmattu yritys ajaa juutalaiset pois lopultakin omalta maaltaan jatkuu joka päivä suurten rahavirtojen ja terrorismia myötälevän YK:n siivittämänä. On hyvä muistaa, että YK ei ole mikään korkeasti moraalinen instituutio, vaan se on suurelta enemmistöltään silkkojen roistovaltioitten hengaileva herra- ja rouvaseura. Eli eipä voi juuri mitään kunnollisia päätöksiä siis odottaakaan. Sitten vielä pieni tarkistus nykyiseen konfliktiin, jota sivusit. Israel eliminoi erään terroristijohtajan siis äskettäin. Se eliminointi ei ollut alku, vaan elimonoitu oli aiheuttanut monien siviilien hautajaisia, täysin tahallaan. Alku on siis jo kaukana takana päin. Vuosien päässä. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3735 Luotu: 27.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1460 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
401 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
437 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1834 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
380 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
141 Luotu: 29.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20461 Luotu: 20.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1540 Luotu: 10.12.2024
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
79 Luotu: 07.05.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1870 Luotu: 09.05.2022
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
560 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11349 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
687 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2512 Luotu: 15.07.2023
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
598 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
27 Luotu: 08.05.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
497 Luotu: 09.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025