Oulaisten kyläkoulujen puolesta!
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Oulaisten valtuusto pysyy kesäkuun 2023 kouluverkkoa linjanneessa päätöksessä. Valtuusto on linjannut, että nykyisellä kouluverkolla jatketaan kevääseen 2024 ja vuosittain laadittavassa Kouluverkkoselvityksessä lautakunta tarkastelee kouluyksiköiden (Juho Oksa, Jauhinkangas, Petäjäskoski, Piipsjärvi, Lehtopää ja Matkaniva) asemaa suhteessa Esi- ja perusopetuksen suunnitelmaan 2024 -2028 ja tekee tarvittaessa esityksen palveluverkon muutostarpeesta. Valtuusto päätti myös, että kaksiopettajaisissa kouluissa oppilasmäärä olisi 25, kolmiopettajaisissa kouluissa 35.
Lisäksi samaisen kokouksen pöytäkirjassa on kirjattu: Kouluverkko suunnittelun yhteydessä on tarkasteltava kouluuntuloalueet ja lähikoulujen tilanne. Lähikoulujen tilanne tarkastellaan sekä kiinteistöjen että oppilasmäärien ja niiden ennusteiden perusteella.Koulujen oppilaiden ja henkilöstön siirtämisestä muihin yksiköihin on tehtävä päätös edellisen lukuvuoden keväällä.
Hallitus on esittänyt valtuustolle 20.11.23 kokouksessaan, että kesällä päätetyt oppilasrajat nostettaisiin 45 oppilaaseen per koulu. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, jos tämä hyväksyttäisiin, että Oulaisissa suljettaisiin kaikki kyläkoulut ja Oulaisissa olisi vain Juho Oksan koulu ja Jauhinkaan koulu. Tämä esitys kävi ensin sivityslautakunnassa, jossa se kaatui äänestykseen. Hallitus ei kunnioittanut asiantuntijalautakunnan mielipidettä asiassa.
Me allekirjoittaneet olemme sitä mieltä, että kyseessä oleva ratkaisu toteutuessaan, ei aiheuta niitä säästöjä mitä haetaan ja kritisoimme asiaan tehtyjä laskelmia. Mielestämme Oulaisissa pitää olla kyläkouluja, jotta kaupunki pysyy elinvoimaisena.
Allekirjoitukset viimeistään 8.12!
Elina Törmikoski Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
890 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
192 Luotu: 18.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
183 Luotu: 18.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19991 Luotu: 20.03.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
188 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
183 Luotu: 13.04.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
166 Luotu: 13.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2356 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus lohen puolesta
94 Luotu: 12.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1816 Luotu: 10.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
600 Luotu: 13.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11267 Luotu: 03.02.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
241 Luotu: 09.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
417 Luotu: 01.04.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
450 Luotu: 09.04.2025
TNT ei kuulu metsään – turvataan luonto ja lähiasutus
123 Luotu: 06.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
976 Luotu: 13.12.2024
Kangasalan Saarikylientien loppuosan päällystäminen
33 Luotu: 15.04.2025
Prisma Koivukylään!
175 Luotu: 10.04.2024
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
678 Luotu: 10.03.2025