Parempaa kouluruokaa Espoon yläkouluihin

Olen huolissani nykyisen kouluruokamme laadusta ja siitä että kouluruokamme ei enää ole ravitsevaa tai edes syömäkelpoista. Esimerkkinä tästä; ruskea kastike, jota koulumme kutsuu jauhelihakastikkeeksi, on täysin syömäkelvotonta. Haluaisin ottaa myös kantaa koulumme kasvisruokaan. Jos alkuperäinen tarkoitus kouluruualle oli sallia oppilaille ravitseva ruoka koulussa niin, että jaksaisi opiskella, nykyinen kouluruokamme ei surullista kyllä täytä entisiä tavoitteita.

Kouluihin tarvitaan parempilaatuista kasvisruokaa. Kasviruuan täytyisi tarjota syöjilleen muutakin kuin pakasteesta tullutta einesruokaa tai soijarouhetta joka kerta kun liharuokana on kastikeruokaa.

Tarvitaan lisää variaatiota. Näin myös saataisiin oppilaat syömään tätä. Miksi liharuokien pieni repertuaari on niin paljon suurempi kuin kasvisruokien? Tämä ei ainakaan houkuta nuoria kasvisruokailun pariin.

Onko mahdollista toteuttaa enemmän oppilaiden toiveita?

Ymmärrämme, että ruokaan ei voi käyttää hirveästi rahaa, mutta kun kasvisruokaa menee roskiin suuria määriä. Olisiko kannattavampaa kokeilla jaksoa, jossa ruokaan käytettäisiin hieman enemmän rahaa ja samalla myös vähennettäisiin hävikkiä?

Näin säästettäisiin myös luontoa.

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Hanna 7E voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä puhelinnumeroasi julkisesti verkossa.







Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…