Pyöräteiden talvisuluista luovuttava Tampereella.
Tampereen kaupunki muuttaa talvisin yhdistettyjä jalkakäytävä- ja pyöräteitä jalkakäytäviksi peittämällä yhdistetyn väylän liikennemerkin.
Näin toimitaan, koska jalkakäytävän talvikunnossapidosta vastaa kaupungin sijaan kiinteistö. Tavoitteena on siis taloudellinen hyöty. Sen määrä tosin on kunnossapitobudjetissa varsin mitätön, ja todellisuudessa ihmisten lihasvoimaisen liikkumisen väheneminen maksaa kaupungille monin verroin enemmän kuin kunnossapito.
Suljettuja pyöräteitä on marraskuussa 2021 ainakin:
- Tampellan Esplanadi (itäinen)
- Satamakatu (eteläinen)
- Tammelan puistokatu
Toiminta on räikeästi vastoin Tampereen kaupungin omaa strategiaa. Kaupunki on linjannut tavoittelevansa pyöräilyn kulkutapaosuuden kasvua. Tavoitetta ei saavuteta sulkemalla pyöräteitä talvisin. Päinvastoin ihmisiä tulisi erityisesti kannustaa pyöräilemään ympärivuotisesti, sillä muihin isoihin kaupunkeihin verrattuna Tampereella poikkeuksellisen moni lopettaa pyöräilyn talveksi.
Toimintatapa on ongelmallinen, koska pyöräilijän laillinen paikka katuosuudella vaihtuu vuodenaikojen mukaan. Pyöräilijän siirtymistä ajoradalle ei luonnollisestikaan tällaista kausivaihtelua varten ole turvallisesti suunniteltu. Talviajan jalkakäytävistä ei viestitä jalkakäytävän liikennemerkein, jolloin tienkäyttäjät eivät välttämättä edes tajua muutosta. Ajoradalle siirtyessä joutuu pahimmillaan kohtaamaan autoilijoiden aggressiota torvensoittamisten ja kiilaamisten muodossa.
Esimerkiksi Tampellan Esplanadilla on yksisuuntaiset ajoradat, jolloin pyöräileminen ajoradalla molempiin suuntiin ei ole edes mahdollista.Talveksi jalkakäytäväksi muutetun pyörätien kohdatessaan olisi siirryttävä taluttamaan tai käännyttävä pois.
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Tampereen kaupunki pikimmiten, jo tällä talvikaudella luopuu ongelmallisesta toimintatavasta, jossa pyöräteitä suljetaan talven ajaksi.
Tampereen polkupyöräilijät ry Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45879 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1882 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1470 Luotu: 16.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10643 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
403 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
334 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2381 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
258 Luotu: 18.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
251 Luotu: 01.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
831 Luotu: 14.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
245 Luotu: 30.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
234 Luotu: 03.07.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
230 Luotu: 18.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
739 Luotu: 12.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
160 Luotu: 07.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20928 Luotu: 20.03.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
224 Luotu: 13.06.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
128 Luotu: 10.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
125 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
121 Luotu: 18.06.2025