Salon kaupungin Hähkänän ja Sirkkulan koulujen säilyttämisen puolesta

Me allekirjoittaneet vaadimme, että Salon kaupungin Hähkänän ja Sirkkulan koulut säilytetään ja niiden toiminta turvataan myös tulevaisuudessa. 

Salon kaupunki toteuttaa kevään 2026 aikana kouluverkon tarkastelun. Viranhaltijavalmistelua tehdään siitä lähtökohdasta, että Hähkänän ja Sirkkulan koulujen toiminta päättyisi 1.8.2027 alkaen. Kyseisten koulujen kohdalla esitys perustuu kokonaisarvioon, johon vaikuttavat oppilasmäärän kehitys, koulujen nykyiset tilat sekä sijainti kohtuullisen lähellä muita alakouluja. Tällä hetkellä Hähkänän koulussa on 59 ja Sirkkulan koulussa 49 oppilasta. 

PERUSTELUT:

Lasten etu ja hyvinvointi  

1. Lähikoulu tarjoaa lapsille turvallisen, tutun ja pysyvän oppimisympäristön. Pidemmät koulumatkat kuormittavat erityisesti nuorimpia oppilaita ja tutkitusti lisäävät koulupoissaoloja. Lapset saavat yksilöllistä tukea ja opetusta pienessä, kodinomaisessa ympäristössä, jossa jokainen oppilas tulee kohdatuksi. 

Perheiden arjen toimivuus 

2. Lähikoulun säilyminen helpottaa perheiden arkea, tukee työssäkäyntiä ja vähentää kuljetus- ja aikatauluhaasteita. Koulun lakkauttaminen lisäisi perheiden kuormitusta ja vaikeuttaisi arjen järjestelyjä merkittävästi.

Elinvoimainen kylä ja alueellinen tasa-arvo  

3. Koulut ovat keskeinen osa alueen elinvoimaa ja yhteisöllisyyttä. Lähikoulujen lakkauttaminen heikentää kylien vetovoimaa, vaikuttaa muuttoliikkeeseen ja pitovoimaan. Saavutettavat ja laadukkaat peruspalvelut ovat ratkaiseva tekijä perheiden asuinpaikan valinnassa.

Kustannukset ja kestävyys  

4. Koulujen lakkauttamisista arvioidut säästöt on selkeästi arvioitu yläkanttiin ja sellaisenaankin marginaaliset suhteutettuna kaupungin budjettiin. Koulun lakkauttaminen ei todennäköisesti tuo todellisia säästöjä, kun huomioidaan kuljetuskustannukset, mahdolliset lisätilatarpeet muualla sekä pitkän aikavälin vaikutukset alueen elinvoimaan. Suomessa on tehty useita selvityksiä, joiden mukaan kyläkoulujen lakkauttaminen ei ole vahvistanut kuntien elinvoimaa eikä parantanut taloutta, vaan on usein kiihdyttänyt muuttotappiota ja heikentänyt veropohjaa (Maaseudun Tulevaisuus 2023; Herrala 2020). 

Kaupungin strategia ja lupaukset  

5. Kaupungin strategiassa korostetaan lapsiystävällisyyttä, lähipalveluja ja elinvoimaisia kyliä. Hähkänän ja Sirkkulan koulujen säilyttäminen on linjassa näiden tavoitteiden kanssa. Lähikoulun lakkauttaminen olisi ristiriidassa kaupungin omien strategisten linjausten ja viestinnän kanssa. Perheet ovat tehneet asumis- ja elämänvalintoja luottaen näihin linjauksiin, ja niiden ohittaminen heikentäisi luottamusta päätöksentekoon sekä loisi epävarmuutta koko alueiden tulevaisuuteen. Tutkimusten mukaan juuri ennakoitava ja johdonmukainen palveluverkko vahvistaa kuntien vetovoimaa, kun taas äkilliset ratkaisut rapauttavat luottamusta (VNK 2020).

Vaadimme, että Hähkänän ja Sirkkulan koulujen lakkauttamisen valmistelu lopetetaan, ellei kaupunki pysty osoittamaan, että ratkaisu:

  • ei heikennä alueiden elinvoimaa
  • ei lisää muuttotappiota
  • ei kasvata pitkän aikavälin kustannuksia
  • toteuttaa lapsen edun paremmin kuin nykyinen ratkaisu

Lisäksi vaadimme, että Salon kaupunki noudattaa jatkossa omia linjauksiaan ja jo tehtyjä päätöksiä: koulujen toiminnan jatkamista tarkastellaan vain, mikäli oppilasmäärä alittaa 42 oppilasta kolmena peräkkäisenä lukuvuotena viiden vuoden aikana (kaupunginvaltuusto 24.2.2020 § 13).

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn sen, että Annina Laaksonen näkee kaikki tällä lomakkeella antamani tiedot.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Annan suostumukseni siihen, että tällä lomakkeella antamiani tietoja käsitellään seuraavissa tarkoituksissa:




Maksullinen mainonta

Adressit.com mainostaa tätä adressia 3000 henkilölle.

Lisätietoja…