Uuden keskustan koulun puolesta
Vetoamme Ikaalisten kaupungin päättäjiin, että he tekevät päätöksen uuden Keskustan koulun rakentamisesta mahdollisimman nopeasti. Vanhaa Keskustan koulua ei tule remontoida eikä sinne tule laittaa oppilaita opiskelemaan enää ensi syksynä. Väistötilat syksyksi 2014 täytyy saada järjestettyä pian.
Meitä huolestuttaa Keskustan koulun sisäilmatilanne ja koulurakennuksen kunto. Osa lapsista ja koulun henkilökunnasta oireilee satunnaisesti, osa jatkuvasti ja osa on sairastunut vakavasti. Emme halua, että enää yksikään lapsi tai aikuinen sairastuu edes lievästi koulun sisäilman takia. Lapsilla on oikeus käydä koulua terveessä ympäristössä. Osalla lapsista on niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin oireita. Nämä tulee huomioida, eikä niitä voi sivuuttaa. Pidempään jatkuessaan oireet saattavat johtaa pysyvään sairauteen, minkä jälkeen niiden hoitaminen on hankalaa.
Yksikin sairastunut lapsi on liikaa.
Me allekirjoittaneet haluamme turvata koululaisten ja henkilökunnan hyvinvoinnin varmistamalla, että vanha Keskustan koulu puretaan mahdollisimman nopeasti ja tilalle rakennetaan uusi rakenteiltaan puhdas koulu.
Tämä adressi luovutetaan Ikaalisten kaupungin päättäjille 11.5.2014 jälkeen.
Heli Pihlajamäki Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haljastennokkaa ei saa myydä
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3954 Luotu: 27.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1492 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
229 Luotu: 29.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
460 Luotu: 04.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1860 Luotu: 22.03.2025
Skeittipuisto Viialaan
132 Luotu: 11.05.2025
Virkistys- ja lähimetsien hakkuut pois Vaasan metsäsuunnitelmasta
125 Luotu: 12.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20522 Luotu: 20.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1570 Luotu: 10.12.2024
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
105 Luotu: 07.05.2025
Turvallisuutta Malminkartanonaukioon - lisää valvontaa Alepan alueelle
88 Luotu: 11.05.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1876 Luotu: 09.05.2022
Suomenhevoselle liputuspäivä.
444 Luotu: 19.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
719 Luotu: 13.03.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
577 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11367 Luotu: 03.02.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
53 Luotu: 08.05.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
605 Luotu: 01.03.2023
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
505 Luotu: 09.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2513 Luotu: 15.07.2023