Vaadimme kyläkoulujen säilyttämistä osana kouluverkkoa Oulussa
Tutkimustyön pohjalta tiedetään, että kouluympäristö on merkittävä lasten ja nuorten hyvinvointiin ja tasapainoiseen kehitykseen vaikuttava tekijä. Lapsi ja nuori tarvitsee oppiakseen ja kehittyäkseen rauhallisen ja turvallisen ympäristön: juuri sitä, minkä pienet kyläkouluyksiköt tällä hetkellä mahdollistavat. Meidän lapsemme ja nuoremme ansaitsevat koulutyötään varten ympäristön, joka mahdollistaa tiiviinä kouluyhteisönä toimimisen ja sitä kautta kokemukset osallisuudesta ja vaikuttamisen mahdollisuuksista.
Kyläkouluilla on suuri merkitys myös alueensa elinvoimaisuuden ylläpitäjänä. Oma koulu vetää väkeä reuna-alueille, ja reuna-alueet ovat vaarassa kuihtua koulujen lakkauttamisen myötä. Kun alueelta menetetään perheitä, menetetään palveluiden käyttäjiä. Kun palveluiden käyttäjät menetetään, kuihtuu myös palvelut. Ilman palveluita ei alueelle jää asukkaita. Kyläkoulujen lakkauttamisen vaikutukset ulottuvat paljon kauemmas, kuin yksistään alueen kouluikäisiin. Lisäksi kyläkoulut pihoineen ovat alueensa tärkeitä liikunta- ja harrastepaikkoja. Lapsia ja nuoria kannustetaan liikkumaan ja sille luodaan edellytyksiä, Oulu ui vastavirtaan ja sulkee liikuntapaikkansa? Riittävän tiheä kouluverkko on myös alueellista huoltovarmuutta.
Tuoreen palveluverkkoselvityksen ratkaisut ovat ajamassa Ouluun muutosta, joka rapauttaa perustavanlaatuisesti tulevan hyvinvoinnin pohjaa, ja kiihdyttää polarisaatiota entisestään. Säästökohteena eivät voi olla jälleen lapset ja nuoret. Vaatimuksemme on, että peruskouluopetuksen keskittämiseen tähtääviä suunnitelmia tarkastellaan hyvin kriittisesti ja että säästökohteita haetaan jostain muualta, kuin peruskouluikäisiltä leikkaamalla. Kyläkoulut tulee säilyttää arvostettuna ja tunnustettuna osana Oulun kouluverkkoa.
Heli Jäntti Ota yhteyttä adressin tekijään