Vetoomus Vehmaan ABC-huoltoaseman säilyttämiseksi.
Me allekirjoittaneet kuntalaiset vetoamme että Vehmaan ABC-huoltoaseman toiminta jatkuisi ennallaan. Vehmaa taistelee kynsin ja hampain itsenäisyytensä puolesta ja kaikki palveluiden heikentäminen tai alasajo vaikeuttaa taistelua kunnan olemassaolon puolesta. Kunnalla on julkinen tahto pysyä itsenäisenä kuntana ja saada kunta muuttovoittoiseksi. Suunnan kääntäminen muuttovoittoiseksi on vaikeaa mutta muutaman viimevuoden aikana muuttovoitto on ollut positiivinen. Jos kunnan väkiluvun muutos saadaan vakautettua postiivisesti kehittyvälle uralle, myös palveluiden käyttäjiä tulee enemmän ja säilytettäville palveluille tulee paremmat perusteet.
Vehmaan kunnan ja kunnan palveluiden puolesta...
Jyrki Susi Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |