Joensuun Perhos-Botania säilytettävä!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Botanian tulevaisuus jälleen auki

2016-08-02 21:02:21

 

Hyvät Botanian ystävät,

 

Botanian ystävät ry:n Botanian kiinteistöä koskeva voimassa oleva vuokrasopimus päättyy 31.7. 2018.

 

Yhdistyksen vähäiset henkilöstö- ja taloudelliset resurssit sekä talkootyö suunnataan seuraavan 23 kuukauden ajan ainoastaan aivan välttämättömimpään. Huolehdimme edelleen kasvihuoneista, ulkopuutarhasta, asiakaspalvelusta ja taloudenhoidosta, mutta entistäkin niukemmin resurssein. Sinä aikana yleisöllä on vielä mahdollisuus vierailla maailman pohjoisimmassa trooppisessa perhospuutarhassa.

 

Tässä yhdistykselle esitettyihin tulevaisuutta koskeviin huoliin, kysymyksiin ja toiveisiin muutama vastaus ja ehdotus:

 

*Pyydämme suuntaamaan tulevaisuutta koskevat toiveet ja ehdotukset suoraan myös niille tahoille, joiden toivotte olevan mukana Botanian tulevaisuutta rakentamassa ja tukemassa.

 

*Yhdistys on kesäkuussa 2016 muistuttanut mahdollisesti ylläpidosta kiinnostuneita ja siihen kykeneviä tukijoita tulevasta siirtymävaiheesta. Kuulemme näiden tahojen (omistaja SYK, Joensuun kaupunki, Maakuntaliitto, Karelia expert, UEF, JOSEK, yrittäjäjärjestöt) näkemyksiä Botanian tulevaisuudenskenaarioista seuraavissa neuvotteluissa lokakuussa 2016.

 

*Yhdistys voi välittää kansalaisten terveisiä, toiveita, ideoita tai aktiivisia tulevaisuutta koskevia toimenpide-ehdotuksia kokoukseen osallistujille muun muassa tämän laaditun adressin välityksellä. Julkisuuteen lausutut kommentit vienevät asioita omalla tavallaan eteenpäin. Adressin voi edelleen myös allekirjoittaa.

 

*Yksi hyvä tapa osoittaa tukea toiminnalle on edelleen liittyä Botanian ystävät ry:n tukijäseneksi.

http://www.botania.fi/?cat=botanianystavat

 

*Koska yhdistyksellä ei ole lainkaan varoja markkinointiin tiedon levittäminen Botanian olemassaolosta mahdollisimman laajasti, luovasti ja innostavasti on kaunista ja käytännöllistä ystävyyttä. Kiitos!

 

*Kaikki niin haluavat voivat olla mukana neuvottelemassa Botanian ylläpidon jatkomahdollisuuksista kesän 2018 jälkeen. Yhdistyksen sääntömääräisessä syyskokouksessa 5.10. 2016 klo 17 yhdistykselle valitaan taas uusi hallitus. Hallitustyöskentelyssä kuka tahansa voi olla mukana luomassa mahdollista Botania tulevaisuutta. Tervetuloa!

 

Botanian ystävät ry:n rahankeräystilin pankkiyhteys:
FI 1657700520298339
BIC-koodi: OKOYHFIHH
Saaja: Botanian ystävät ry
Viite: 20501
Jätäthän viestikentän tyhjäksi, sillä pankki perii muuten maksun.

 

Lisätietoa:

Jussi Virratvuori, hallituksen pj

jussi.virratvuori@kirjokansi.info

www.botania.fi

https://www.facebook.com/botaniajoensuu/

 

Vuonna 2012 laaditun adressin osoite:

http://www.adressit.com/botania

 

 

Linkit uusimpiin lehtikirjoituksiin:

http://www.heili.fi/uutiset/item/2231-on-vuosi-aikaa-loytaa-ratkaisu-botanialle  

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/108269-botanian-toiminta-uhkaa-loppua-toukokuussa-2018

http://www.karjalainen.fi/mielipiteet/mielipiteet/paakirjoitus/item/108433-botania-tarvitsee-kavijoita-ja-tukijoita

http://www.karjalainen.fi/mielipiteet/mielipiteet/kolumnit/item/111291-sympatia-ei-enaa-riita-botanian-pelastamiseksi

http://yle.fi/uutiset/suomen_ainoaa_trooppista_perhospuutarhaa_uhkaa_sulkeminen/9062289

 

 

 

 

 


Botania on yhä elossa – yhdistys ylläpitää kasvitieteellistä puutarhaa jo kolmatta vuotta, mutta tarvitsee yhä tukeasi

2015-01-19 19:19:57

Joensuun kasvitieteellinen puutarha ja trooppinen perhospuutarha Botania jatkaa yhä eloaan. Se, että te yli 7300 ihmistä allekirjoititte vuoden 2012 adressin, oli omalta osaltaan vaikuttamassa siihen, että Botania säilyi. Siitä Teille tukijoille suuri, tropiikinlämmin kiitos.

 

Botanian ylläpitäminen yhdistyksen voimin ei toki ole ollut helppoa. Yhdistys on vastuussa kasvien lisäksi palkatusta henkilökunnasta (neljä henkilöä) sekä myös kiinteistöstä (kunnossapito, lämmitys, sähköt, hankinnat, kiinietsövero yms.). Resurssit ovat vähäiset, mutta niillä on vielä pärjätty.

 

Ilman ihmisten yhteisiä tekoja Botanian ylläpito ei tule jatkossa olemaan mahdollista. Rajallinen talkooväkikään ei veny loputtomiin.

 

Siksi tarvitsemme tukeanne: uusia jäseniä (meitä on jo 350), taloudellista ja talkootyöllistä tukeanne.

 

Toivomme, että osallistutte näihin yhteisiin Botania-talkoisiin jäsenyydellänne – mahdollisesti muutenkin.

 

Jäseneksi voit liittyä käymällä paikan päällä tai osoitteessa:
www.botania.fi/?cat=botanianystavat

 

Kiitämme tuestanne ja toivotamme teidät tervetulleiksi Botaniaan.

 

Tapahtumista ja kuulumisista saat tietoa myös facebook-sivuillamme:
www. facebook.com/botaniajoensuu

 

Jussi Virratvuori, Botanian ystävät ry., pj
jussi.virratvuori at kirjokansi.fi
p. 050 321 2279

 

Vilma Lehtovaara, Botanian toiminnanjohtaja
vilma.lehtovaara at botania.fi
p. 050 562 9482

 




Markku A. Huttunen

Vaikuta! Liity Botanian ystäviin!

2012-04-10 15:49:37

Liity sinäkin Botanian ystäviin! www.botania.fi/?cat=botanianystavat

Sinun panoksesi voi ratkaista Botanian tulevaisuuden!

Botania-banneri


Markku A. Huttunen, Botanian intendentti

Botanian ystävät perustetaan 28.2.2012 klo 17 alkaen Botanialla

2012-02-22 21:25:55

Botanian ystävät tukisi Botanian toimintaa ja puutarhakulttuuria sekä edistäisi luonnon monimuotoisuutta. Rekisteröidyttyään se toimisi myös taloudellisen tuen kanavana Botanian ylläpitoon.

Yhdistyksen jäseneksi voisivat liittyä kaikki kasvitieteellisestä puutarhasta ja trooppisesta perhospuutarhasta sekä puutarha-aiheisesta toiminnasta kiinnostuneet. Yhdistys järjestäisi jäsenilleen erilaisia tapahtumia ja retkiä. Jäsenet olisivat lisäksi oikeutettuja jäsenetuihin kuten vapaaseen pääsyyn Botaniaan.

Kaikki Botanian SÄILYTTÄMISESTÄ kiinnostuneet mukaan!
Ilmoittautumiset: www.facebook.com/events/178613032242046/ tai puhelimitse 02944 53294 (050 5629 482).


Markku A. Huttunen, Botanian intendentti

Yliopisto päätti luopua Botaniasta!

2012-01-28 17:32:31

27.1.2012 Itä-Suomen yliopisto teki suuren strategisen virheen, minkä johdosta nimien keruu adresseihin jatkuu tämän vuoden.

"Itä-Suomen yliopisto lakkauttaa puutarhansa. Kampusten puutarhojen käyttö opetukseen ja tutkimukseen on vähäistä tai toiminnat ovat muualla tavoin organisoitavissa. Tämä johtaa 10 työsuhteen päättymiseen.

Joensuun ja Savonlinnan kampuksen puutarhat lakkautetaan tämän vuoden loppuun mennessä. Kuopion kampuksen puutarha lakkautetaan viimeistään vuoden 2014 loppuun mennessä."

Yliopisto kuitenkin pyrkii myötävaikuttamaan ulkopuolisen rahoituksen saamiseen Botanialle.

Botania ei luovuta!


Markku A. Huttunen, Botanian intendentti

Botanialla jo yli10 000 tukijaa!

2012-01-25 12:09:14

Yliopistomme kampuspuutarhojen asiakkaille niiden olemassaolo on itsestäänselvyys ja lakkautuskaavailu käsittämätön. Botanian saaman yli 10 000 kansalaisen tuen soisi auttavan yliopiston johtoa huomaamaan, miten valtava menetys puutarhojen lakkauttaminen olisi myös yliopiston PR-toiminnalle. Onhan Botania yliopiston vetovoimaisin näyteikkuna ympäröivään yhteiskuntaan!

Puutarhojensa mukana yliopisto heittäisi samalla hukkaan niiden hedelmällisen kansainvälisen yhteistyön (yli 1000 kontaktia). Häpeä olisi tuhota myös hoidettuna kokoelmana miljoonien arvoinen potentiaalinen tutkimusmateriaali, josta osaa on kasvatettu yli 50 vuotta. Myytäessä kasveista ei paljon saisi.

Yliopiston kurssien ohella puutarhat ovat avustaneet lukemattomissa tutkimusprojekteissa, julkaisuissa ja väitöskirjoissa. Oma julkaisusarja sekä Botanian puutarhapalsta edistävät tieteen popularisointia. Vuonna 2005 Botania sai PK:n Sanomalehtimiesyhdistyksen Vuoden Sulka -tunnustuspalkinnon.

Puutarhojen hävitys ei ole yliopiston sisäinen asia. Maailmanlaajuinen kasvinsuojelusuunnitelma ja YK:n biodiversiteettisopimus edellyttävät eläviä kokoelmia elintärkeinä geenipankkeina lukemattomien uhanalaisten sekä vanhojen ja uusien lääke- ym. hyötykasvien suojelussa. Kestävien kasvien testaus ja ilmastonmuutoksen edistämän kasvien leviämisen seuranta on välttämätöntä myös täällä mantereisessa idässä.

Lajiköyhässä Pohjolassa yliopistomme puutarhat ovat perin tärkeitä luonnon monimuotoisuuden esittelijöinä ja opetuskohteina koko Sisä-Suomen väestölle ja oppilaitoksille. Aivan erityinen merkitys koko Suomelle on maailman pohjoisimmalla trooppisella perhospuutarhalla Botaniassa. Perhostarhaus myös tukee IUCN:n ja WWF:n sademetsien suojeluprojekteja.

Markkinointiin panostamalla Botanian maksullista palvelutoimintaa voi huomattavasti lisätä. 2011 Botanian tulos parani yli 20 %, ja joulukuun kävijämäärä peräti nelinkertaistui! On löydettävä oikeat kanavat ja sopivat tapahtuma- ja muut yhteistyökumppanit mm. kulttuurin saralla. Alasajon sijasta puutarhoja tulee hyödyntää enemmän sekä yliopiston sisällä että kansalaisten, varsinkin lasten – tulevien tohtoreiden – sivistämisessä.

Pienehköllä talousalueella kokoelmapuutarhat eivät voi menestyä liiketaloudellisella pohjalla. Kolmannen sektorin unohtava rahanjakomalli tulee uudistaa. Yliopistojen luonnontieteellisille kokoelmille tarvitaan valtion erillisrahoitus. Sitä odotellessa ja ulkopuolista rahoitusta etsiessään yliopiston on jo oman etunsa nimissä pidettävä tiukasti kiinni puutarhoistaan – joka kampuksella, ovathan ne kaikki ansiokkaasti erilaisia!


Markku A. Huttunen, Botanian intendentti

Tutustu Botaniaan virtuaalisesti!

2012-01-25 12:00:22

Markku A. Huttunen, Botanian intendentti

BOTANIA LOISTAA! -tapahtuma 3.-4.1.2012 klo 16-22

2011-12-29 21:10:35

Botanian historian suurin mediatapahtuma: www.facebook.com/events/263442093717242/

Suuri joukko joensuulaisia kulttuurintekijöitä osallistuu Botania loistaa! -mediatempaukseen Botanian säilymisen puolesta 3.-4.1.2012 klo 16-22. Myös Stratford Butterfly Farm sponsoroi tapahtumaa trooppisilla perhosilla. Tervetuloa nauttimaan kokonaisvaltaisesta kulttuurielämyksestä ja allekirjoittamaan vetoomus Botanian säilymisen puolesta!

Molempina iltoina Botanian saa loistamaan joensuulainen valotaiteilija Kari Kola, joka luo näyttävän valoteoksen sekä kasvihuoneen saleihin että ulos. Taivasheittimien valokiilat näkyvät taatusti Joensuun keskustaan asti.

Tiistai 3.1. klo 16-22 lisäksi:
Botanialla voi nauttia Outokummun ammattiopiston tanssilinjan opiskelijoiden esiintymisistä. Mukana on myös Pohjois-Karjalan kansanmusiikin läänintaiteilija Mammu Koskelo.

Keskiviikko 4.1. klo 16-22 lisäksi:
Musiikillisesta ohjelmasta vastaavat Mammu Koskelo, Sanna Kurki-Suonio ja Pauliina Syrjälä, Duo Non Sis Stira (Erika Hammarberg ja Mikko Kolehmainen) sekä joukko Pohjoi
s-Karjalan ammattikorkeakoulun kansanmusiikkilinjan opiskelijoita.

Liput 5/3/2,5€
________________

BOTANIA - POHJOIS-KARJALAN MATKAILUVA
LTTI!

Botania on maailman pohjoisin ja Suomen ainoa trooppinen perhospuutarha. Lähin vastaavanlainen löytyy Tukholmasta.

Suomessa on vain neljä isoa yleisölle avointa kasvitieteellistä puutarhaa – Botania on yksi niistä ja koko sisämaan ainoa.

Botanian lajimäärä on suuri. Sisällä kasvihuoneissa on n. 700 lajia ja ulkopuutarhassa yli 1000 lajia. Jo pelkkä kasvien rahallinen arvo on mittaamaton.

Botania on edelleen yksi Joensuun suosituimmista matkailukohteista ja parhaina vuosina kävijöitä on ollut enemmän kuin Pohjois-Karjalan taidemuseossa tai maakuntamuseossa. Alueen väestöön suhteutettuna kävijöitä on enemmän kuin muissa kasvitieteellisissä puutarhoissa. 2011 kävijämäärä on taas kasvanut roimasti, lisäystä heinä-elokuussa yli 40 % ja joulukuussa lähes 300 %. Jännittävät kasvit ja viisi hauskaa papukaijaa tekevät Botaniasta koko perheen elämyksellisen vierailukohteen.

BOTANIA ON:

- opetusta tukeva luokkaretkikohde koul
uille
- biologian, maantieteen, metsätieteen ym. opetuksen elävöittäjä
- elämysmatkailijan mekka, lyhyt matka maailmalle
- Juuson, maailmankuulun puhuvan papukaijan ja 4 kaverinsa koti
- koko perheen eksoottinen perhosparatiisi
- kotipuutarhurin ideapankki ja aarreaitta, kasvikeidas viherpeukalolle
- taiteilijan innoittaja, valokuvaajan valloittaja
- kaamoksen karkottaja, valotarha väsyneelle, hengityksen helpottaja
- rasittuneen rauhankappeli, eheytymisen tyyssija
- Linnunlahden lasipalatsi – Joensuun helmi

BOTANIAN MERKITTÄVÄ TIETEELLINEN ROOLI

Historiansa aikana Botania on ollut avustajana yli 50 tutkimus-projektissa, 10 väitöskirjassa ja 200 julkaisussa (v. 2011 10 projektia, 1 väitös ja 13 julkaisua). Botania tekee mittavaa tieteellistä siemenvaihtoa yli 600 laitoksen kanssa ympäri maailman. Lisäksi Botania on tarjonnut v. 2011 koulutuspaikan 13 joensuulaiselle harjoittelijalle.

Botania on edistänyt tieteen popularisointia ja ollut esillä lehdissä, radiossa ja TV:ssä kuluneen vuoden aikana n. 30 kertaa. Botania onkin saanut Pohjois-Karjalan Sanomalehtimiesyhdistyksen Vuoden Sulka -tunnustuspalkinnon jo v. 2005. Omia kirjallisia teoksia ja artikkeleita on vuosien saatossa kertynyt yli 180.



Lisätietoja Botania loistaa! -tapahtumasta:

Minna Valonen, tapahtumakoordinaattori / tmi Valonen
p. 040 576 3974, minna.valonen(at)gmail.com

Markku A. Huttunen, intendentti / Botania
p. 050 3417691, markku.huttunen(at)uef.fi

Tapahtumakuva: (c) Rami Saarikorpi


Markku A. Huttunen, Botanian intendentti

Pieni tarkennus

2011-12-21 13:49:52

Edellisessä tiedotteessa tulin purkaneeksi tuoreita tuntojani hiukan kovasanaisesti. Vihervihaaja-heittoni on anonyymi eikä kohdistu yliopiston johtoon. Lisäksi rajaan rehtorimme kaiken muunkin piikittelyni ulkopuolelle.


Markku A. Huttunen, Botanian intendentti

Yt-neuvottelutulos terästää taisteluamme!

2011-12-20 16:13:59

Itä-Suomen yliopiston yt-neuvottelut päättyivät. Poimintoja:

"Itä-Suomen yliopisto harkitsee myös kampustensa puutarhojen lakkauttamista. Mahdollisten henkilöstövähennysten määrä on tämänhetkisen arvion mukaan 11 henkilötyövuotta. Puutarhat sijaitsevat Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa."

Kaikkien kolmen lakkauttaminen olisi käsittämättömän lyhytnäköistä toimintaa ja merkitsisi menneiden ja tulevien vuosikymmenien työn hukkaan heittämistä - ja samalla koko sisämaan tyhjentämistä kaikista kasvitieteellisistä puutarhoista! Herääkin kysymys, onko alasajo jonkun paatuneen vihervihaajan idea.

"Syyt neuvottelujen aloittamiselle olivat tuotannollisia sekä toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvia."

Niinpä, puutarhojen kohdalla on kyse naurettavan pienistä budjeteista.

"Päällekkäisiä toimintoja ja tehottomuutta on syntynyt Joensuun ja Kuopion yliopiston yhdistyessä Itä-Suomen yliopistoksi vuonna 2010. Kahden itsenäisen yliopiston 13:sta tiedekunnasta muodostettiin neljä yhteistä tiedekuntaa."

Yliopiston kaikkien kampusten puutarhat ovat eri tavoin profiloituneet, eikä toiminnallista päällekkäisyyttä ole. Siitähän kertoo jo sekin, että kaikki kolme ovat lakkautusuhan alla. Kaikkien tehojen irtiotto henkilökunnasta puolestaan on varmistettu jo aikojen kuluessa tapahtunein henkilöstövähennyksin.

"Järjestelyjen tarkoituksena on siirtää voimavaroja mahdollisuuksien mukaan opetukseen ja tutkimukseen."

Opetusta ja tutkimusta ylikorostetaan häikäilemättömästi valistuksen ja muun yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kustannuksella!

"Lisäksi tarkoituksena on varautua tulevaisuudessa kiristyvään taloudelliseen tilanteeseen."

Taloudellinen tilanne voi tulevaisuudessa yllättäen myös helpottua. Silloin itketään, mitä tulikaan tehdyksi!

----

Joulu on pilalla, mutta taistelumieli entistäkin korkealla!

Parhaat kiitokset kaikille jo noin 8000 tukijallemme - ja tervetuloa suureen  BOTANIA LOISTAA! -mediatapahtumaan 3.-4.1.2012 klo 16-22!


Markku A. Huttunen, Botanian intendentti



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinälläsi sekä adressin aiheeseen liittyvissä ryhmissä.
  • Ota yhteyttä kavereihisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttäen sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.