Vaasan musiikkiluokkien puolesta

Ota yhteyttä adressin tekijään

TIEDOTE 7 / Haastattelu, 8.7.2015

2015-07-26 15:17:09

- Tarinan ensimmäinen jakso on päättynyt. Vaasan hallinto-oikeuden jälkeen korkein hallinto-oikeus tutki asiaa ja antoi tuomionsa: irtisanominen on laiton. Milloin päätös on tullut?    

- Melko tasan viikko sitten. Saanko heti tässä alkupuheenvuorossa lausua kiitokseni? Haluan kiittää niitä monia satoja ihmisiä, vaasalaisia, suomalaisia, ulkomaalaisia, oppilaita, vanhempia, kollegoita, tavallisia kaupunkilaisia, professoreita, taiteilijoita, siis kaikkia, jotka ovat olleet tukemassa minua ja minun kauttani musiikkiluokkia ja musiikkiluokkalaisia. Haluan erityisesti kiittää kollegoitani Ritva Käräjämäkeä ja Anne Tienhaaraa sekä entistä rehtoriani, Veikko Vörlundia, joka piti alaisensa puolta jopa eläkevuosinaankin. Väitän aivan vilpittömästi, että ilman teitä en olisi henkisesti kestänyt näin totaalista painostamista. Haluan erikseen kiittää myös Håkan Nordmania, Marjatta Vehkaojaa, †Harri Leppälää, Aino Siltasta, Ari Wargelinia, vanhempainyhdistyksen puheenjohtajia Ilona Hirviniemeä ja Timo Rinnettä, musiikkiluokkalaisten vanhempia mm. Camilla Rinnettä ja Margit Saharista, toimittaja Kari Lajusta, niitä yli sataa entistä oppilastani, jotka olivat mukana puolestani pitämässään mielenosoituksessa ja erikseen niitä, jotka (mm. Julia,  Emmi, Anna, Yakenda, Julius) tulivat uskollisesti seuraamaan opettajansa kärsimysnäytelmää jopa hallintotalolle. Te olette auttaneet aivan valtavasti siinä, että oikeus lopulta voitti. Lisäksi haluan kiittää niitä kymmeniä ihmisiä, jotka ovat viime päivien aikana onnitelleet minua päätöksen johdosta joko sähköpostitse, tekstiviestillä tai soittamalla. Kiitän myös niitä tuntemattomia ihmisiä, jotka ovat kadulla tulleet onnittelemaan minua. Pyydän tässä samassa yhteydessä anteeksi, mikäli en ole ehtinyt kaikkien onnitteluviesteihin vastata.   

 - Olen lukenut niin Vaasan hallinto-oikeuden kuin korkeimman hallinto-oikeuden päätökset. Laskin päätöksien takana olevien tuomareiden ja hallintoneuvoksien määrän, heitä on yhteensä kymmenen. Luulisi, että esimiehet viimeistään nyt ymmärtävät, mitä he ovat tehneet. Opettajaihmisistä kyseen ollen tulee mieleen, että kouluissahan opetetaan, että mikäli on toiminut väärin, pitää pyytää anteeksi.  Ovatko sinut irtisanoneet esimiehet pyytäneet sinulta anteeksi?    

- Eivät ainakaan vielä, mutta nythän on kesäloma. Tästä tulee mieleen, että anteeksipyynnön opettaminen oli yksi Suomen koulun asioita, joita ulkomaalaisena aina ihailin. Muistan edelleen, kuinka alkuvuosina ihailin, kun Kirsti Nyqvist, Ritva Käräjämäki, Maire Grev tai Kirsti Vörlund jututtivat Onkilahden ala-asteen käytävällä riitaan joutuneita oppilaita, juttelun lopuksi paiskattiin kättä ja unohdettiin asia. Kaikki oli annettu anteeksi eikä asiasta puhuttu enää koskaan. Tämä oli minulle uusi tapa, Unkarin kouluissa tällaista ei tehty. Ymmärsin heti ensimmäisinä vuosinani, että tämä tapa, kuten myös rehellisyys ja sisu, ovat osa suomalaisuutta, suomalaista voimavaraa.    

- Miten reagoit, kun kuulit uutisen?  

- Iloitsin, hymy nousi huulilleni. Kyynelehdin ja halasin vaimoani. Mielessäni pyöri erilaisten ajatusten myrsky. Koin, että elämästäni oli viety 5-6 vuotta aivan turhaan, mutta että nyt saisin uuden mahdollisuuden. Mietin, kuinka Ritvalta riistettiin hänen elämäntyönsä, mutta ehkä se nyt tavallaan palautettiin. Mietin, että ehkä Annen ja muiden työkavereiden kärsimykset eivät olleetkaan turhia. Tuli sellainen henkinen mielentila, että ”mitähän kaikkea tämä nyt tietää?”, miten Ritva ja Anne tulevat reagoimaan tietoon. Mietin myös, että olisi ihana heidän kanssaan istahtaa heti ja olla vaan ihan hiljaa. Kärsimyksemme olivat erittäin pahoja. Seuraavaksi mieleeni tuli, että saan vihdoin palata musiikkiluokkien pariin, kouluuni, jossa ennen ajojahtia vietin 20 ihanaa vuotta, jossa on ihania kollegoita ja oppilaita, saan tehdä töitä luovan työn parissa, saan iloita yhdessä lasten ja kollegojen kanssa osaamisestamme. Eikä minun tarvitse enää pelätä sitä, että huutokaupataanko asuntoni pienentyneiden tulojen takia ennen kuin oikeusprosessi päättyy. Jostain ihmeen syystä tunteideni ollessa koholla mieleeni tuli myös Sofokleen Antigonen loppukuorossa sanotut rivit: ”Maailmassa on monia ihmeellisiä asioita, mutta mitään ihmistä ihmeellisempää ei ole.” Kyseinen parafraasi voisi nyt olla: ”Maailmassa on monia kummallisia asioita, mutta ihmistä kummallisempaa ei ole”.  

- Maksuista ja laskuista puheen ollen: kuinka paljon kaupunki joutuu maksamaan tästä sinun vuosikausia kestäneestä ajojahdista?  

- Tämän hetken lasku on jo reilusti yli 100 000 euroa. Kaupunki joutuu maksamaan minun rästiin jääneet palkat ja oikeudenkäyntikulut. Muista kuluista minulle ei ole kerrottu. Minusta tuntuu todella pahalta, että asiaan täysin syyttömät kaupunkilaiset joutuvat maksamaan kukin omasta pussistaan. Se on minusta väärin. Mielestäni Unkarissa käytössä oleva käytäntö on parempi. Siellä on mahdollista, että laskun maksaa ensin kaupunki tai yritys, joka sitten puolestaan perii maksun, tai osan siitä, väärintekijöiltä.   Omalta osaltani voin kertoa, että olen tehnyt kaikki voitavani, että näin ei kävisi. Olen kirjoittanut, soittanut sekä lähettänyt asiakirjoja ja faktoja kaikille mahdollisille tahoille kuten esimiehille, lautakunnalle ja valtuustolle. Samoin ovat toimineet kollegani, mm. Ritva Käräjämäki, ent. rehtori Veikko Vörlund, kansanedustajat Håkan Nordman ja Marjatta Vehkaoja sekä monet muut tavallisista vaasalaisista Åbo Akademin opettajiin, mutta mikään ei ole auttanut. Korkeimmat virkamiehet ja lautakunta eivät suostuneet kuuntelemaan toista osapuolta, siis meitä. Surullista. Ja seuraamukset olivat tuhoisia. Kyseinen 100 000 euroa vastaa 2-3 opettajan työvuotta. Se tarkoittaa, että oppilailta on n. 60 oppituntia poissa, ja vielä näinä säästöaikoina.  

- Kun äsken tuli puhetta anteeksipyynnön opettamisesta suomalaisissa kouluissa, opetetaanhan kouluissa sekin, että ongelma- ja riitatilanteissa tulee kuunnella jokaista osapuolta. KHO:n päätöksessä lukee monessa kohdassa, että näin ei ole toimittu ja jo tästä johtuen irtisanominen on hylättävä.  

- Niin suomalaisissa kouluissa yleensä tehdään. Kuunnellaan jokaista osapuolta. Se on mielestäni nimenomaan suomalaisen kasvatuksen vahvuuksia. Siinäkin mielessä tämä koko tarina on käsittämätön.    

- Sehän on demokraattisen hallinnon yksi peruspilareista?  

- Diktatuuri tunnistetaan siitä, että valta kontrolloi ihmisiä, jopa mielivaltaisesti.  Demokratiassa asia on toisinpäin. Pieni ihminen voi kontrolloida valtaa, vallan kahvassa olevia esimiehiä ja laillisuuden noudattamista. Jos ihminen ei ole tehnyt mitään väärää, laki ja oikeusturva suojelevat häntä.  

- Väitätkö, että Vaasan kaupunki toimii diktatuurimaisesti?  

- Minun kokemuksieni perusteella pienen ihmisen oikeusturva on Vaasassa todella heikkoa. Se oli minulle, 30 vuotta Suomea ihailevana ihmisenä, Suomen ystävänä täysyllätys. Kaikesta huolimatta ihailen Suomea edelleen.   Siitä lähtien, kun äsken eläkkeelle jäänyt Vöyrinkaupungin koulun rehtori KIELTÄYTYI ISTUMASTA JURIN KANSSA SAMAAN PÖYTÄÄN (kuultiin VHO:ssa), mikään ei ole toiminut demokratian periaatteiden mukaan. Yläkoulun musiikkilehtorin työn laiminlyöntien takia minä jouduin kuulemistilaisuuteen. Pian kimpussani oli kaupungin lähes kymmenen esimiestä ja työsuojeluvaltuutettu, OAJ:n pääluottamusmies asettui esimiesten rinnalle. Eri mieltä olevilta esimiehiltä vaadittiin kirjallisesti, toimen menettämisen uhalla, että he seisovat yhdessä rintamassa minua vastaan.

Ne olivat järkyttäviä vuosia. Demokratian olisi pitänyt osata oikaista tai karsia soveltumattomaksi osoittautuneen esimiehen pois sen sijaan, että asettui tukemaan häntä. Sen seurauksena päädyimme tähän tilanteeseen.  

Näin jälkikäteen voidaan pitää jopa surkuhupaisana, että rehtorit ja viraston esimiehet, yläkoulun laiminlyöntien yksinkertaisen oikaisun sijaan, lähtivät etsimään ratkaisukeinoa Jurin kuulemistilaisuuksilla ja lopulta irtisanomisella. Vallanpitäjien rintama osoittautui faktoja ja oikeudenmukaisuutta tärkeämmäksi. Neuvottelemalla ja yhteistyöllä selvitettävät asiat päätettiin ratkaista näennäisesti helpolla tavalla: poistamalla se, joka ongelmista muistutti (ja monella tavoin kärsi). Vallanpitäjät ajoivat yhteisenä rintamana tämän tason juttua eteenpäin, ajattelematta opettajan, oppilaiden ja koko kaupungin etua, aina Korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyyn asti. Ja nähtäväksi vielä jää, onko tämäkään heille kylliksi.  

Mielestäni olisi tärkeää, että oppisimme ja hyötyisimme tästä minun ja musiikkiluokkien surullisesta, rasittavasta ja uuvuttavasta tarinasta ihan jo pelkästään sen takia, että kaupunki ei toimisi enää jatkossa työntekijöitään, ja sitä kautta itseään ja oppilaita vastaan. Sen sijaan kaupungin tulisi tukea sen hyväksi toimivia alaisia. Tästä opetuksesta maksettiin kova hinta.  

- Miten tästä eteenpäin?  

- Korkeimman hallinto-oikeuden viimeinen lause on: ”Tätä (päätöstä) kaikki asianosaiset noudattakoot!” Olisi tuntunut hyvältä, jos päättäjät olisivat toimineet näin jo ennen Vaasan hallinto-oikeutta. Nyt kaksi eri päätöstä osoittaa, että he ovat toimineet laittomasti. Luotan siihen, että esimiehet uskovat Suomen oikeuslaitosten päätöksiä ja ryhtyvät noudattamaan niitä ilman mitään kikkailuja. Itse olen valmis noudattamaan päätöksiä. Tahdon palata musiikkiluokkien pariin, sillä koulussa on loistavia kollegoita ja oppilaita.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Vaasan musiikkiluokkien tukijat

MISTÄ ON KYSE (Jurin kirje)

2012-07-29 15:12:21

Rakkaat Entiset Oppilaani!

Muuta en voi, kuin luvata, että yritän parhaani pelastaakseni, mitä vielä pelastaa voi.

Teitä aina lämmöllä ajatteleva opettajanne: Juri

PS: Uusi osoitteeni: gyorgy.kadar@gmail.com.
(Hyvät Kuudesluokkalaiset! Kuulin, että luokanopettajanne kielsi teitä keräämästä halukkailta minulle sähköpostiosoitteenne. Mikäli saan keneltä tahansa teistä sähköpostiosoitteen, liitän sen muiden entisten oppilaidemme listaan.)

 

Hyvät Vanhemmat!

Olen luottanut siihen, että musiikkiluokkien oppilaiden paras tapahtuisi, sekä siihen, että sokean vihanpidon sijaan järki ja oikeudenmukaisuus voittavat. Toivoin pääseväni tulevana syksynä takaisin kouluun, niin että voisimme ryhtyä pelastustyöhön. Näin ei valitettavasti käy. Uuvuttava taistelu on käyty. Päättäjille ei riittänyt tavallisten kaupunkilaisten valtava tuki minua kohtaan: yli 700 allekirjoitusta ja pitkien faktojen luettelo tapahtumista. Ei riittänyt lakimiehen yhteenveto mahdollisista laittomuuksista ja epäkohdista muuttamaan päättäjien mieltä. Olen pahoillani.

En saanut lupaa kertoa asioista julkisuudessa ennen kuin lautakunta oli tehnyt päätöksensä. Näin jouduin olemaan puuttumatta asiaa koskeviin keskusteluihin sekä vetoomuksen kommentteihin, joissa pohdittiin, mistä oikein on kysymys. Voiko olla niin, että Juri teki sittenkin jotain pahaa? Näin, että valtaosa entisistä ja nykyisistä oppilaistani sekä heidän vanhemmistaan, minua tuntevista ihmisistä, luottaa kokemuksiinsa ja vaistoihinsa. Tietämättä faktoja he uskalsivat ottaa kantaa puolestani jopa julkisesti. Sain runsaasti kannatusta kaduilla toreilla. Sitä antoivat tutut ja tuntemattomat ihmiset monin eri tavoin. Oli surullista tunnistaa tyylistä mielipiteiden joukossa parin kollegan ja kahden äidin pahaa tarkoittavat kommentit. Mikä oli heidän tavoitteenaan?

Lautakunnan päätös on tehty. Tunnen velvollisuudekseni avata asioita jonkin verran, niin ettei tarvitse luottaa Juriin, Ritvaan ja Anneen pelkän vaiston perusteella tietämättä taustoista.

MISTÄ ON KYSE OPPILAIDEN KANNALTA?

Mitä asioita ajan takaa puolustaessani oppilaiden oikeuksia? Ensi sijaisesti ei ole kysymys minua koskevista moraalisista, oikeudenmukaisuuteen ja inhimillisyyteen liittyvistä perusasioista, vaikka nekin ovat erittäin tärkeitä - kuten esimerkiksi se, miten voi käydä virkavallan hampaisiin joutuneelle pienelle vaasalaiselle ihmiselle. Tärkeintä ei liioin ole Jurin henkilö, vaan se, mistä on kyse oppilaiden näkökulmasta. Silloin on ymmärrettävä jotain myös musiikinopetuksesta.

Hyvät Vanhemmat!

Musiikkia voi opettaa niin, että menen sen kummemmin valmistautumatta vain tunnille, ja kysyn oppilailta, lauletaanko jotain vai tehdäänkö jotain muuta. Tai laitan päälle karaoke-DVD:n, yksi laulaa (hyvin tai huonosti), loput kuuntelevat tai kirjoittavat maantiedonläksyjään ehkä pyydän oppilaita ottamaan seuraavaksi tunniksi minkä tahansa CD-levyn. Oppilaat kertoivat monista sellaisistakin tunneista, joissa opettaja - rehtorinsa hyväksynnällä - ei ollut tunnilla edes läsnä, jotta “ei häiritsi oppilaiden luovuutta”. Tällä tavalla pidetyt tunnit voivat jatkua kolmannesta luokasta lukioon asti aivan samalla tavalla ilman minkäänlaista kehitystä. Opettaja ja rehtori saavat palkkansa, eikä rehtoria, virastoa ja koulun elämää häiritä kaiken maailman konserteilla, leireillä, matkoilla ja levytyksillä. Eikä pidä olla yhteydessä alakoulun väkeen, jotka kenties toimivat toisin!

Musiikkia voi opettaa myös määrätietoisesti, järjestelmällisesti, helposta vaikeampaan. Periaatteena on silloin, että opettaja suunnittelee tunnit, keskittyy lapsen iän suosimien taipumuksien, mieltymyksien ja taitojen kehittämiseen sekä arvojen välittämiseen. Ne valmentavat lasta elämän haasteisiin. Toki siihen tarvitaan opettajaa, joka ei tyydy leipäopettajaksi, vaan välittää lapsista sen verran, että on valmis tekemään ylimääräistäkin, valmistautuu ja suunnittelee tunteja, kulkee maailmalla oppilaat mielessä, kuuntelee musiikkia itsekseen lasten korvilla, suunnittelee leirejä, matkoja, hakee yhä vain uusia ja uusia haasteita, jne.

Musiikinopetus viimeisen noin kahden vuosikymmenen aikana nyky-Suomessa on mennyt aika pahasti ensin mainittuun suuntaan. Suomessa musiikinopetus kaupallistui ja samalla yksipuolistui melko radikaalisti. Tällaista „kehitystä” vastaan ovat juuri viime aikoina ottaneet kantaa monet merkkihenkilöt. Ensimmäisenä maailmankuulun Tapiolan kuoron johtaja, Erkki Pohjola huomautti: Suomesta hävisi esteettinen kasvatus! Sittemmin ottivat samansuuntaista kantaa mm. Esa-Pekka Salonen, Kaija Saariaho, Geza Szilvay, Rolf Gothoni, Soile Isokoski, Jorma Hynninen ja monet muut. Tällainen yksipuolinen musiikinopetus on menettänyt arvonsa myös päättäjien silmissä. He katsovat nykyistä musiikin-„opetusta” ekaluokasta lukioon samoine ja samantasoisine disco-, bändi- ja karaoketunteineen niin vähäpätöiseksi, että jos tunteja pitää vähentää, kyseeseen tulee ensimmäisenä ilman muuta musiikintunti. Musiikkitieteilijöiden ja -opettajien sähköpostilistat kävivät kuumina ja musiikinopettajat ympäri maata älähtivät tästä kaksi vuotta sitten. (Eikä Suomen yläkouluilla ole enää kuin yksi ainut pakollinen viikkotunti seitsemännellä luokalla.)

Asian ymmärtämistä, selvästi näkemistä vaikeuttaa sekin, että musiikki assosioidaan länsimailla automaattisesti taiteeksi. En muista nähneeni musiikinopetuksesta kirjoitusta, jossa olisi nostettu esiin, että kaikki musiikit, laulut ja kappaleet eivät ole taidetta. Musiikinopetus lähtee siitä, että mikä tahansa ilmiö - sävel ja rytmi - on jo samalla taidetta. Anteeksi, mutta tämä lähtökohta on väärä. (Esimerkiksi jonkun televisio-ohjelman aloitussignaalin tai jääkiekko-ottelun välisoittojen tehtävänä ei ole avartaa maailmaa, näyttää tekijän/”taiteilijan” sisintä, vaan muistuttaa, herättää muistikuva, huomio ja usein frustroida katsojaa ohjelman katsomiseen tai tunnelman kohottamiseen, ks alempana.)

Vaasan musiikkiluokat (valitettavasti vain lk. 1.-6.) ovat niitä harvoja Suomen musiikkiluokkia, joilla ei tässä myllerryksessä ollut mitään hätää, jotka kestäisivät yllämainittujen ammattimiesten kritiikkiä. Ei ole sattumaa, että Vaasan musiikkiluokat oli esillä monessa paikassa, että siitä - tykätään tai ei - tiedetään laajasti Suomessa, mutta myös kansainvälisissä musiikkipedagogikongresseissa. Meillä säilyi alusta saakka linja, jolla on toisenlaisiakin tavoitteita kuin viihdytellä ja mielistellä oppilaita. (Oppilaat, kyllä meilläkin viihtyvät, mutta se on peräisin tuntien intensiivisyydestä ja monipuolisuudesta, oppilaiden taitojen jatkuvasta kehittymisestä, sekä taidenautinnosta ja -elämyksistä, yms.)

Tavoitteenamme Vaasan musiikkiluokilla oli kehittää lasten taitoja ylipäätään, jotta he voisivat nauttia musiikista iän karttuessa. Lisäksi tavoitteena on ollut kasvattaa ja kehittää oppilaiden muotoaistia, tyylitajua, musiikillista tajuntakykyä, herkkyyttä toisen ihmisen tunteita ja tuntemuksia kohtaan. Tarkoituksemme on ollut kehittää nuotinluku-, kirjoitus-, soitto-, laulu- ja esiintymistaitoa, valmentaa ymmärtämään mitä erilaisempia musiikkisuuntauksia, ihmiskunnan musiikkikulttuurien, yleensäkin ihmisten erilaisuutta jne. Sen takia Onkilahden koulun musiikkitunneilla oli melko tietoisesti suunniteltu oma rakenteensa. Siitä syystä järjestimme monenlaista toimintaa. Yksittäisillä tunneillakin oli oma tavoitteensa ja suunnitelmansa.

Onkilahden koulun musiikinopetus lienee maamme ehkä monipuolisimpia edellä mainituista syistä. Meidän kuudesluokkalaisemme osaavat erottaa hyvin pitkälti suomalaista sävelkieltä, saamelaisesta, marilaisesta, unkarilaisesta, mordvalaisesta, ruotsalaisesta, slaavilaisesta, japanilaisesta ja saksalaisesta (ks. oppikirjojamme sisällysluettelot). He pystyvät erottamaan suomalaisen kansanmusiikin eri kerrostumia pelimanni-, vuorolaulu- ja riimilauluperinteistä. He erottavat Euroopan tyylikaudet keskiajasta, renessanssista, barokista, wieniläisestä ja nykyaikaisesta sekä modernista tyylikaudesta. He erottavat taidemusiikin kaupallisesta. Heillä on kokemuksia yksin ja parittain laulamisesta, tiernapoika- ja kuorolaulannasta, nokkahuilu- sekä orkesterimusiikista. He osaavat nauttia ei ainoastaan kaupallisesta mutta myös taidemusiikista.

Pyrimme siihen, että oppilaat voisivat eri musiikkiteoksien kautta tutustua perusteellisesti ihmissielun tunnetilojen äärettömän laajaan skaalaan: hiljaisista tuutulauluista mahtipontiseen Finlandiaan; Hyttysten kiusaamasta sudesta iloiseen junalauluun; Kalevalasta mehiläiseen; tiernapojista ja wieniläisestä tanssikappaleista Leivänpaistoon ja Suomenlauluun, jne. asti. Kaikkien näiden ohella opetamme vielä silloin tällöin historiaa, kuvaamataitoa (ks. 3.- 4. luokkalaisten vihkoja) ja kirjallisuuttakin (ks. 823. kommentti). Saatamme olla Suomen ainut koulu, jossa oppilaat tuntevat useita Kalevalan tarinoita ja balladeja ulkoa.

On tärkeää tietää, että kaupallista usein „myydään” kuin modernia, mutta kaupallisuus, monipuolisuus ja nykyaikaisuus ovat aivan eri asioita. Niin kaupallisessa kuin taidemusiikissa voi olla paremmin ja heikommin onnistuneita kappaleita. Voi tykätä kummasta vain tai eri tilanteissa kummastakin. Yksi oleellinen ero niiden välillä kuitenkin on: myytävyys ja kaupallisuus (kuten tiettyyn pisteeseen asti tavallinen viihdekin) vaativat, että kappaleen tyyli ja muoto on riittävän tuttu/tavallinen ja yksinkertaistettu, muuten levy ei yksinkertaisesti mene kaupaksi.

Taidemusiikin tarkoituksena on taas - nyt vain raa`asti yksinkertaistettuna - tutustua maailmaan intuitiivisesti, näyttää taiteilijan ainutlaatuista sisintä, näyttää maailmasta jotain ennen kokematonta, jotain aivan uutta. Sen takia sen kieli uusiutuu, muuttuu koko ajan. Tästä johtuu, että taidemusiikki on melkein väistämättä samanaikaisesti myös aina moderni, nykyaikainen. Sen sijaan kaupallisen musiikin on oltava - ainakin periaatteessa - suuressa määrin tuttu, tavallinen ja yksinkertaistettu. Se ei siis ole nykyaikaista. Päinvastoin: kuten noin vuosi sitten tehty suomalainen väitöskirja toteaa, se pohjautuu pohjimmiltaan hyvinkin vanhanaikaisiin, 1700-1800-luvun pelkistettyihin musiikillisiin ilmiöihin. Ja yksinkertaistuminen siitä vain jatkuu: „Nykyinen popmusiikki on äänekästä, ja kappaleet muistuttavat toisiaan. Ainakin siihen suuntaan ollaan menossa,” sanotaan Nature Scientific Reports:issa, 2012 july. Tutkimuksessa, jonka suoritti tietokone vertailemalla keskenänsä kymmeniätuhansia pop-rock-musiikkikappaleita vuosilta 1955-2010, havaittiin, että kappaleiden keskimääräinen äänitysvolyymi on vuosien aikana noussut, „käytetyt soinnut ja melodiat taas muistuttavat nykykappaleissa toisiaan huomattavasti enemmän kuin vielä 1950-luvulla”. Tutkijan, Joan Serran sanoin: tietokoneanalyysi löysi "todisteita musiikin lisääntyvästä homogeenisyydestä. Etenkin nuottiyhdistelmien vaihtelevuus eli soinnut ja melodiat ovat jatkuvasti vähentyneet 50 vuoden aikana". Populaarimusiikista voi pitää tai olla pitämättä, mutta sen tässä esitetty luonne tekee vähintäänkin kyseenalaiseksi, sopiiko se kouluille opetusmateriaaliksi. Nykyaikainen taidemusiikki (joskus jo vaikeasti seurattavakin) uudistuu koko ajan (jopa saman kappaleen sisälläkin: Bartókin Leivänpaisto). Nykyaikaisuus musiikinopetuksessa ei siis ole sitä, että kuuntelemme sitä, mitä tulee joka tuutista, tai että lapset päättävät, miten heidän musiikillista tajuntakykyään tulisi kehittää. He eivät voi sitä tietää! He eivät tiedä esimerkiksi, mitä polyfonia on ja miten sen tajuamiseen voi kasvattaa. Meidän opettajien tehtävänä on tunnistaa ja huomioida myös vaikkapa musiikkikulttuurien erilaisuuksia. Miettiä esimerkiksi:

- miten musiikinopetuksen kehitys reagoi siihen, että Länsi-Euroopalle aikaisemmin tuntemattomia, aivan uusia sävelkulttuureja ja sävelkieliä on löydetty

- tai että ihmiskunnan sävelkulttuurit ovat erilaisia, mutta tasa-arvoisia, kuten suomalainenkin sävelkieli

- että yleisimmin tuttu duuri-molli -maailma on vain yksi ihmiskunnan mahdollisista musiikkimaailmoista

- miten musiikinopetus suhtautuu siihen, että nykyaikainen taidemusiikki tekee yhä uudempia ja uudempia löytöjä, muuttuu hirveällä vauhdilla ja musiikinopetuksen pitäisi pysyä perässä.

Musiikinopetuksessa nykyaikaisuus on sitä, että „Musiikki kuuluu kaikille” (Kodály), eikä vain yläluokalle tai eliitille. Niinpä musiikkipedagogit tulivat siihen johtopäätökseen, että kaikki lapset ovat synnynnäisesti kykeneviä oppimaan laulamaan ja ymmärtämään myös vaativaa musiikkia. Voidaan pitää faktana sitäkin, että taidemusiikilla kasvatettu nuori pystyy kuuntelemaan viihdemusiikkiakin, toisinpäin tämä ei päde. Kysymys on siitä, tyydymmekö siihen, että lapsemme aikuisena ymmärtää ainoastaan viihde- tai kaupallista musiikkia, vai haluammeko, että hänelle kehittyy kykyä kuunnella ja luoda mahdollisimman monenlaista musiikkia, myös vaativaa? Haluammeko kasvattaa lapsia, jotka aikuisena kykenevät suhtautumaan musiikkiin (maailmaan) kriittisesti? Jos saan tässä sanoa, kuten joskus eräille vanhemmille: „Jos haluatte lapsestanne hyvän rokkarin tai tangolaulajan, antakaa hänet meille musiikkiluokalle!”

Vaasan musiikkiluokkien valtakunnallinen menestys piilee nimenomaan valitussa linjassa. Laskin juuri, että 30 vuoden aikana musiikkiluokille kertyi 24 kunniakirjaa. Sääli, etteivät päättäjät malttaneet odottaa irtisanomisellani, että olisimme menneet tänä keväänä Turkuun valtakunnalliseen loppukilpailuun. Ehkä nyt olisi tullut 25. kunniakirja! Kenties juuri sitä ei haluttu. (Viimeksi 5.- 6. luokkien kuoro jopa „päihitti” Vaasan kuorofestivaaalin kutsuvieraan, Sibelius-lukion kuoron!)

Surullista, että yläkoulun rehtori levittelee musiikinopetukseen liittyvistä asioista mielipiteitään, vaikka hän ei suostunut keskustelemaan näistä asioista kertaakaan kanssani („Meillä ei ole mitään keskusteltavaa!”). Hän ei suostunut tutustumaan musiikkiluokkien oppitunteihinkaan, vaikka jopa laki vaatii häneltä ja muilta esimiehiltä perehtymistä. Siinä hän ei toki ole yksin. Viraston johtokin ehti minua tuomitsemaan, levittämään omiaan, Juha-Pekka Lehmus irtisanomaan, mutta ei tulemaan ja tutustumaan alakoulun työskentelyyn. Katsomaan taidoistaaan nauttivia oppilaita. Surullista, että yhteiseen linjaamme työhaastattelussa sitoutunut yläkoulun opettaja ei suostu tulemaan mukaan jatkamaan alakoululla alettua työtä – kuitenkin minä olen se, jota syytetään irtisanomisperusteissa sopeutumattomaksi! Esimiehet eivät kysy yläkoulun opettajalta työhaastattelussa antamiensa lupauksien perään, niin että työtä jatkettaisiin alakuoulussa aloitetun mallin mukaan. Liioin yläkoulun opettajaa ei velvoiteta edes käymään kunnolla tunneilla. Käsittämätöntä, että sen sijaan, että yläkoulun asiat pantaisiin kuntoon, vaaditaan alakoulun opettajia mukautumaan tällaiseen yläkoulun opetustyyliin. Ja alakoulusta joutuu lähtemään Ritva ja (jo neljäntenä) Juri. Samalla ktj. Lehmus yhtyen alakoulun ja minun kanssani puhumattoman yläkoulun rehtorin tyrkyttämään valheeseen antaa oikeusasiamiehen ymmärtää, että tässä ongelmana onkin muka joku linjakysymys, ikään kuin yläkoulu olisi alakouluun väleissä, ikään kuin linjakysymyksistä olisi joskus keskusteltu. Kauniimmin en sitä osaa sanoa: se on valhe. OPS:ista alakoulun kanssa ei suostuttu keskustelemaan.

Murheellista on, että rehtori lukee opetushallituksen tämän kevään lausuntoa Onkilahden koulun opetussunnitelmasta kuin piru Raamattua. Kun opetushallituksen lausunto vilisee sanaa „vaativa”, sen hän tulkitsee kuin jonkin kielteisen asian, joka pitää korjata ja tehdä vähemmän vaativa OPS. Kuulemani mukaan hän puhui - musiikinopettajien tietämättä - jopa tulevien ekaluokkalaisten vanhemmille koulumme OPS:aa vastaan tulkiten sitä niin, että musiikkiluokkien OPS on suorastaan „laiton” unohtaen, että hän itse antoi raamit, joiden mukaan musiikinopettajat ja muut opettajat(!) - enkä yksin minä, Juri - tekivät OPS:n sekä musiikista että muista aineista(!). Eli jos se olisikin ollut laitonta, se olisi ollut hänen tahdostaan ja vastuullaan sitä. Alakoulun rehtori ei vastaavasti kerro, mitä kaikkea opetushallitus kirjoitti yläkoulun OPS:sta („vailla tavoitteita ja opetussisältöä, virheellinen”, yms. siteeraus P. K:ltä). Rehtori ei kertonut myöskään, että ktj. Lehmuksen mukaan ei ole kyse mistään laittomuudesta.

Enkä millään käsitä, että miksi tulisi muuttaa (paitsi muodollisuuksia) yhtään mitään alakoulun OPS:issa, joka toimii erittäin ansiokkaasti kaikkien tyytyväisyydeksi. Miksi pilata hyvin toimivaa? Miksei tartuta siihen, joka ei toimi? Miksei puututa siihen, joka aiheuttaa ongelmia? Joka tuloksellisuuden ja kannattavuuden kannalta on todella heikko.

Irtisanomiseni jälkeen musiikinopettajat (1.-6. lk.) valittivat rehtorille, että ensi syksyn tuntijako on huono, sillä yksin, ilman Juria, musiikkitunteja ei kyetä vetämään. Rehtori kehotti tekemään sellaisen OPS:n, jonka musiikinopettajat pystyvät toteuttamaan. (Swanljung ja Lehmus lupasivat Pohjalaisessa, että taso ei laske!)

Surkuhupaista oli nähdä, kuinka esimiehet yrittivät yrittämällä saada oikeutusta Onkilahden koulun OPS:n romuttamiselle. He tahtoivat järjestää väkisin mielipidekyselyjä oppilaille, mutta yhä uudestaan ja uudestaan epäonnistuivat saamaan toivomaansa tulosta. Oppilaat eivät menneet lankaan. Päinvastoin he toistamiseen ilmaisivat tyytymättömyyttään yläkoulun musiikinopetukseen. Nämä tulokset alakoulun „masinoimina” lakaistiin pyödältä. Laatiessaan viimeisen kyselyn rehtorit (Pirkko Käräjämäen johdolla?) lakaisivat pöydältä alakoulun ehdotukset ja tekivät kysymykset ominpäin. Nämäkin tulokset ovat edelleen alakoulun opettajien tietämättömissä (!).

Mielestäni karmeinta lienee ollut näistä OPS-vastaisista yrityksistä se, kun viime lukuvuonna alakoulun rehtori käsittääkseni suurella vaivannäöllä (se kesti ilmeisesti lähes koko lukuvuoden) sai alakoulun 2-3 oppilaan ja vanhemman päät sekaisin kuoro- ja musiikkituntien suhteen. Hän järjesti näiden oppilaiden kanssa (huom!) musiikinopettajien tietämättä neuvonpitotilaisuuksia, joissa hän - saamani käsityksen mukaan - kehotti nämä oppilaat jopa tekemään muistiinpanoja minun tekemistäni, mahdollisista epäkohdista, sopi heidän kanssaan - vastoin jopa näiden vanhempien tahtoa -, että heidän ei pidä mennä Jurin järjestämiin japanilais-vaasalaiskonsertteihin laulamaan (Juri ilmeisesti oli niin „kamala”). Tiistaiksi nämä oppilaat saivat rehtorilta luvan olla poissa „kamalan” Jurin tunneilta, torstaina jo taas piti tulla. Emmekä me musiikinopettajat tienneet noista taustan tapahtumista mitään, emmekä käsittäneet, miksi oppilaat käyttäytyivät oudosti. Ymmärsimme, että mitä on tekeillä vasta, kun rehtori heilutteli minulle A4 papereita uhkaillen, että tässä on k. oppilaiden muistiinpanoja minusta. Sisältöä en tietenkään saanut nähdä nytkään.

Jopa oppilaiden luokanopettaja meni mukaan rehtorin touhuun. Yllytystyö meni niin pitkälle, että lopulta yksi näiden oppilaiden isistä tuli kesken oppituntiani luokkaan hyökkäävästi huutamaan minulle. Hän on toisen koulun apulaisrehtorin mies. Hän käyttäytyi erittäin röyhkeästi ja aggressivisesti minua kohtaan oppilaiden nähden ja kuullen. Järkyttyneet oppilaat saivat paniikkihäiriöitä ja purkivat hätäänsä piirtämällä miehen sarvipäisenä piruna luokkansa taululle. Eivätkä oppilaat pahinta nähneetkään: kyseinen isä tunkeutui tyhjään opettajainhuoneeseen perääni ja ahdisteli minua siellä vielä yli 20 minuuttia poikansa kuullen!

Nyt sitten alakoulun rehtori tähän 2-3 oppilaan, itse aiheuttamaansa tapaukseen perustuen katsoo todistetuksi ja levittää suureen ääneen tietoa siitä, että kuorotunnit ovat oppilaille liian „raskaita”. Niitä pitää vähentää. Ikään kuin tämä 2-3 oppilaan tapaus pätisi kaikkiin satoihin musiikkiluokan oppilaisiin eikä vain ja ainoastaan hänen sekoittamaansa 2-3 oppilaaseen. Musiikkiluokkien rehtorit eivät halua vieläkään ymmärtää faktoja, vaan kuuluttavat suureen ääneen OPS:in remontista, jonka taakse saatiin yhteensä 2-3 oppilasta ja vanhempia ehkä 1-2 opettajaa; sekin mielestäni paljolla vaivalla ja pedagogisesti ynnä moraalisesti kyseenalaisella tavalla. Surettaa, että kyseisen luokan oppilaat ovat tietoisia rehtorin ja luokanopettajan tästä toiminnasta.

Saatan olla väärässä, mutta katsoisin, että yrittäkööt rehtorit ja heidän esimiehensä mitä tahansa, viimeisten kahden vuoden aikana yli 1200 (!) myytyä joululevyä, vetoomussivun yli 700 (!) puoltavaa allekirjoitusta ja lähes 1000 kommenttia (jopa ne parin kolmen vastustajan kommentitkin) todistavat sen, että oppilaat nauttivat tällaisesta johdonmukaisesta, kehittävästä - nähdäkseni oikeasti nykyaikaisesta ja monipuolisesta - OPS:sta ja musiikinopetuksesta. Minusta se on aika selvä, että se, joka toimii tätä vastaan, on melko avoimesti oppilaita vastaan. Oppilaita vastaan, jotka eivät vielä tiedä tämän linjan taustastakaan (didaktiikasta, musiikkihistoriasta, kehityspsykologista, muotoaistista, tyylitajunnasta) mitään. He vain nauttivat tunnista toiseen kehittyvistä taidoistaan, yhä uusista ja uusista haasteista, matkoista, leireistä, Viron ja Unkarin matkasta, japanilaisista vieraistamme, levytyksistä jne. En tajua, jos joku esimies on tällaista toimintaa vastaan.

Toki tällainen opetustyyli vaatii opettajalta muutakin kuin vain tulla tupsahtaa tunnille ilman oppilaiden nimiluetteloa, valmistautumattomana, myöhästyneenä tai jättämällä oppilaat ilman valvontaa itsekseen kesken tunnin.

Olen viestittänyt musiikkiluokkien hädästä monet kerrat. Halusin kovasti informoida tilanteesta vastuussa oleville johtajille, tarjosin tilaisuuksia tulla katsomaan musiikkitunteja, mutta kukaan ei suostunut minua tai meitä kuuntelemaan, allekirjoittivat vain erilaisia „tuomioita”. Yksi heistä, joka itsekin on musiikinopettaja, olisi ollut valmis toimimaan asian hyväksi, mutta - usko tai älä - hänet vaiennettiin toimensa menettämisen uhalla.

Käsittämätöntä - ainakin minulle - tämä esimiesten kammo musiikkiluokkia ja minua kohtaan. Sen sijaan, että kiittäisivät alakoulua, Annea, Ritvaa ja Juria tähän asti lukemattomia kertoja antamasta pyyteettömästä avusta, ennakkoluulottomuudesta, kärsivällisyydestä, sen sijaan, että he kysyisivät jonkun meistä yläkoululle opettajiksi, tekemään orkesteria, kurssitutkintoja, suurkuoroa, järjestämään Japanin matkaa. Järjestämään kaupungin orkesterin kanssa yhteisiä konsertteja, uusia levytyksiä … Kaikkien näiden sijaan he hajottavat vielä hyvin toimineen alakoulunkin. En osaa muuta ajatella: oppilaiden kannalta erittäin vahingollinen asenne. Tästä asenteesta kertonee paljon, että kun minä irtisanomisen jälkeenkin olisin ollut valmis järjestämään oppilaille luvattua nokkahuilu-CD-levyn tekemistä Tuki ry:n kanssa, sekin piti estää antamalla lisärangaistuksia kieltämällä minut oleskelemasta koulun alueella ja sittemmin varoittamasta tekemästä „työnkaltaista työtä”. Ketä vastaan nämäkin ohjeistukset olivat? Minuthan jo irtisanottiin? Jos minua vihataan, miksi piti rangaista oppilaita?

En tiedä. Yläkoulun rehtorin ja opettajan ennen kuin ottivat viran piti tietää, että heidän pitäisi hyväksyä musiikkiluokat ja sen toiminta, jos he ottavat viran, on toimittava musiikkiluokkien hyväksi. Käsittääkseni viraston tehtävä olisi myös ajatella oppilaiden etua ja oikaista kyseisten viranhaltijoiden toimintaa eikä rangaista ja uhkailla niitä, jotka tekevät ja tekivät työtään kiistattomasti oppilaiden hyväksi kymmeniä vuosia.

Minä yritin parhaani. Enempää en voi enää oppilaiden hyväksi. Nyt on muiden vuoro.

MISTÄ ON KYSE ALAKOULUN OPETTAJIEN JA JURIN KANNALTA

Kaupungin musiikkiluokkien yksikkö toimi aikaisemmin ala- ja yläkouluun sijoitettuina lähes ongelmitta. Ainut ongelma oli, että yläkouluun ei saatu pätevää opettajaa, joka olisi kyennyt jatkamaan alakoululla alettua systemaattista työtä. Tästä ei kuitenkaan koitunut mitään kitkaa. Noina aikoina, siis ennen nykyistä yläkoulun rehtoria, alakoulun opettajat aina tulivat vastaan, tarjosivat apuaan yläkoululle ja paikkasivat mahdollisia puutteellisuuksia sen verran kuin heidän voimansa ja aikansa antoi myöten. Näin he tarjosivat yläkoulun musiikkiluokille valmentamisapua ja esiintymistilaa järjestämissään konserteissa. Näillä oli mahdollisuus tulla myös alakoulun järjestämille kilpailumatkoille taikka levytystilaisuuksiin mukaan.

Yläkoulun kaikki rehtorit olivat tästä kiitollisia, ja jopa ylpeitä. He tulivat itse tutustumaan alakoulun oppitunteihin, mukaan leireille ja esiintymis- ja kilpailumatkoille. Heidän kanssaan olimme samaa pataa. Olot olivat erittäin terveitä. Tuloksia, kilpailuvoittojakin tuli noin kolmen, neljän vuoden välein. Äänitteitä on kertynyt kymmenkunta. Matkoja teimme sisämaahan ja ulkomaille joka vuosi. Yhteistyö sujui yliopistojen ja kuorofestivaalien kanssa. Matkustimme kansainvälisiin kongresseihin Viroon, Unkariin ja yhteyksiä on jopa Japaniin asti. Paikallinen musiikinopisto sai alakoulun musiikkiluokilta vuosien varrella erilaisia kurssitutkintoja reilusti yli 1500 nokkahuilun, säveltapailun ja teorian osalta sekä vahvaa mainostukea. (Tämänkin takia kuvittelin saavamme Kuula-opistolta puoltavaa kannanottoa!) Yläkoulun silloinen erilaisuus ei aiheuttanut sen kummempia ongelmia. Jos kaupunkiin tuli arvovieraita, musiikkiluokat olivat lähes aina esillä.

Sitten tuli ala- ja yläkoululle uusia rehtoreita ja yläkoululle muodollisesti pätevä opettaja, musiikkiluokkien entinen oppilas. Alakoulun opettajien kanssa olimme onnessamme: nyt vihdoin tuli opettaja, jonka kanssa teemme yhdessä vaikka mitä! Annoimme hänelle kaikkemme, jotta hän pääsisi helposti alkuun. Odotuksemme olivat korkealla. Tosin meitä hätkähdytti yläkoulun uuden rehtorin outo lausunto. Sen mukaan musiikkiluokilla ei hänen kautenaan tule olemaan etuoikeuksia, eikä hän liioin oikein halunnut olla väleissä kanssamme. Emme osanneet aavistaa pahaa. Iloinen ja intensiivinen työskentely jatkui silti. Uusi opettaja oli aina tervetullut alakoulun opettajain huoneeseen kahville.

Yläkoulun uusi musiikinopettaja alkoi kuitenkin loistaa poissaolollaan tunneilta. Me alakoulun opettajat autoimme sinisilmäisesti melko pitkään nuorimmaistamme luullen, että hänet on autettava yli alkuvaikeuksien. Pidimme häneltä pitämättä jääneitä oppitunteja aluksi mitään aavistamatta. Sitten alkoi käydä yhä selvemmin ilmi, että poissaolot selittyivät pikemminkin välinpitämättömyydellä oppilaita ja kollegoja kohtaan kuin alkuvaikeuksista johtuvina. Ritva sanoutui ensimmäisenä irti yhteistyöstä yläkoulun opettajan kanssa.

Vuoden 2008 juhlakonsertti lähestyi. Kyseinen opettaja oli yhä vain poissa jopa kuorotunneilta, jossa olisi pitänyt valmistaa yläkoulun kuoron juhlaohjelmistoa. Eräs Onkilahden koulun miespuolinen luokanopettaja sanoi meille, että keikkamuusikolta ei voi enempää odottaa. Emme yhtyneet tuohon ajatukseen. Valmistelu jäi yksinomaan alakoulun opettajien harteille huolimatta siitä, että käännyin jo hakemaan apua ensin ala-, sitten yläkoulun rehtorilta ja viimein jopa kouluvirastolta. Tuloksena oli, että kyseinen opettaja ja yläkoulun rehtori kielsivät yläkoulun oppilailta jo valmiiksi sovitun kuoroleirin. 2-3 päivän leirin tehtävänä olisi ollut valmistaa yläkoulun kuoroa juhlakonserttia varten. Kaikkien näiden jälkeen kyseinen opettaja ilmestyi kahdelle viimeiselle kuorotunnille. Hän oli valmiina johtamaan 75 yläkoulun oppilaan kanssa alakoulun opettajan valitsemia ja opettamia teoksia, vaikka tämä oli yksin harjoituttanut oppilaita. Sovittuani toisten alakoulun opettajien kanssa lähetin tälle yläkoulun opettajalle kirjeen, jossa kerroin, että minun on vaikea mennä lavalle ihmisen kanssa, joka kaiken tapahtuneen jälkeen aikoo loistaa toisen kollegan työllä oppilaiden ja heidän vanhempiensa edessä. Siitä kaikki lähti.

Käsittääkseni terveissä oloissa esimiesten olisi pitänyt puuttua yläkoulun opettajan poissaoloihin ja aiheuttamiin työhäiriöihin; myös siihen (vaikka tätä alakoulun opettajista kukaan ei koskaan vaatinut eikä sanallakaan maininnut), että monien mielestä hän ei suostunut lunastamaan lupauksiaan jatkaa alakoululla aloitettu työtä. Sen sijaan, keväällä 2008, juhlakonsertin loppumetreillä, kaksi rehtoria oli järjestänyt alakoulun musiikkiopettajille mitään kertomatta, kouluvirastoon kuulemistilaisuuden minulle. Siinä minä sain tuomion siitä, että olin muka ottanut työnjohdollisia tehtäviä (minun ei olisi saanut järjestää koskaan joulu- ja kevätkonsertteja!), muka puuttunut yläkoulun opettajan opetustyöhön ja muka aiheuttanut yläkoulun opettajalle kolmen kuukauden kuluttua alkavalle lukuvuodelle sairasloman (jota tämä ei koskaan ottanut, eikä - omien sanojensa mukaan - halunnutkaan ottaa). Käsittäisin, että kun johtoporras tajusi, että teki väärin, kun minut tuomitsivat ja asettivat minulle - oppilaiden kannaltakin haitallisia - rangaistuksia, niin he eivät osanneet tunnustaa erehtyneensä.

Sen sijaan johtoporras valitsi tien, jonka tavoitteena oli vaimentaa alakoulun väkeä eritoten Juria kohtaan tapahtuneista vääryyksistä. Eikä haitannut, vaikka Juri menisi pesuveden mukana! Eikä sekään vaikka Vaasan musiikkiluokkien toiminta loppuu, tai jos toiminta jatkuu nykyisen yläkoulun mallin mukaan ja vaikka loppuukin! Alakoulun rehtori sanoi tässä vaiheessa, että jomman kumman on lähdettävä talosta. „Siis ketä kahta hän tarkoittaa”, kysyin Ritvalta aavistamatta silloin vielä mitään. Enkä ymmärtänyt - siinä vaiheessa vielä, miksi asioihin pitää suhtautua näin. Miksei voitaisi jutella asioista avoimesti, sopia niistä ja korjata niitä? Tästä alkaen alkoi kuitenkin tulla salaperäisiä ilmaisuja siitä, että Kadar „ei noudattanut työnantajan määräyksiä, ohjeita ja neuvoja, joita työnantaja on hänelle toimivaltansa mukaisesti antanut”. Menneet määrättiin salaisiksi ja kiellettiin puhumasta niistä.

Räikeimmillään tämä johtamistyyli tuli ilmi viime vuoden keväällä. Kouluni apulaisrehtoria uhkailtiin useilta tahoilta erittäin pahasti, mikäli hän ei asetu muiden esimiesten rinnalle. En tiedä, kuka oli tämän toiminnan alullepanija. Joka tapauksessa täten aikaansaatu kuvio sopi erinomaisesti yläkoulun rehtorille, joka ei mielestäni ilmiselvästi kyennyt suvaitsemaan/sietämään musiikkiluokkia eikä varsinkaan minua. Tällainen suoja sopi ilmiselvästi myös yläkoulun opettajalle, josta oppilaat ja heidän vanhemmat valittivat jatkuvasti.

Käsitykseni mukaan neljä vuotta kestänyt ajojahtini tausta on tässä. Sen päätteeksi esimieheni järjestivät minulle irtisanomisen – välittämättä oppilaiden edusta, aikaansaaduista todella mittavista tuloksista, oppilaiden hyvinvoinnista, eikä virkavelvollisuuksistaan huolehtia OPS:ista ja lukuvuosisuunnitelmasta taikka oppilaille ja heidän huoltajilleen tehdyistä lupauksista. Siitä puhumattakaan, että olisivat miettineet, minkälaista esimerkkiä he näyttävät oppilaille.

Menneen neljän-viiden vuoden eri vaiheet olivat erittäin raskaita sekä minulle että kollegoilleni. Minut kutsuttiin erilaisista syistä mitä erilaisimpiin syytöskokouksiin. Minulle määrättiin muun muassa työkykytutkimus. Sitä ei siis määrätty yläkoulun opettajalle, jonka puolesta jouduin tekemään työtä vuosien varrella lukemattomia kertoja. Hänen laiminlyöntiensä jälkiä jouduin siivoamaan. Työkykyselvitystä ei määrätty myöskään yläkoulun rehtorille, joka ei kyennyt yhteistyöhön alakoulun opettajien kanssa, vaan minulle.

Työkykytutkimusmääräyksen antoi alakoulun rehtori. Se tapahtui päivä sen jälkeen, kun orkesterileirillämme - omien noin 30 oppilaan lisäksi - olimme kestinneet saman rehtorin italialaisvieraita, noin 40 henkeä. Järjestimme heille iltaohjelman sekä myös valvonnan. Tarjosin rehtorille tähän oma-aloitteisesti mahdollisuuden. Se sopi hänelle. Kiitokseksi sain välittömästi leirityksen jälkeisenä päivänä työkykytutkimusmääräyksen. (Muistuttaisin vielä, että yläkoululla leirit ja esiintymismatkat olivat kiellettyjä. Siella niitä ei kyetty pitämään. Silti sain minä työkykymääräyksen, joka kykenin Annen kanssa järjestämään ja hoitamaan kaksikin leiriä yhtä aikaa.)

Syynä työkykymääräykseen oli muun muassa se, että muka soittelin rehtorilleni yötä päivää. Pyysin Soneralta erittelyn, josta kävi ilmi, etten soittanut enkä edes tekstaillut 4-5 kuukauteen kertaakaan. Sen kuittasi viraston johtaja sanomalla: „Miksen uskoisi rehtoriasi? Mistä minä tiedän, mihin puhelinkioskiin öisin olet mennyt soittelemaan?”

Tämän kaltaisia syytöskokouksia oli lukemattomia kertoja. Jouduin usein myös sijaiskärsijäksi ja olin kuulemistilaisuuksissa toisen opettajan tekemisistä. Rehtoreilla ja esimiehillä oli suuri pelko, että puhun menneistä. Yläkoulussa taas oli huoli siitä, että sen rehtori joutuisi tekemään kanssani yhteistyötä, myöntämään puutteellisuuksia ja vääryyksiä. Viraston johto teki parhaansa, ettei niin kävisi. Jopa musiikinopettajien kokouksesta tehty pöytäkirja kirjoitutettiin uusiksi. Salattavaa kertyi yhä vain lisää ja lisää vastapuolella. Syntyi nurinkurinen tilanne: yläkoulun opetuksesta, rehtorista ja musiikinopettajasta tuli toistuvia valituksia. Kuitenkin rehtorit ja viraston johto kävivät alakoulun opettajien kimppuun ja minä olin jatkuvasti syytetyn penkillä. Asia ratkaistiin siten, että yhteistyöpelisääntöjen, rangaistuksien, taikka määräyksien muodossa annettiin uusiutuvia ohjeita, että menneistä ei saa puhua.

Minulle ja alakoulun kollegoilleni alkoi kirkastua, että ellemme vaikene, meille käy huonosti! Käännyinpä hakemaan apua pääluottamusmieheltä, vt. koulu- tai sivistystoimenjohtajalta tai työsuojeluvaltuutetulta, en saanut apua. Selkäni takana vain ryhdyttiin toimeen jonka päätteeksi minä jouduin uusiin syytöskokouksiin ja kuulemistilaisuuksiin.

Yhä useammin lähikollegat kysyivät, missä meidän oikeusturvamme on. Muut kollegat taas eivät uskaltaneet mitään kysyäkään. Muuan kollega puhui rehtorin kanssa selkämme takana ja piti vuosia kestäneitä mykkäkouluja milloin kenellekin. Toinen taas nimitteli meitä musiikinopettajia lasten kuullen. Se oli sallittua, eikä sitä tarvinnut selvittää tai tutkia. Minä, Juri, en nimitellyt tai puhunut selän takana. Meitä, jotka alusta alkaen pyysimme avointa keskustelua, esimiehet kielsivät puhumasta menneistä. Yläkoulun opettajan ympärillä huhuttiin jostain salaperäisestä juridisesta esteestä, jonka takia hänelle kaikki on sallittua. Minun pelkoni kasvoi kasvamistaan. Kun erääseen musiikinopettajien kokoukseen tuli viraston esimieheltä määräys kirjoittaa pyötäkirja uusiksi, ei kollegoille tullut mieleenkään, että olisimme uskaltaneet sanoa esimiehille, että sitä emme tee. Pääluottamusmies oli toisella puolella, vaati minut unohtamaan menneet, eikä OAJ suostunut tulemaan apuun, ennen kuin minut oli jo irtisanottu. Aika täydellinen ja aukoton rintama!

Ei siinäkään kaikki. Rehtori sai haalittua hoviinsa mainitsemani naisopettajan lisäksi muita luokanopettajia.

- Muuan miespuolinen luokanopettaja piti useille naisopettajille ja myös minulle vuoden kestäneitä mykkäkouluja (tietysti ilman mitään kuulemiskutsuja tai muita rangaistuksia). Hän sai ottaa Kuula-opiston nokkahuilukurssitutkinnosta oppilaita pois vain tehdäkseen kiusaa. Hänelle ei tullut varoitus työhäirinnästä.

- Sama opettaja puuttui Tallinnan matkan aikana musiikinopettajien työhön ja nappasi oppilaat mukaansa shoppailemaan, vaikka heitä odotti kongressin opas voidakseen näyttää Tallinnan vanhan kaupungin, jonka jälkeen olisi voinut myös shoppailla.

- Saman opettajan, ATK-vastaavana opettajana olisi pitänyt uusia musiikkiluokkien kotisivut jo vuosia. Olisi pitänyt laittaa mm. tiedotteita ja näytteitä uusimmista CD-levytyksistä. Se jäi häneltä tekemättä, mutta sen sijaan tänä keväänä koko kotisivu poistettiin, laitettiin sinne aivan uusi sellainen, meidän musiikinopettajien tietämättä. Nyt siellä lukee „päivittänyt 26.3.2012 ja tämän opettajan nimi. Kyseisellä kotisivuilla oli musiikkiluokkien referenssit, mm. kuunneltavat äänitteet, jonka linkin saimme lähettää kenelle tahansa, jotka olisivat olleet kiinnostuneita yhteistyöstä. Se oli avuksi mm. luodaksemme yhteyksiä japanilaisille vieraillemme ja siinä, että saimme viime syksynä kutsun laulamaan Finlandia-taloon kevättalveksi. (Siitä musiikinopettajat jouduimme luopumaan kuudennen luokan luokanopettajan ja rehtorin ynseästä suhtautumisesta johtuen.) Näitä kotisivuja saivat kuunnella itse oppilaat. He saivat niitä kuuntelemalla nauttia omista saavutuksistaan. Miksi heiltä -  oppilailtamme  - piti se evätä???

Minulle tämä suhtautuminen oppilaisiin on käsittämätöntä.

Ehkä järkyttävintä oppilaiden kannalta oli irtisanomistani edeltävä viimeinen tapahtuma, jolloin oppilaan isä haukkui minut pataluhaksi oppilaiden kuullen. Tästä kerron edellä. Opettajien kokouksista jo kaksi vuotta minut pois pitänyt rehtori ei suostunut isän käytöksestä edes keskustelemaan kanssani. Se oli osa hänen yli puoli vuotta kestänyttä mykkäkouluaan. Hän käännytti minut pois oveltaan, kun menin hakemaan apua. Jotkut kertoivat minulle, että rehtorin mielestä oppilaan isä sattui vain „suutahtamaan”, ei siitä pidä välittää. Miehen käytös oli siis sallittua ja oikein.

Eikä rehtori suostunutkaan tutkimaan tapausta.

Käännyin työsuojeluvaltuutetun puoleen, joka isän ja rehtorin käytöstä koskevan keskustelun päätteeksi kertoi, että joku kollega on tehnyt minusta ilmoituksen hänelle. Se oli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Juttu kuulosti vähintäänkin „tilatulta”. Työsuojeluvaltuutettu ei kuulemma saanut kertoa, kenestä oli kyse eikä liioin, mitä ilmoitus sisälsi. Näin ollen unohdin koko jutun.

Seuraavaksi menin (uuden) koulutoimenjohtajan puheille isän asiassa. Pyysin häneltäkin apua. Kerroin, että eräs isä on uhkaillut minua. Koulutoimenjohtajan kysymykseen vastauksena sanoin, että kysymys on todellakin erään toisen koulun apulaisrehtorin miehestä. Kerroin myös, ettei oma rehtori suostunut auttamaan minua, joten minun on mahdoton mennä pitämään kyseiseen luokkaan tuntia. Koulutoimenjohtaja lupasi antaa seuraavaa päivää varten ohjeita. Ohjeita ei koskaan tullut, mutta suureksi yllätyksekseni hän ilmestyikin henkilöstöpäällikkö mukanaan koulullemme. Rehtori esiintyi aika tiukkana, ja yhdessä tämä kolmikko antoi käteeni kuulemistilaisuuskutsun koskien mahdollista irtisanomistani. Rehtori ei ollut sanonut asiasta mitään edellisenä päivänä, eikä asiasta tiennyt apulaisrehtorimme eivätkä (huom!) muutkaan opettajat. Näin toimittiin, en osaa taaskaan sanoa kauniimmin: kaikkien selän takana.

Tästä taustasta katsoen on hassua, että ktj. Juha-Pekka Lehmus yhtyen alakoulun ja minun kanssa puhumattoman yläkoulun rehtorin tyrkyttämään valheeseen antoi oikeusasiamiehen ymmärtää, että tässä koko ajojahdin takana onkin muka joku linjakysymys, ikään kuin yläkoulu olisi alakouluun väleissä, ikään kuin linjakysymyksistä olisi joskus päästy keskellä tätä ajojahtia keskustelemaan. Lehmuksen väitteessä ei valitettavasti muuta sanoa, se on yksinkertaisesti valhe. (Ks. ylempäna)

Heti irtisanomistani seuraavana päivänä piti Kari Nummela ja Juha-Pekka Lehmus kauan toivomani avoimen ja ennakkoluulotoman keskustelun opettajainkokouksessa – ilman minua. „Poislähtöni jälkeen ilmapiiri parani”, väitti rehtori myöhemmin lautakunnan kokouksessa. Hän kai unohti, että opettajista kolme joutui menemään tämän „avoimen” kokouksen jälkeen psykologin hoitoon. (Tuskin hän kertoi siellä siitäkään, että minä olin lyhyessä ajassa neljäs, joka lähti tavalla tai toisella talosta.) Harry Swanljung taas kuulutti Pohjalaisessa, että minua ei Vaasan koulun rehtorit saa ottaa enää koskaan sijaiseksikaan.

Irtisanomisperusteet olivat vailla mitään konkreettista asiaa. Apulaisrehtori ei tiennyt perusteita erottamiselleni paremmin kuin kukaan muukaan opettajista! Irtisanomiseni kyseenalaisti moni taho, ja siitä Pohjalainenkin kirjoitti. Viikosta toiseen kertyi 700 allekirjoitusta puolestani. Esimiehet eivät silti halunneet perua irtisanomista. Asia meni lautakunnan eteen. Sinne ilmestyi kokonainen armeija, joista osa oli mitä todennäköisemmin jäävejä olemaan paikalla: kouluviraston johtaja, koulutoimenjohtaja, viraston henkilöstöpäällikkö, musiikkiopiston rehtori, entinen koulutoimenjohtaja (jonka asia on ollut syyttäjävirastolla käsittelyssä) sekä hännänhuipuksi rehtorini. He saivat vapaasti selitellä omia mielipiteitään.

Minua ei taaskaan kuultu. Eikä tämäkään riittänyt! Lautakunnan jäsenille jaettiin työsuojeluvaltuutetun tekemä raportti minusta tehdystä työhäirintäilmoituksesta (?), siltä varalta, että jos lautakunnasta löytyisi epävarmoja jäseniä. En vielä tänäkään päivänä saanut tietää ilmoituksen tekijää enkä sitä, mitä siinä minua vastaan sanottiin. Toki järkyttävää toimintaa minunlaiselleni sosialismin keskeltä tulleelle! Kotimaassani joskus 50-luvulla sai poliisille tehdä ilmoituksen naapurista vailla mitään perustetta, jos naapuri ei miellyttänyt. Muutaman tunnin kuluttua musta auto oli jo ikkunan alla. Autoon raahatulla ei ollut aavistastakaan, miksi, mitä hän muka olisi tehnyt.

 

Hyvät Vanhemmat!

Oli varmaan uuvuttava lukea selontekoani. En halua sitä jatkaa. Ehkä tämä riittää. Loppuja kymmeniä kirjoittamattomia tapahtumia varmaan jokainen osaa kuvitella. Ehkä uskotte, että tein lasten puolesta kaikkeni. Minua nöyryytettiin. Nöyrryin. Alistuin siihen, etten saa toimia yläkoulun oppilaiden hyväksi. Suostuin sivustakatsojaksi, kun vierestäni saatiin pois Ritva. Näin, miten kollegaani minun takiani uhkailtiin. Suostuin hyväksymään, että minulla ei ole samoja oikeuksia kuin toisilla. Minulle saa muut huutaa ja minun on luovuttava sananvapaudestani. En saa puhua menneistä, enkä saa kirjoittaa rehtoreille sähköpostia. Minut sai eristää oppilaistani enkä saanut hyvästelläkään heitä. Minulta sai kuudennen luokan opettaja kieltää oppilaiden yhteystietojen oma-aloitteisen keräämisen mahdollista nuorisokuoroa varten. Sain kiellon tulla koulun kevätjuhlaan. Minulta on evätty VYK:n ja VNK:n harjoitusmahdollisuuksia. Oppilaita ja vanhempia yllytettiin minua vastaan selän takana. Alistuin siihen, että opettajankokouksiin en saanut osallistua kahteen vuoteen yhdessä toisten opettajien rinnalla. Minusta sai valehdella, huutaa pahoja lasten kuullen. Alkoi tuntua kuin ruttotautiselta, mutta alistuin tähän rooliin. Kaikkiin näihin nyöryytyksiin suostuin, mutta se ei riittänyt, vaan minusta piti päästä kokonaan eroon.

Ja vieläkin! Romuttamalla ensi syksynä OPS, vähentämällä ensi syksynä kuoro- ja orkesteritunteja ilmeisesti aiotaan jo nyt varmistaa, että Vaasan musiikkiluokat eivät nouse enää jaloilleen, eikä Juria tarvita takaisin. Vai olenko väärässä?

Tältä erää olen tehnyt voitavani. Katsotaan! Kari Nummela (sitä hän ei kiistänyt) ainakin kehotti minua viemään asian Haagiin asti. (Toki hän tarkoitti varmaankin Strasbourgia.) Ja aikaisemmin vetämään kaupunki oikeuteen. Se ei ole pienimmässäkään määrin Juria, mutta mitä tällaisessa tilanteessa voidaan tehdä?

Nyt on toisten vuoro, jos lopputulokseen ei haluta alistua.

 

LOPUKSI

Kiitän sydämestäni Teitä kaikkia, jotka uskoitte minuun ja meihin alakoulun eristettyihin opettajiin. Koin olevani velvollinen kertomaan näistä tapahtumista Teille, jotka olette antaneet tukeanne minulle ja kauttani musiikkiluokille ja oppilaille.

Toivon hartaasti, että tavalla tai toisella voisimme kuitenkin säilyttää Vaasan musiikkiluokat entisellään. Kunpa siellä vielä saisi toimia opettajia, jotka nauttivat oppilaidensa kasvusta kaupunkimme ylpeydeksi ja vanhempien iloksi.

 

 

Rohkeita vaasalaisia

Kiitän Aino Siltasta ja Tytti Hyttilä-Huhtaa, jotka olivat rohkeita ja pitivät opetuslautakunnan kokouksessa oppilaiden, musiikkiluokkalaisten, minun ja oikeudenmukaisuuden puolta kokoukseen tietääkseni isolla joukolla ilmestyneitä virkamiehiä vastaan.

Kiitos teille, Marjatta Vehkaoja ja Harri Leppälä, jotka jaksoitte oman työnne ohella perehtyä meidän alakoulun musiikinopettajien neljä erittäin raskasta vuotta kestäneen piinan yksityiskohtiin ja teitte parhaanne saadaksenne asiat oikealle tolalle.

Kiitän Håkan Nordmania, joka arvostaa Vaasan musiikkiluokkia ja niiden tulevaisuudesta huolissaan kuunteli minua ja yritti parhaansa, jotta saisi rehtorit ja johtajat minun kanssani saman pöydän ääreen. Valitettavasti hän epäonnistui. Rehtorit olivat vaikeita.

Toivon sydämestäni teille kaikille menestystä seuraavissa vaaleissa. Vaasalaiset tarvitsevat teitä.

Kiitän myös Veikko Vörlundia, joka osoitti musiikkiluokkien rehtoreille ja muille opetusviraston virkamiehille, että on olemassa toisenlasiakin rehtoreita, ihmisiä, jotka ovat oikeudenmukaisuuden ja alaistensa puolella, huolehtivat heistä ja musiikkiluokkalaisista jopa eläkkeelle päästyäänkin.

Juri Kadar

 

Liitteet:

http://www.vaasalaisia.info/index.php?/archives/2999-Juri_Kadar_puolustautuu.html
http://www.vaasalaisia.info/index.php?/archives/3007-Millainen_Juri_Kadar_oli_opettajana.html
http://www.youtube.com/watch?v=xU9tDTbuR98
http://www.youtube.com/watch?v=EKCbQMEpEaU
http://www.youtube.com/watch?v=bXGI1wRQ0iU
http://www.youtube.com/watch?v=gLCE-FpNu94
http://www.youtube.com/watch?v=EYs2v2A6aqY

Musiikkiluokkasivun poistamisen jälkeen jäljelle jääneitä äänitteitä: http://www.youtube.com/watch?v=vAXPx_ex12s&list=PL3AB499D557CD70A9&index=8&feature=plpp_video
http://www.youtube.com/playlist?list=PL3AB499D557CD70A9
http://www.vaasassa.com/muslu/muslu24.htm
http://www.youtube.com/watch?v=fY6C-GbQ2us&list=PLE800F3F208624547&feature=view_all


Vaasan musiikkiluokkien tukijoukot

Juri on lähettänyt kirjeen:

2012-05-01 11:06:04

"

Rakkaat entiset ja nykyiset oppilaani, oppilaitten vanhemmat ja muut, jotka olette antaneet tukenne musiikkiluokille ja meille opettajille, minulle!

Vetoomuksen julkistamisesta on nyt kulunut kolme viikkoa. Aika on tuntunut todella pitkältä, kun en voinut heti vastata jokaiselle, joka allekirjoitti tämän julkilausuman. Oli vaikea olla hiljaa nähdessään, että meitä on niin paljon; läheltä ja kaukaa, entisiä ja nykyisiä oppilaita, neljäsluokkalaisia ja professoreja, paljon opettajia ja vanhempia ja muutamia ulkopuolisempiakin.

Toivottavasti te kaikki, pienet ja isot, tiesitte ja ymmärsitte, etten tilanteesta johtuen ole voinut tulla julkisuuteen.

Nyt voin puhua ja haluan kiittää teitä kaikkia, enkä vain omassa nimessäni, vaan myös Ritvan, Annen ja muiden oppilaitaan rakastavien opettajakollegojeni puolesta.

Allekirjoituksilla ja laulumielenosoituksella oli erittäin suuri merkitys.

1) Uusien rehtorien tultua uskoteltiin ylemmälle johdolle, ettei alakoulun opetuksella ole kannatusta. Ko. väite on nyt kaatunut julkisesti ja lopullisesti.

2) Esimiesten piirissä se aiheutti ilmeisen suurta epävarmuutta: Yht'äkkiä ei ollut löytyä irtisanomisen allekirjoittajaa. Esimiehet ehkä oivalsivat, että irtisanominen ei ollutkaan mikään läpihuutojuttu (ks. Pohjalainen viikon numeroita).

Kannatti lähteä liikkeelle!!! KIITÄN SIITÄ TEITÄ KAIKKIA! Uskon, että tämä ei voi olla vaikuttamatta tulevaan lautakunnan päätökseen.

Teille nykyisille oppilailleni.

Olen todella pahoillani, että Ritvan jälkeen en minäkään enää - ainakaan toistaiseksi - voi tulla pitämään kanssanne musiikki- kuoro-, kamarimusiikki- ja orkesteritunteja valmistautuaksemme kevätkonserttiin, Vaasan kuorofestivaalien avajaistilaisuuteen ja muihin esiintymistilaisuuksiin
tai lähteäksemme kilpailumatkalle Turkuun. Kuudesluokkalaisten mestarikurssi, nokkahuilukurssitutkintoja ja kaikkien musiikkiluokkalaisten CD-levyäänitteen tekeminen on jouduttu myös peruuttamaan. Joudumme tältä keväältä jättämään tekemättä paljon jännittävää, hauskaa ja kehittävää. (Onneksi japanilaisvierailu saatiin vielä tehdä.)


Ei puhuta siitä, missä on syy! Olen varma siitä, että te kaikki kyllä tunnette Jurin.

Teille entisille musiikkiluokkalaisille, vanhemmille, musiikkiluokkien kannattajille ja lukuisille musiikkiluokkien yhteistyökumppaneille.

Olen todella pahoillani, että asia ”huipentui” tähän kohtaan. Ettei aikoinaan yläkoulun puolella ole ymmärretty (ei ehkä haluttukaan ymmärtää), että me alakoulun opettajat olemme olleet heitä kohtaan avoimin sydämin, oltiin onnessamme heistä, ettei heidän olisi pitänyt taistella meitä vastaan, vaan päinvastoin, liittoutua oppilaitten hyväksi. Olen todella pahoillani, että virastoltakaan ei löytynyt ymmärrystä meidän alakoulun opettajien avoimuutta ja hyväntahtoisuutta kohtaan ja harmittaa vielä enemmän oman rehtorini asettuminen em. taistelujoukkoon.

Usein kuulee, lukee lehdessä siellä täällä, että oltiin riidoissa. Minä en ollut riidassa kenenkään kanssa. Ja voin sanoa samalla jopa alakoulun kollegojeni puolesta, että me olemme kyllä yrittäneet pelastaa, mitä kulloinkin pelastettavissa oli ja puolustaa itseämme, se käsitettiin kylläkin
hyökkäyksenä, mutta todellisuudessa me emme ole koskaan hyökänneet kenenkään kimppuun.

Sääli, että näin kävi. Osaisin nimittäin tämän sotkun sijaan nähdä silmieni edessä, millainen suurkuoro, suurorkesteri ja millaisia kamarimusiikkiryhmiä musiikkiluokilla olisi voinut olla; kuinka tämä olisi tukenut Kuula-opistoa, kuinka oppilaat olisivat voineet nauttia taidoistaan, tehdä matkoja Suomessa ja ulkomailla, osallistua kilpailuihin, olla kaikkien meidän vaasalaisten ilona ja ylpeytenä, jos meitä ylä- ja alakoulua ei olisi erotettu, jos meitä alakoulun opettajia olisi osattu ajatella tarvittaessa kättä ojentavana kumppanina. Sanon vilpittömästi: alakoulunopettajat eivät
koskaan ole halunneet astua kenenkään varpaille.

Sääli, että me käsittelemme tällaisia asioita, että lähtee Ritvan jälkeen - ainakin vähäksi aikaa – Jurikin, sen sijaan, että puhuisimme esimerkiksi musiikkiluokkien kehittämisestä vaikkapa taidekoulun suuntaan. Meillähän olisi päteviä opettajia kehittää musiikinopetuksen rinnalle kuvaamataide- tai kaunokirjallisuuden linjaa. Taikka musiikkilukion perustamisesta. Sääli.

Olen lukenut kommentteja. Kosketti minua muutama kommentti, joissa jotkut entiset oppilaat muistelivat musiikkitunteja, joilla oli kyselty läksyä, ja muutamat teistä olivat pelänneet niitä hetkiä. Pyydän teiltä vilpittömästi anteeksi, jos näin oli. Itsestäni osaan vain sanoa, että olen seurannut aina
tarkkana, onko luokassa arkoja oppilaita, sillä aikoinaan kärsin itsekin pahasta ramppikuumeesta. Näkyi se päältäpäin tai ei minulta aina löytyy myötätuntoa ja sympatiaa jännittäville oppilaille, ja että olen aina yrittänyt parhaani, etteivät muut oppilaat huomaisi, kun näiltä oppilailta kysyn vain
sellaista, missä he taatusti pärjäävät, ja heiltä olen kysellyt vähän harvemminkin. Varoin kuitenkin, etteivät nämä oppilaat lakkaa tekemästä kotitehtäviä, kun heiltä ei koskaan kysytä.

Oli oikein rohkaisevaa nähdä, että lukuun ottamatta äskeistä, muistelette kaikki musiikkiluokkia mielellään. Uskonkin, että meissä Vaasan musiikkiluokkalaisissa, musiikinopettajissa on sielumme sisimmässä jotain yhteistä.

RAKKAAT TUKIJAMME! Tunnen, että ne lähes 700 puoltavaa allekirjoitusta ja lukemattomat kannustavat viestit oikeuttavat ja velvoittavat minut ja meidät haluamaan jatkamista musiikkiluokilla.

Lisäksi

Minusta tuntuu, että viimeiset pari kolme viikkoa ovat julkisuudessakin osoittaneet, ettei tässä ole kyse vain oppilaitten, musiikkiluokkien ja opettajien kohtalosta, vaan myös virkavallan, virkakoneiston alle joutuneesta pienestä ihmisestä; siitä miten hänelle voi käydä, löytyykö
hänen toiminnastaan jotain vikaa tai ei. Mutta tästä tehdään päätöksiä nyt jo muualla kuin opetusvirastossa; ensin Vaasan opetuslautakunnassa. Toivottavasti sen jäsenet päätöstänsä tehdessään kuuntelevat vihdoin myös toista osapuolta, minua ja mielellään myös muita musiikin
opettajia.

KIITÄN KAIKKI A TUKIJOITAMME OPPILAITTEN, MUSIIKKILUOKKIEN, OPETTAJIEN JA PIENTEN IHMISTEN NIMESSÄ.

JURI

"


Vaasan musiikkiluokkien tukijoukot

Jurilta välitetty viesti

2012-04-25 07:47:49

Jurilta on kuultu seuraavan sisältöinen viesti:

"Kiitän sydämestäni kaikkia saamastamme tuesta.
Kirjoitan heti perusteellisemmin kun saan/voin.
Tässä vaiheessa ei voi sen enempää vielä sanoa.

Juri"


Vaasan musiikkiluokkien puolustajat

Adressi luovutettu eteenpäin

2012-04-16 17:08:58

Adressin paperinen versio on luovutettu eteenpäin kahtena kappaleena; Vaasan kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle Håkan Nordmanille sekä kasvatus- ja opetusviraston johtajalle Harry Swanljungille.

Adressissa oli tulostushetkellä 655 nimeä ja paikanpäällä kynällä kirjoitettiin ainakin yksi nimi lisää.

Kiitokset kaikille osallistujille!
Toivomme päättäjille viisautta ja ymmärrystä.


Vaasan musiikkiluokkien kannustajat

nimi ei näy internetissä

2012-04-11 01:54:39

Vaikka valitset ettei nimeäsi näytetä julkisesti internetissä, näkyy se silti paperiversiossa, joka toimitetaan eteenpäin 16.4.

Siinä mielessä molemmat allekirjoitustavat ovat yhtä arvokkaita.
Kiitos tuestasi!


Vaasan musiikkiluokkien tukijat

Paikkakuntalaisille

2012-04-08 02:39:16

Adressin lisäksi kerätään entisiä ja nykyisiä musiikkiluokkalaisia sekä heidän vanhempiaan ja muita tukijoita "laulumielenosoitukseen" Vaasan torille opetusviraston eteen. Tilaisuudessa luovutetaan tämä adressi allekirjoituksineen opetusvirastoon sekä kaupungin valtuustolle.

Jos olet paikkakuntalainen, käy ilmoittautumassa mukaan:
http://vaamuslu.nettilomake.fi


Vaasan musiikkiluokkien tukijat



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…

Facebook
Pitääkö valtion tukea huippu-urheilua?