Aalto-yliopiston kielikeskuksen laajan kielivalikoiman puolesta
Monipuolinen kielivalikoima ja viestinnän opetus säilytettävä Aalto-yliopiston kielikeskuksessa!
Kansainvälisenä tiedeyliopistona profiloituvan Aalto-yliopiston kielikeskus on antanut opiskelijoilleen mahdollisuuden erittäin monipuolisen kielitaidon ja kulttuurintuntemuksen sekä työelämän vuorovaikutus- ja viestintätaitojen hankkimiseen. Nämä ovat tärkeä rekrytointiperuste ja osa nykypäivän ammattitaitoa.
Viime vuonna Aalto-yliopisto kuitenkin poisti kielikeskuksensa tarjonnasta portugalin opetuksen, nyt 2013 italian ja lähitulevaisuudessa japanin. Ensi lukuvuonna pääkaupunkiseudulla ei enää ole mahdollista opiskella japaninkielistä yritysviestintää tai koko Suomessa italiankielistä yritysviestintää. Tällainen kielivalikoiman ja opetuksen supistaminen heikentää Aalto-yliopiston opiskelijoiden kilpailukykyä tulevaisuuden työmarkkinoilla.
Vetoamme yliopiston hallitukseen ja päättäjiin, jotta kielikeskuksen riittävän monipuolinen kieli- ja viestintäopintojen valikoima säilyisi.
Allekirjoita vetoomus ja puolusta mahdollisuuksia opiskella kieliä monipuolisesti jatkossakin!
Vetoomus toimitetaan yliopiston johdolle.
Nimien keräystä jatketaan 20.6.2013 asti.
Vetoomuksen on laatinut kielikeskuksen henkilökunta Otaniemessä ja Töölössä 20.5.2013.
A petition for versatile language and communication teaching at the Aalto University Language Centre!
The Aalto University Language Centre educates its students in language, multicultural interaction and communication, thus providing them with a wide range of skills required in working life.
However, Aalto University has decided to cut down on its language teaching and already removed Portuguese in 2012 and now Italian from its course selection. According to recent decisions, also Japanese is being threatened in the near future. Cutting down on language courses significantly weakens the competitiveness of the Aalto students in the future labour market.
We appeal to the Aalto University management and board to ensure a sufficiently versatile language and communication studies basis together with the related support services.
Please sign the petition and contribute to the build-up of a first-class language and communication centre.
eeva-leena.aittoniemi Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1407 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3498 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
392 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
422 Luotu: 19.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20447 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
118 Luotu: 29.04.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1859 Luotu: 09.05.2022
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1705 Luotu: 22.03.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
53 Luotu: 07.05.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
550 Luotu: 01.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1482 Luotu: 10.12.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11336 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
682 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2505 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1856 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
593 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
18 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
14 Luotu: 08.05.2025