Adressi Centria ammattikorkeakoulu OY:n hallitukselle

Tämä adressi on kannanottona yhteisöpedagogiopintolinjan säilyttämiseksi Raudaskylän kristillisen opiston tiloissa. 15.1.2016 saimme tiedon, että Centria ammattikorkeakoulu Oy:n hallitus kokoontuu tulevana maanantaina (18.1.2016) kello 9:00. Siellä päätetään mm. siitä, keskitetäänkö Centrian yhteisöpedagogikoulutus Kokkolan tiloihin. Perusteluna on mainittu mm. säästötoimenpiteet. 

*** (Muokkaus 18.1.2016: Hallitus ei tietojemme mukaan ole vielä tehnyt päätöstä koulutuslinjan siirtämiseksi) ***

Nuorisoalan koulutusta on järjestetty Raudaskylällä jo vuodesta  1966, jolloin puhuttiin nuoriso-ohjaajan ammatillisesta koulutuksesta. Raudaskylä on hyvä paikka opiskella sen sijainnin vuoksi, koska vieressä oleva Raudaskylän ala-aste ja samassa pihapiirissä toimivat lukio, Nutukka- eli maahanmuuttajalinja ja kymppiluokka sekä erityislinja ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita käytännön oppimisen kannalta, mitä painotetaan paljon yhteisöpedagogikoulutuksessa. Tämän kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelman yhteydessä opiskelijat saavat myös kirkon nuorisotyönohjaajan virkaan kelpoistavia opintoja. Muita vastaavanlaisia koulutusohjelmia ei löydy muualta Suomesta. Raudaskylän yhteisöpedagogiopiskelijat ovat arvostettuja toimijoita työkentällään, yleensä jo pelkkä "opiskelen Rauskilla"-lause herättää työkentällä paljon kunnioitusta ja luottamusta opiskelijoiden ammattitaitoon, minkä loistavat ja kokeneet opettajat ovat meille opiskelijoille omalla panoksellaan antaneet. 

 

Olisi sääli jos koulutus siirrettäisiin valtavat perinteet omaavasta oppimisympäristöstä Kokkolaan. Tämä aiheuttaa monia pelkoja: uudelle paikkakunnalle muuttaminen, uusi oppimisympäristö, sosialisoituminen jne. Puhumattakaan niistä opettajista, joiden työmatka saattaa kasvaa sietämättömäksi. Osa opettajistamme tulee todella kaukaa töihin, joten voidaan olettaa, että osa ammattitaitoisista opettajista eivät välttämättä ole myöskään valmiita tämän kaltaiseen muutokseen työpaikkansa suhteen. Tämä vaikuttaa välittömästi yhteisöpedagogilinjan ammattitaitoiseen opettamiseen, jos osakin näistä jo kokeneista ja pätevistä opettajista päättää uransa tämän muutoksen myötä. 

 

Pysyminen Raudaskylällä palvelisi jo Ylivieskaan tai sen lähettyville muuttaneita uusia ja tulevia yhteisöpedagogiopiskelijoita läheisen sijaintinsa ja miellyttävän ympäristönsä vuoksi. Ylivieska on kasvava kaupunki, ja se tuottaa opiskelijoille asuntopalveluita erityisesti opiskelijoille sopivin ehdoin. Tänä vuonna aloittanut yhteisöpedagogilinja on ennätyksellisen suuri, meitä on 31 opiskelijaa, joista ennätyksellisesti 19 opiskelijaa ovat miehiä. Lisäksi hajonta on poikkeuksellisen suurta, koska Raudaskylän opisto on vetänyt opiskelijoita aina Helsingistä Kemiin asti. Voidaan siis puhua, että tällä hetkellä yhteisöpedagogilinjamme on suosittu kautta maan, ja sen sijainti on houkutteleva, katsoipa sitä sitten mistä päin Suomea tahansa. Puhumattakaan jo aiemmista opiskelijoista.

 

Asuminen mahdollistetaan tällä hetkellä mm. opiskelija-asunnoin, sekä ensimmäisen vuoden opiskelijoille on mahdollista majoittautua aluksi Raudaskylän opiston järjestämään ja ylläpitämään asuntolaan. Kokkolassa ei ole kampuksen yhteydessä opiskelijoille tarkoitettua erillistä asuntolaa. Lisäksi jos vertaa Ylivieskan vuokra-asuntojen hintoja Kokkolan Tankkarin samanlaisten opiskelija-asuntojen vuokriin, ovat hinnat paljon edullisimpia opiskelijoille Ylivieskassa.  

 

http://www.tankkari.fi/asunnon-hakijalle/vuokrat

http://www.ylivieskanvuokraasunnot.fi/sivu/opiskelija-asunnot

 

Haluamme, että opintolinjamme pysyy Raudaskylällä. Vetoamme teihin päättäjiin ja tämän adressin lukijoihin edellä mainittujen asioiden pohjalta. Toivomme teitä kaikkia lukijoita allekirjoittamaan ja samalla auttamaan meitä kaikkia Raudaskylällä opiskelevia ja opettavia ihmisiä.

 

 

 


Mikko Kortelainen    Ota yhteyttä adressin tekijään