Adressi Satumetsän päiväkodin säilyttämiseksi

Kunnanjohtajan talousarvio- ja talouden sopeuttamisohjelmaesityksessä tullaan esittämään useita muutoksia Maskun kunnan varhaiskasvatus- ja perusopetuspalveluiden palveluverkkoon. Esityksessä muun muassa ehdotetaan, että Satumetsän päiväkodin toiminnot siirrettäisiin Tammenahjon koulurakennukseen syksyllä 2026.

Satumetsän päiväkoti on tarjonnut pienen kodinomaisen ympäristön, jossa jokainen lapsi tulee kohdatuksi yksilönä ja jokaisen lapsen tarpeet pystytään huomioimaan yksilöllisesti. Päiväkodin pieni koko mahdollistaa myös sen, että päiväkodin varhaiskasvattajat ovat lapsille tuttuja ryhmärajoista riippumatta. Mikäli Satumetsän päiväkoti liitetään osaksi suurempaa kokonaisuutta, ei sen nykyistä kodinomaista ja yksilöllistä toimintatapaa enää ole mahdollista toteuttaa samalla tavalla.

Päiväkodin keskeinen sijainti mahdollistaa perheille sujuvan arkiliikunnan ja tekee päiväkodista helposti tavoitettavan osan arkea. Arkiliikunta on tärkeä osa lasten ja perheiden hyvinvointia. Kun päiväkoti sijaitsee lähellä kotia, liikkuminen tapahtuu usein kävellen tai pyörällä. Tämä edistää lasten fyysistä terveyttä, vahvistaa motorisia taitoja ja tukee aktiivista elämäntapaa jo varhaisista vuosista alkaen. Erityisesti perheille, joilla ei ole autoa käytössä, lähellä sijaitseva päiväkoti on elintärkeä. Päiväkodin siirtyminen pois keskeiseltä sijainnilta heikentää myös varhaiskasvatuksen yhdenvertaista saavutettavuutta ja voi johtaa eriarvoisuuteen varhaiskasvatuspalveluiden käytössä.

Kesällä 2024 Satumetsän päiväkodin piha-alueelle tehtiin merkittävä remontti, joka paransi lasten ulkoiluympäristöä ja turvallisuutta. Tämä investointi osoittaa kunnan sitoutumista päiväkodin toiminnan kehittämiseen ja sen säilyttämiseen osana paikallista palveluverkkoa. On ristiriitaista, että juuri kun päiväkodin tiloihin on panostettu, esitetään sen toiminnan siirtämistä pois nykyisestä sijainnista.

Päiväkodin lakkauttaminen heikentäisi alueen perheiden palveluita ja lasten mahdollisuuksia saada laadukasta varhaiskasvatusta tutussa ympäristössä. Päiväkodin siirto voi heikentää Maskun kunnan houkuttelevuutta lapsiperheiden silmissä, sillä saavutettavat ja laadukkaat varhaiskasvatuspalvelut ovat keskeinen tekijä perheiden asuinpaikan valinnassa.

Me toivomme, että päättäjät kuulevat huolemme ja tekevät päätöksen, joka tukee lasten parasta.

Me allekirjoittaneet vaadimme, ettei Satumetsän päiväkotia siirretä Tammenahjon koulurakennukseen syksystä 2026 alkaen. Haluamme, että Masku osoittaa olevansa lapsi- ja perhemyönteinen kunta, jossa lapsilla on mahdollisuus kasvaa turvallisessa ja tutussa ympäristössä, tuttujen aikuisten tukemana.


Satumetsän päiväkodin vanhempaintoimikunta    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn sen, että Satumetsän päiväkodin vanhempaintoimikunta näkee kaikki tällä lomakkeella antamani tiedot.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Annan suostumukseni siihen, että tällä lomakkeella antamiani tietoja käsitellään seuraavissa tarkoituksissa:




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…