AVUSTAJAKOIRA tasavertaiseksi näkövammaisen opaskoiran kanssa
AVUSTAJAKOIRA NIMENSÄ MUKAISESTI AVUSTAA LIIKUNTAESTEISTÄ HENKILÖÄ PÄIVITTÄISISSÄ TOIMISSA. OPASKOIRA AVUSTAA NÖKÖVAMMAISTA TÄMÄN LIIKKUESSA LÄHINNÄ KODIN ULKOPUOLELLA.
OPASKOIRAT OVAT OLLEET VALTION KUSTANTAMIA NÄKÖVAMMAISILLE.
AVUSTAJAKOIRA ON RAY, MUSTI JA MIRRI YM. YKSITTÄISTEN VAPAAEHTOISTUKIJOIDEN AVULLA RAHOITETTUJA. LIIKUNTAESTEISET JONOTTAVAT AVUSTAJAKOIRAA JOPA 10 VUOTTA. KOIRA MAHDOLLISTAISI MONELLE PÄÄSYN POIS KODIN ULKOPUOLELLE. KOIRA AVUSTAA HYVIN MONISSA PÄIVITTÄISTOIMISSA MYÖS KOTONA.
MOLEMMAT RYHMÄT TARVITSEVAT KOIRANSA, MIKSI TOINEN VAMMAISRYHMÄT VOI OLLA ERIARVOISESSA ASEMASSA SUOMESSA?
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. 615 |
| Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa.
Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman?
Muita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.