Bluesministeriä ja Kantritohtoria ei saa lopettaa
Tiedotteessaan (12.12.2022) Yle kertoi typistävänsä rakastetut roots-musiikin erikoisohjelmat, Bluesministerin ja Kantritohtorin viikottaisista lähetyksistä kesätuotannoiksi.
Samalla Yle kertoi lopettavansa monia muitakin ohjelmia. Tiedotteen mukaan toimitetut erikoisohjelmat korvataan toivemusiikilla ja suorilla lähetyksillä. Ideana näyttäisi olevan virtaviivaistaa ohjelmavirtaa kaupallisen radion suuntaan.
Bluesministeri ja Kantritohtori ovat kokoaan suurempia musiikin erikoisohjelmia, joilla on uskollinen kuulijakunta ja iso merkitys monessakin mielessä.
Toimittaja Esa Kuloniemellä ja Teppo Nättilällä on vuosikymmeniä karttunut syvä ymmärrys roots-musiikista, sen uusista tuulista ja villistä historiasta. Näin mittavasta kulttuuripääomasta ei kannata luopua heppoisin perustein.
Ohjelmat, varsinkin Bluesministeri, on lisännyt merkittävästi suomalaisten ymmärrystä ja tietoisuutta afroamerikkalaisesta kulttuurista ja sen julmasta historiasta. Samalla moni löytänyt juurimusiikin autuuden ja syvän tenhon.
Tuotantokustannuksiin nähden Bluesministerillä ja Kantritohtorilla on myös suuri vaikutus kotimaisen juurimusiikin kenttään. Suomalainen roots-musiikki ei soi muualla Ylen kanavilla, eikä liioin muillakaan radiokanavilla, Roll FM:ää lukuun ottamatta.
Päätöksellään Yle osoittaa suhtautuvansa julkisen palvelun tehtävään yhä enemmän kaupallisen radiokanavan lailla. Suoratoistopalvelujen aikakautena toivemusiikista ei ole pulaa. Pula on ammattitaidolla ja rakkaudesta lajiin toimitetuista erikoisohjelmista.
Pyydämme Yleä harkitsemaan uudelleen ohjelmien kohtaloa. Vetoamme Ylen toimintaperiaatteeseen: julkisen palvelun tulee tukea monipuolista kulttuuritarjontaa.
Bluesministeriä ja Kantritohtoria ei saa lopettaa.
Antti Karkiainen
Hannu Nurmio
Karri Miettinen
Erja Lyytinen
Jyrki Jantunen
Kaija Kärkinen
Maiju Lasola
Raoul Björkenheim
Esa Pulliainen
Jussi Kinnunen
Antti Karkiainen Ota yhteyttä adressin tekijään
| Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin. |
| Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Maantien 468 peruskorjaus
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
1957 Luotu: 17.10.2025
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
1996 Luotu: 15.10.2025
Konneveden terveysasema on säilytettävä!
569 Luotu: 22.10.2025
Kaltialan virkarikoksesta on suoritettava kattava esitutkinta
401 Luotu: 19.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
1612 Luotu: 11.10.2025
Adressi Pyynikin vanhojen mäntyjen puolesta – Älkää kaatako historiaa!
316 Luotu: 22.10.2025
Juankosken Iivolan palvelukeskuksen asukaspaikkojen säilyttäminen
937 Luotu: 13.10.2025
Korpilahdelle sote-palvelupiste
248 Luotu: 23.10.2025
Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena
677 Luotu: 15.10.2025
VETOOMUS Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden palauttamiseksi / PETITION för återupprättandet av god grannsämja / ОБРАЩЕНИЕ о восстановлении добрососедских отношений / PETITION for restoring good
2736 Luotu: 05.10.2025
Tikkakosken terveysaseman lakkauttaminen
641 Luotu: 14.10.2025
Kuusankosken uimahallin säilyttäminen
160 Luotu: 21.10.2025
Vastusta Ääneniemen ranta-alueen vireillä olevaa kaavaa (Äänekoski)
317 Luotu: 05.10.2025
ADRESSI Ympäristölupa tai 3 km suojaetäisyys Kiuruveden tuulivoimaloille
118 Luotu: 20.10.2025
Adressi Satumetsän päiväkodin säilyttämiseksi
100 Luotu: 20.10.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
6462 Luotu: 22.09.2025
Shiroi Senshi Yamato suomeksi
580 Luotu: 12.03.2023
PERUTAAN LEIKKAUKSET KAIKISTA KÖYHIMMILLE – NÄPIT IRTI TOIMEENTULOTUESTA
4446 Luotu: 22.09.2025
Kivijärven hoivayksikkö Hopearannan sulkemisen vastustaminen
356 Luotu: 15.10.2025
Yle Radio 1 muutokset peruttava
124 Luotu: 14.10.2025