Matti Virmasen erottava urheilutoimenjohtajan tehtävästä
Matti Virmanen ei ole oikea henkilö vastaamaan Jokerien urheilutoimenjohtajan virasta. Tämän kauden fiaskon johdosta vaadimme urheilutoimenjohtajaksi osaavaa henkilöä, joka palauttaa Jokerien taidot ja kyvyt omalle tasolleen. Tulosten perusteella Matti Virmanen ei ole tarpeeksi kyvykäs tekemään työtänsä sillä tasolla, jota häneltä vaaditaan työssä.
Jokerien talous edellyttää menestymistä ja tästä syystä Matti Virmanen on osaltaan vaikuttanut heikkoon tulokseen. Ammattiurheilu on liiketoimintaa, jonka johdosta Virmasen toiminta heikentää tulosta ja heikentää Jokerien markkina-arvoa maksavan yleisön silmissä.
Toivottavasti adressi tuottaa riittävän määrän allekirjoituksia, jotta Jokerien arvo saadaan palautettua omalle paikalleen ja Poika palaa kotiin kaudella 2010-11.
Sami Loikkanen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |