Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!
Kommentoitu viesti
Vieras |
#3786 Tarja Halonen suosittelee kirkkoa02.03.2013 14:51Virasta luopumisen jälkeen Tarja Halonen hoiti samana päivänä kaksi asiaa: hän liittyi takaisin Sdp:hen ja takaisin kirkkoon. Puolueesta hän oli eronnut tultuaan presidentiksi, kirkosta 1970-luvulla naispappeuskiistan ja kirkon homokantojen suututtamana. "Myönnän, ettei kirkosta lähteminen ollut kestävä ratkaisu. Pois voi lähteä vain kerran, vaikuttaminen on kestävämpää." Halonen olisi palannut kirkkoon jo kauan sitten, mutta presidenttiehdokkuus sotki suunnitelmat. Jos ehdokas olisi liittynyt kirkkoon, sitä olisi pidetty suosion kalasteluna. Eikä presidentti voi liittyä mihinkään, sillä hän ei ole pelkästään ihminen vaan myös instituutio. Kirkkoon kuulumattomuutta käytettiin poliittisessa pelissä Halosta vastaan. "Yleisradiossa kerrottiin varmana tietona, että olisin muka vakaumuksellinen ateisti, eikä sitä ole koskaan pyydetty anteeksi. Se loukkasi sekä minua että uskonnonvapautta, mutta mitäpä siitä, päästiinpäs taas sanomaan, että akka on käärmeissään." Niin, julkisten tietojen mukaan maan presidentti oli ateisti ja lesbo. "Ja kommunisti! Minusta on ihan hyvä, että suomalaisessa politiikassa on tunnetta mukana, mutta ei se saisi ihan överiksi mennä." Halonen toivoo, että uudistajatkin jaksaisivat pysyä kirkossa. "En pidä eroamista hyvänä ratkaisuna, jos muuten tuntee kirkon omaksi yhteisökseen. Meillä Suomessa on vielä edessä se tilanne, jossa kirkkoon kuuluvat vain ne, jotka haluavat kuulua kirkkoon. Moni on siellä yhä vain tavan vuoksi." Oman päätöksensä Halonen puntaroi perusteellisesti. "Jos meinaa kristitty olla, luterilainen kirkko oli minulle vallitsevista vaihtoehdoista paras, varsinkin naispappeuden kannalta. Ja minä tunnen itseni kristityksi." Haloselle kristillisyys on ennen kaikkea sisäinen tunne. "Minusta vain tuntuu, että se mitä meillä on tässä ja nyt, ei ole kaikki mitä on." Raamattu on Haloselle kokoelma historiallisia kirjoituksia, joista monet ovat lukemisen arvoisia. "Tärkeä ajatus minulle on ihmisten tasa-arvoisuus – että ei ole kreikkalaisia ja juutalaisia, on vain ihmisiä." "Raamattu muistuttaa myös, että olemme vain yksi lenkki sukupolvien pitkässä ketjussa." "Mutta kaikkein läheisin asia minulle on kuitenkin Jeesuksen Vuorisaarna: kaikki mikä on laillista, ei ole oikein." http://www.hs.fi/kuukausiliite/Tarja+Halonen+suosittelee+kirkkoa/a1362105321778 |
Vastaukset
Juhani Starczewski |
#3788 Re: Tarja Halonen suosittelee kirkkoa2013-03-02 16:11:29 |
Juhani Starczewski |
#3791 Re: Tarja Halonen suosittelee kirkkoa2013-03-03 00:01:41#3786: - Tarja Halonen suosittelee kirkkoa Raamattu on Haloselle kokoelma historiallisia kirjoituksia, joista monet ovat lukemisen arvoisia. Halonen ei ole oikein ymmärtänyt Galatalaiskirjeen kohtaa, vaan on tulkinnut tasa-armon - sama armo - tasa-arvoksi ja että Aabrahamin usko olisi jotain muuta kuin esimerkiksi 1 Pietari 3 luku antaa ymmärtää. Halonen on irrottanut yhden jakeen väärin kokonaisuudesta, jolla asia pitää tulkita! Galatalaiset 3: 1 Pietari 3: |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46442 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
876 Luotu: 17.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
819 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
685 Luotu: 26.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2429 Luotu: 22.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10942 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
423 Luotu: 30.06.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
281 Luotu: 25.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
273 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
311 Luotu: 01.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
374 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
228 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
251 Luotu: 03.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
197 Luotu: 21.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1906 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
184 Luotu: 16.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
162 Luotu: 10.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
136 Luotu: 22.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
135 Luotu: 10.07.2025