Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#5645 Re:02.04.2013 17:17En kihise. Olen maltillinen luonteeltani ja hyvä, jos sinulla ei ole kiire mihinkään. Mielipide. Niin siinä on aika vahva asia. Siis Suomi on mielipide vapaa maa, mutta silti Suomessa on mielipide vankeja. (siis esimerkiksi aseista kieltäytyjät) Kyllä ihmis-oikeudet ovat lakiasioita ja tiedostan sen varsin hyvin. Sanoin vain ehdottaakseni tuon tyhmän, mutta olet siinä asiassa fiksu. Siis EN ole hitaampi siinä missä sinäkään älyllisesti (uskon näin), mutta minulla on hieman erilaiset arvomaailmat kuin sinulla. Se tästä keskustelusta tekeekin mielenkiintoisen. Huomasin jo senkin, että olet hieman turhautunut.
Miksi en siis kannata homoavioliittoja? Se sotii omaa moraalista käsitystäni vastaan. Minä olen kasvanut ympäristössä, jossa olen saanut moraaliset käsitykseni ja voitko moittia siitä? Tuskin voit. Et nyt voi kiistää, että tuo asia pitää korjata. Asia on jossain syvällä aivoissani.Lisäksi olen kristitty.
En siis MYÖSKÄÄN siltä pohjalta kannata asiaa.
Tuota homo (tapojen vastainen) moraalikäsitys tulee itsestäni. Siihen ei voi vaikuttaa kukaan muu, kuin minä itse.
Myönnän, että aluksi piikittelin sinua, mutta olet sen verran viisas ette siihen rupea. Toisaalta on myös hankalaa perustella asiaa vastaan tiedän/myönnän sen, sillä et halua mitään USKONTOON viittaavaa.
Ollaanko pikkuhiljaa samalla aaltopituudella? |
Vastaukset
urpot ohoi ! |
#5652 Re: Re:2013-04-02 17:32:10Kyllä samalla aaltopituudella ollaan, uskoisin näin siis tämän kehittävän ja järkevät keskustelunvaihdon pohjalta. Ainoa asia mikä tässä sotii on nimenomaisesti se että ihmisoikeudet ei ole kenenkään henkilökohtaisen mielipiteen mukaan muokattavissa. Homoseksuaaleilla on oltava samanlainen juridistinen oikeus avioon kuin kaikilla muillakin. Kysehän tässä lakialoitteessa on pelkästään juridiikasta- kun nykyisellään homoparit "siunataan" rekisteröidyllä parisuhteella, missä on samat velvoitteet kuin aviossa muttei samat oikeudet. Eli käytännössä maailma ei muuttuisi lakilisäyksestä mihinkään kenenkään muun osalta kuin näiden homoparejen jotka avioon menisivät. Se ei olisi siis keltään pois ja tämähän ei ole mielipide vaan fakta. Ymmärrän täysin perustelusi ja elämänkatsomuksesi, sen verran itse kirkkoihin/uskontoihin kuulumattomana tajuan että esimerkiksi kristityt eivät pääosin halua homoseksuaaleja siunattavaksi kirkkoon- mutta sekin on sellainen seikka mikä minun mielestäni olisi kunkin seurakunnan papin päätös tehdä, ei yleisön, ryhmän tai henkilön, vaan papin. Onhan homoseksuaaleja pappejakin jo kirkoissa, joten miksi sellainen pappi ei oman seurakuntansa homoseksuaaliparia saisi siunata? Toisaalta, kirkosta kun lähdetään keskustelemaan, mennään minun osaltani niin vieraille vesille etten homojen oikeutta papin aamenelle ole ajamassa ihan jo pelkästään sen vuoksi etten tietäisi mistä puhun, mutta laillisesti samoja oikeuksia kaikille olen vaalimassa, niin kuin muutkin kyseisen kansalaisaloitteen allekirjoittaneet. Kirkolla siis mielipiteensä ja valtiolla lait. Kirkkoa ja uskontoa ei siis ole tarkoitusta häpäistä tai muutosta itsessään sinne kirkkoon tuoda. Vaan ihan vain tasa-arvo muutosta Suomen lakiin, nämä kaksi ovat kovin eri asiaa. Tietysti se olisi hienoa jos kristityt osaisivat hyväksyä homot, itse oman kasvatukseni puolesta en voi ymmärtää miksi seksuaalisen suuntautumisen vuoksi syrjitään- mutta mulle riittäisi täysin se lakimuutos, virallinen puoli. Kirkollinen puoli voi kehittyä ajan mukana tai olla kehittymättä. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42320 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10318 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1006 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
651 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
570 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
128 Luotu: 16.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
645 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
101 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
87 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
54 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
802 Luotu: 21.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1697 Luotu: 01.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20798 Luotu: 20.03.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
34 Luotu: 18.06.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1142 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2756 Luotu: 08.04.2024
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
167 Luotu: 30.05.2025