Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Niina Saxlund |
#6796 Sairasta on vain PELKO06.04.2013 10:10Uskonnollisuus/spirituaalisuus ei mitenkään sulje pois homoliittoja! Moni spirituaalinen ihminen kokee esim että ihmisessä on kaksi puolta, maskuliininen ja feminiininen, sisällään olevien voimien miehisen ja naisisen. Toisekseen moni ihminen uskoo myös sielun uudelleensyntymiseen eri kehoissa, välillä miehenä ja välillä naisena. Ja nämä entiset elämät vaikuttavat jälleensyntymiseemme ja omaan "karmaamme". Siksi esim tällaiseen elämänkatsomukseen nojaava ihminen pitää miestä ja naista ihan samanlaisena ja tasa-arvoisena. Uskonto on kuitenkin eri asia kuin henkisyys ja spirituaalisuus. Uskonto on sokeaa uskoa joka perustuu vain muiden opetuksiin ja uskomuksiin, spirituaalisuus on omakohtaista KOKEMUSTA ja, filosofiaa ja näkemistä suoraan ja välittömästi. Haluatteko te pimittää lapsiltanne kaiken sen tiedon PELON vallassa että "kahden sukupuoleltaan samanlaisen välinen suhde ei ole samanarvoinen kuin kahden heteroseksuaalin". Toiset ihmiset saattavat jopa kokea sisällään asuvan naisen vaikka onkin miehen kehossa ja toiste päin. Koska tällaisissa keskusteluissa aina huomaa niitä idiootteja huutelijoita jotka rupeavat henkilökohtaisesti solvaamaan ja epäilemään kirjoittajan taustamotiiveja, voin kertoa. Olen heteroseksuaalisessa suhteessa miehen kanssa. Mutta koen syvää myötätuntoa heitä kohtaan jotka kaipaavat keskellä tätä hulluutta jonkinlaista tasa-arvoa. |
Vastaukset
veritas |
#6924 Re: Sairasta on vain PELKO2013-04-06 14:22:32#6796: Niina Saxlund - Sairasta on vain PELKO Niina, et ilmeisesti tunne Jeesusta omakohtaisesti kommentistasi päätellen. Minulla on 27 v. KOKEMUS siitä että Hän on todellinen Persoona. Olen kokenut kuinka Hän on puhunut minulle sisäisesti, tai puhunut minun kauttani muille. Enkä väitä että kokemukseni olisi mitenkään ainutlaatuinen, muutkin Jeesukseen uskovat ovat kokeneet samaa. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi että henkien maailmassa myös petokset ovat mahdollisia? Sinulle voidaan valehdella sillä Raamattu varoittaa että paholainen teeskentelee olevansa valkeuden enkeli : 2.Korinttolaiskirje 11.luku, jae 14: "Eikä ihme; sillä itse saa.tana tekeytyy valkeuden enkeliksi." Jälleensyntyminen ei ole totta, sillä me kaikki menemme tuomiolle Jumalan eteen. Näin vakuuttaa Hebrealaiskirjeen 9.luvun jae 27: "Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio." |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2034 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1027 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18200 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
456 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1960 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
674 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1321 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
115 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6421 Luotu: 29.11.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
764 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
700 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024