Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Signal |
#16273 Re:26.06.2013 11:21Totta puhut Tellervo, mutta kaikella on aikansa. Meidän ei tule pelätä, vapautuksemme aika on lähellä. Tämä nykytilanne on jo kerrottu Raamatussa, kaikki menee Jumalan suunnitelmien mukaan, me saamme vain kiittää ja ylistää. Nyt on pimeän ja valon lapsien erottelun aika, on "seolonnan" aika, ettei yksikään valita tuomiolla, että hän ei tiennyt. Harmaata aluetta ei ole. Luk.22:31 Simon, Simon, katso, s..tana on tavoitellut teitä valtaansa, seuloakseen teitä niinkuin nisuja; Dan. 11:35 Ja taidollisista jotkut kompastuvat, että heidän joukkonsa koeteltaisiin, seulottaisiin ja puhdistettaisiin lopun ajaksi, sillä vielä kestää, ennenkuin määräaika on. Jes.30:28 Hänen hengityksensä on kuin virta, joka tulvii ja ulottuu kaulaan asti; seuloo kansakuntia turmion seulassa ja panee eksyttäväiset suitset kansojen suupieliin. Aam.9:9 Sillä katso, minä käsken seuloa Israelin heimoa kaikkien kansain seassa, niinkuin seulalla seulotaan: ei jyvääkään putoa maahan. Nyt seulotaan Suomessa, luste kypsyy ennen viljaa, mutta sadonkorjuu on kuitenkin yhtäaikaa. Antaa ymmärtämättömien ihmisten ivata, olkoot muka tietävinään sokeudessaan. Tosiasia kuitenkin on, että pian Herra laittaa Suomessa asiat kuntoon. Hän itse puuttuu voimallisesti asioiden kulkuun. "Minä olen nähnyt kansani kurjuuden Suomessa ja kuullut heidän huutonsa sortajainsa tähden; niin, minä tiedän heidän tuskansa." Kun Herra kirkastaa Suomessa itsensä, se tulee olemaan valtava järkytys, myös suurelle osalle meidän papistoa ja vapaiden suuntien väärässä hengessä oleville ns.evangelistoille. Herra tulee siirtämään jokaisen luopiojulistajan ja rahankerääjän pois tehtävistä... Mutta Suomen kirkkosalit vielä täyttyvät ääriään myöten suomalaisten Jumalan Sanan nälästä. |
Vastaukset
Megafon |
#16278 Re: Re:2013-06-26 13:33:21#16273: Signal - Re: Totta puhut Tellervo, mutta kaikella on aikansa.
Totta; Tellervon hourinnan aika oli joskus 1800-luvulla. Tervetuloa vain nykyaikaan siellä Ruotsin syrjäkylillä. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10261 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40919 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
910 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
617 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
558 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
637 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
119 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
94 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
82 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
52 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
815 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
797 Luotu: 21.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20789 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2753 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025