Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
vieras |
#19175 Re: Re:19.08.2013 11:20#19166: - Re: Varmasti ovat, mutta siviiliavioliittolainsäädäntöön heillä ei ole nokan koputtamista, koska siitä päättää eduskunta. Raamattu ei liity lainsäädäntöön mitenkään. Eikä Suomessa homot kuulu avioliittolaisäädäntöön mitenkään. Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto, kun se on juuri meitä varten ja meille tarkoitettu. Kaikki muut ihmiset pitäkööt omat lansäädäntönsä. Muistakaa tulevissa vaaleissa äänestää eduskuntaan järkeviä naisia ja miehiä, jotka ymmätävät naisen ja miehen aseman ja erilaisuuden perheissämme ja yhteiskunnassamme. |
Vastaukset
vieras Vieras |
#19177 Re: Re: Re:2013-08-19 11:39:36
Erikoista, että määrittelet Suomen seksuaalivähemmistöt muiksi kuin "meiksi". Kyllä he ovat Suomen täysivaltaisia kansalaisia siinä missä "mekin". Avioliittolaisäädännön uudistamiseen tähtäävä kansalaisaloite tulee eduskunnan käsittelyyn jo tällä vaalikaudella, joten seuraaviin vaaleihin liittyvä kehotuksesi on turha. "Kaikki muut ihmiset pitäkööt omat lansäädäntönsä." Suomen lainsäädäntö koskee kaikkia Suomessa oleskelevia ja asuvia, vaikka Päivi Räsänen muuta väittäisi.
|
että kumpi pahempi/parempi |
#19185 Re: Re: Re:2013-08-19 13:00:44Minä taas odottelen että järkevät miehet ja naiset menevät naimisiin kerran jos lainkaan ettei koko ajan tarttis näpertää eropapereita, nimimuutoksia, lasten isien exeltaulukkoa jne........... Tiiänpä muuten monta homo/lesbopariskuntaa jotka ovat kasvattaneet kunnialla lapset yhdessä kehdosta hautaan. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10287 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
41861 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
955 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
633 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
563 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
641 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
127 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
100 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
84 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
54 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Lastenosteopatian puolesta
798 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20793 Luotu: 20.03.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1142 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2755 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2080 Luotu: 22.03.2025