Köyhyysloukussa olevien sekä muiden sinuun pettyneiden adressi
Kommentoitu viesti
S.a.a.t.a.n.a.n vihainen kansalainen. |
#23 Kansanedustajan ja ministerien erottamisoikeus kansalle.31.05.2011 12:20Tämähän on kaikkien tiedossa että lain mukaan kansanedustajaa ei voi erottaa koska kansalaiset ovat äänestäneet sen eduskuntaan mutta silloin pitäisi kans ottaa vastuuta siitä miten oman maan kansalaisten asioista tekee päätöksiä, eikä niin että kunhan rahaa tulee tilille niin ei tarvis ajatella mitään muuta. Kansalaisille on pakko antaa oikeus myös erottaa henkilö joka ajaa asiat päin kaaosta, myöskin laki uudistuksia on pakko alkaa tekemään että jyrki käteisen tapaset lompakko miehet ei sinne pääse tekemään tuhojaan ja pistä koko maan taloutta retuperälle. Muutenki kultalusikka suussa syntynyttä porukkaa eduskunta täynnä niin niillä ei ole yhtään minkäänlaista ymmärrystä oikeasta elämästä ja köyhän elämästä. |
Vastaukset
Realismia kehiin. |
#24 Re: Kansanedustajan ja ministerien erottamisoikeus kansalle.2011-05-31 19:49:32Siis C'moon, vaaleista ei ole kunnolla kuukautta aikaa ja jengi valittaa joka paikassa ihan ihan kybällä. Saatiin vaaleissa juuri sellainen eduskunta kuin äänestettiin, ja suurin puole vetää hallitusneuvotteluita, joissa mukana on myös Vasemmisto"köyhän asialla"liitto. Toistan saman kuin aiemmassakin kommentissani, lähes kaikkien kansainvälisten mittareiden mukaan Suomi on yksi vauraimmista ja hyvivoivimmista maista. Oikeaa kurjuutta näkee jossain ihana muualla. Ja edellä mainittu lause ei tarkoittanut sitä, etteikö myös Suomessa olisi köyhiä ja huonosti voivia ihmisiä. Mutta ei tämä maa ja sen päättäjät nyt ihan hanurista voi olla kun maailman talouskärjessä porskutellaan... Toki ainahan sitä paremmminkin voisi mennä. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45622 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10627 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1756 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1465 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
827 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
336 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
248 Luotu: 18.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2285 Luotu: 22.03.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
220 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
209 Luotu: 13.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
187 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
177 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20885 Luotu: 20.03.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
159 Luotu: 01.07.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
120 Luotu: 18.06.2025