Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Huoli kasvaa. |
#30604 HIV tutkimus tuloksia THL tutkimus.06.03.2014 08:20Taustaa. HIV yhä kansantauti homomiehillä - ehkäisy tarvitsisi uusia otteita HIV-tartuntoja raportoidaan Suomessa vuosittain 150–200 tapausta, joista suurin osa on saatu seksivälitteisesti. Ennaltaehkäisyn olisikin nojauduttava vahvasti seksuaaliterveysteemoihin. Pitkään on ajateltu, että HIV ja seksitaudit pysyvät kurissa kun huolehditaan, että nuorilla on riittävät tiedot seksistä, seksitautiriskeistä ja käytössä välineet ehkäisyyn. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen. HIV-infektion riski jakautuu väestössä epätasaisesti ja yleisväestön tartunnan riski on todellisuudessa hyvin vähäinen. Sen sijaan usealla vähemmistöön kuuluvalla väestöryhmällä on muita korkeampi riski saada tartunta. HIV-infektio on krooninen tauti Erityisesti homomiesten – tai laajemmin miestenvälistä seksiä harjoittavien miesten eli MSM-miesten – keskuudessa HIV on suoranainen kansantauti. Tämän vahvistavat useat viime vuosien tutkimukset, joissa on todettu HIV-infektion yhä olevan koko Euroopassa, myös Suomessa, MSM-ryhmässä yleinen (ks. taulukko). Suomessa eri tutkimukset osoittavat, että esiintyvyys on 2–4 % MSM-ryhmässä. Euroopassa uusien tapausten määrä tässä ryhmässä on pikemminkin kasvussa kuin laskussa ja tartunnan yleisyys monessa maassa lähentelee tai ylittää 10 %. Euroopassa epidemian alkuaikoina ennen kuin taudista edes tiedettiin mitään, HIV-infektio pääsi leviämään laajasti MSM-ryhmään kymmeniä vuosia kestävän oireettomuutensa ja peräaukkoyhdyntään liittyvän korkeamman tartuttavuutensa takia. Koska infektio on krooninen ja sen hoito on nykyään onneksi erinomaista, esiintyvyys homomiesten keskuudessa tulee pysymään korkeana vuosikymmenien ajan. http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi//organisaatio/rakenne/yksikot/seli/verkostokirje/2012/hiv_homomiehilla Miksi tästä pitää nyt puhua? Koska vastuunkantajien/päättäjien/kansanedustajien/lakivaliokunnan pitää tietää mihin ovat lakia väsäämässä ja sen mahdollisista seuraamuksista. Euroopassa hiv on lähtenyt kasvuun ja sitä ei varmaan haluta Suomessa kannustaa millään muotoa. Lasten etu ja heidän oikeus isään ja äitiin ovat aina etusijalla kun puhutaan lasten ulkoisesta adoptoinnista. Lasten oikeudet poljetaan monesti näissä tilanteissa maton alle. Tahdon homo- ja lesboliitojen kampanjoinnissa lasten etua ei ole otettu lasten suojelullisesta näkökohdasta. Monet homot ovat sivuuttaneet lasten edun kokonaan ja se huollestuttaa suuresti myös päättäjiä ja suomalaisia isiä ja äitejä ja ennen kaikkea itse lapset siitä ovat erittäin huolissaan. EI HOMOLIITOILLE, EI ULKOISELLE ADOPTOINNILLE HOMOLIITTOIHIN. Ruotsissa eivät ole antaneet yhtään lasta homoliittohin. Siis ei yhtään lasta. Se on lasten etu tekoina. Tämä ei ole vihapuhetta ketään vastaan vaan keskutelun avaus todellisista, tutkitusta HIV leviämisestä ja mitä se vaikuttaa myös myöhemmin. Lasten suojelun unohtamisesta tahdon kampanjoinnissa. Ei ole rehellistä kertoa puolitotuuksia. Äänestäjät tarvitsevat rehellisen tiedon siitä mitä laki aloite kokonaisuudessaan pitää sisällään. Lasten etu on tärkeämpi, kuin aikuisten halut. Seuraamuksia tulee verrata Euroopan muiden maiden kehitykseen tässä asiassa. Huoli HIV leviämisestä entistä nuorempiin/lapsiin on valtava. Tällainen huoli pitää aiheuttaa korjaavia toimenpiteitä myös kansanedustajissa ja päättäjissä. |
Vastaukset
Vieras |
#30606 Re: HIV tutkimus tuloksia THL tutkimus.2014-03-06 08:27:09 |
Vieras |
#30609 Re: HIV tutkimus tuloksia THL tutkimus.2014-03-06 08:47:32#30604: Huoli kasvaa. - HIV tutkimus tuloksia THL tutkimus.
Olet oikeassa. Venäjällähän on karmea HIV-tilanne, mikä johtuu juuri Venäjän homoavioliitoista.
|
Vieras |
#30622 Re: HIV tutkimus tuloksia THL tutkimus.2014-03-06 15:21:34#30604: Huoli kasvaa. - HIV tutkimus tuloksia THL tutkimus. Ymmärrätköhän ihan oikeasti, mitä siteeraat: Homojen HIV-esiityvyys on 2-4% mikä tarkoittaa kaikkia elossa olevia tapauksia 80-luvulta asti. Aiemmin on tilastoilla todettu, että uusien homomiesten sairastapausten kokonaismäärä ei ole kovin suuri, vaikka sen prosentuaalisesti on heteroväestöä korkeampi. "Miksi tästä pitää nyt puhua? Lausumasi osoittaa asioiden täydellistä ymmärtämättömyyttä. Ajat poliittista linjaa, joka vaikeuttaa homojen siirtymistä pysyvien parisuhteiden suuntaan, koska he kaltaisiasi peläten eivät voisi esimerkiksi asua yhdessä. Ja se taas edesauttaaa vanhan piilottelukulttuurin elpymistä, jossa irtosuhteet olivat normi. Jos taas oletat, että messuamallasi poliittisella linjalla voidaan vähentää homoutta, olet yksinkertaisesti äärettömän typerä. Avauksesi HIV-leviämisestä osuu siis kaiken kaikkiaan niin metsään, ettei moista kannattaisi jatkaa. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10252 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40858 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
889 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
611 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
552 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
636 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
119 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
93 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
78 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
52 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
813 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20788 Luotu: 20.03.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
797 Luotu: 21.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2753 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
955 Luotu: 08.03.2024