Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#33329 Re:03.04.2014 15:02"Jeesuksen opetus oli tarkoitettu yksinomaan juutalaisia varten, kun taas Paavalin julistama pelastus Poikkeuksellisen typerää jälkikäteistä selittelyä! Jeesuskultti oli aluksi juutalaiskristillinen. "Salaisuus" syntyi, kun kristillisyyttä ruvettiin harrastamaan ja levittämään juutalaisuuden ulkopuolelle. Salaisuus oli sitten kyllä kovankin debatin kohteena Pietarin ja Jaakobin ja Paavalin välillä. Miksi Jeesus olisi tällaista salaisuutta pihtaillut saadakseen uskonveljet riitelemään keskenään? “Minulla on vielä paljon sanottavaa, mutta te ette voi sitä vielä kantaa. Mutta kun Pyhä Henki tulee, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen.” Miksi tämän lausuman pitäisi sisältää väittämäsi oivalluksen? Normaalisti sen on oletettu tarkoittavan messiaanisia ja lopun aikoja koskevia ennustuksia, ei juutalais-pakana-kysymystä. Väitettäsi vastaan sotii myös tarina Kaananin naisesta, jota Jeesus ei halunnut ottaa huomioon, koska katsoi tehtävänsä koskevan vain juutalaisia - vaikka jopa opetuslapset häntä siihen kehottivat. Niin ovat onnettoman ohuet nuo logiikan linjat, joilla yritätte oppia yhtenäiseksi selitellä.
|
Vastaukset
Vieras |
#33336 Re: Re:2014-04-03 16:22:28
Aloitan, Moro vaan, jälkimmäisestä:
ainakin yksi niistä: Puolustaja,
Nyt kyllä kiitän sinua, että otit aiheen esiin, koska itsellenikin avautui tämä probleeman ratkaisu sanan tasolla, ja se vakuuttaa, koska tässä on hengeltään mukana jo rakkauden ulottuvuus, joka sitten Paavalin lopullisesti aukaisemana näkyy hänen sanoissaan, jossa Jumalan armo ja sovitus avautuu täydelliseksi tehtynä syntiselle ihmiskunnalle. Jossa Jumalan tosi sydän tulee näkyville. | |||||
Salattu tuli näkyviin |
#33354 Re: Re:2014-04-03 22:06:18Katsotaanpa mitä Jesaja asiasta sanoo. Jesaja 42.luku, jakeet 6-7 :"Minä, Herra, olen vanhurskaudessa kutsunut sinut, olen tarttunut sinun käteesi, varjellut sinut ja pannut sinut kansoille liitoksi, pakanoille valkeudeksi, Kaukaa viisaana ja kaiken tietävänä Jumala sanoo Jesajan kautta että Jeesus tulee olemaan pakanoillekin valkeus. Jesajan kirja kirjoitettiin n. 600 -700 v. ennen kuin Paavali,Pietari,Jaakob ja Johannes olivat edes syntyneetkään. Toinen Jesajan kohta, luku 65, jae 1, jatkaa : "Minä olen suostunut niiden etsittäväksi, jotka eivät minua kysyneet, Näin ollen evankeliumi jota Paavali ja muut apostolit julistivat, oli jo näkyvissä Vanhassa Testamentissa, joskin hieman peitellysti.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10295 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42102 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
972 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
644 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
565 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
644 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
127 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
100 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
87 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
54 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Lastenosteopatian puolesta
798 Luotu: 21.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20797 Luotu: 20.03.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1142 Luotu: 16.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2755 Luotu: 08.04.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2080 Luotu: 22.03.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
957 Luotu: 08.03.2024